Lapset superäitien suojeluksessa

· 7.11.2018

Äiti: tuo suurenmoinen sana. Monille ihmisille tämä sana on kaunis, mutta sillä on monia eri merkityksiä. Nämä merkitykset tulevat muistosta, olemuksista ja tietenkin lapsista. Mutta se on myös rooli jolla on rajansa. Näiden rajojen ylittäminen voi vaarantaa sekä äidin että lapsen hyvinvoinnin, tehden heistä riippuvaisia ja epävarmoja.

Emme halua nyt listata asioita, joita me äidit teemme väärin. Sen sijaan aiomme puhua teoista ja asenteista, jotka tasapainottavat äidin roolia. Mutta tämä on tehtävä ilman, että äiti yrittää rohmuta ja hallita kaikkea. Hyvä äiti tarjoaa lapsilleen tilaa käyttää omia kykyjään kohdatakseen haasteet, jotka auttavat heitä kasvamaan. Tämä on sekä lasten että äidin hyväksi.

Haluan lapsilleni vain parasta

Tämä toteamus on yksi pääperiaatteista, joita äidit seuraavat. Mutta tämä on tulkinnanvaraista, sillä se on peräisin vanhempien haluista. Se ei tarjoa lapsille tilaa ihmisinä, joilla on omat halunsa ja tarpeensa. Tässä mielessä, tämä on enemmänkin tällainen toteamus: ’’Haluan, että lapsillani on kaikkea sitä, mitä minulla ei ollut (sitten heillä on kaikkea).’’

onnellinen äiti ja tytär

Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja jokaisella on omat tarpeensa, asiat mistä he pitävät, ja heidän oma persoonallisuutensa. Mutta kun vanhemmat fantasioivat ja haluavat jotain lapsilleen, he eivät anna lasten puhua, eivätkä kuuntele mitä heillä on sanottavanaan. Mitä urheilua he haluavat harrastaa, mihin aktiviteetteihin he haluavat ottaa osaa, mitä he haluavat syödä ja kuinka he haluavat pukeutua. Tai mitä he haluavat opiskella tai tehdä elämällään.

Äidin tehtävänä on olla auttaja ja olla lastensa vierellä, kun he kasvavat. Äidin tehtävä ei ole luoda haluja lapsilleen. Paras asia äidille ei välttämättä ole paras asia hänen lapselleen. Asia on näin myös silloin kun he olivat nuoria. Mutta koska lapset ovat riippuvaisia vanhemmistaan sekä taloudellisesti että myöskin rakkauden suhteen, he saattavat asettaa vanhempiensa toiveet heidän omien toiveidensa edelle.

Kuuntele, ennen kuin ohjaat

Lapsilla, niin pieniltä ja puolustuskyvyttömiltä kuin he vaikuttavatkin, on mieltymyksiä ja haluja jo todella nuoresta iästä lähtien. Vaihtoehtojen ja valinnanmahdollisuuksien tarjoaminen rohkaisee tähän. Tämä saa heidät myös tuntemaan olonsa erityiseksi ja luotetuksi, kun on kyse itsenäisyyden omaksumisesta. Vanhempina ajattelemme, että tiedämme mikä lapsillemme on parasta, mutta jos valitsemme heille asioita heidän puolestaan, teemme heistä vain epävarmoja.

Siitä asti kun lapsemme ovat pieniä, meidän on annettava heidän ottaa osaa valintoihin. He voivat esimerkiksi valita minkälaista kalaa he haluavat illalliseksi. Voimme myös jutella tarvittavista muutoksista heidän kanssaan, kuten heidän huoneensa sisustamisesta. Jos he eivät kykene päättämään, niin voimme kuitenkin pitää heidät ajantasalla perheen sisäisistä päätöksistä, kuten muuttamisesta tai koulun vaihtamisesta.

Itsenäisyys = itseluottamus

Äidit näkevät lapsensa aina pieninä ja puolustuskyvyttöminä. Meidän on vaikea rohkaista heitä itsenäisyyteen. Mutta se voi johtaa riippuvaisiin lapsiin, jotka eivät tiedä kuinka tehdä asioita itse. Tai lapsiin, jotka tietävät, mutta jotka tekevät kaiken epävarmasti.

Voimme rohkaista heitä itsenäisyyteen jo siitä asti, kun he ovat pieniä. Tämän kaiken liikkeelle paneminen alkaa siitä, ettemme tee heidän hyväkseen mitään, minkä he voivat tehdä itse. Voimme aloittaa tämän niinkin aikaisin kuin heidän ollessaan 8-9 kuukauden ikäisiä, esimerkiksi aloittamalla sormiruokailun. Se on tietysti sotkuista puuhaa, mutta se on lapselle ihan varmasti mieleen.

perhe muuttaa

Toinen tapa rohkaista lastamme itsenäisyyteen on ottaa heidät mukaan kotitöihin. Heidän on autettava meitä viemään roskat, petaamaan sänky, pesemään pyykkiä. He voivat pitää huolta lemmikeistä ja kasveista, ja auttaa valmistamaan ruoka tai siivoamaan. Tämäkin heidän parhaan kykynsä mukaan. Ja tavallisesti heidän kykynsä ovat kehittyneempiä kuin luulemme.

Lapset rakastavat tätä ja se saa heidät tuntemaan olonsa hyödylliseksi. Voimme rohkaista heitä itsenäisyyteen aloittamalla tämän heidän ollessa pieniä. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä aloittaa. Näin kasvatamme lapsia, jotka voivat ratkaista heidän omat ongelmansa hyvällä itsetunnolla ja itseluottamuksella.

Pakko olla ”joku”

Nykyään kärsimme paljon siitä, että meidän on pakko saavuttaa jotain. Vanhempina olemme tämän ajatuksen vallitsemia ja priorisoimme lastemme kouluarvosanat ennen kokemuksia, jotka olisivat yhtä rikastuttavia. Koulutuksesta ja opiskelusta on tullut päätavoite, ja siitä on tullut lapsillemme ainoa tärkeä asia.

Keskitämme kaiken tämän koulutuksen käsitteen ympärille (joka on todella rajallinen), ja päädymme rankaisemaan heitä ja komentamaan heitä, kun he eivät saa hyviä arvosanoja. Pakotamme heidät opiskelemaan iltapäivisin, viikonloppuisin, jopa lomilla. Ja kun he epäonnistuvat, etsimme heistä jotain häiriötä tai kognitiivista ongelmaa, joka on syynä näihin huonoihin arvosanoihin.

Ohjaa lastasi

Äidit eivät epäröi uhrata omaa vapaa-aikaansa opiskellakseen tai tehdäkseen läksyjä lastensa kanssa. He yrittävät hallita kaikkea ja joskus jopa tekevät läksyt lapsen puolesta, jotta tämä saisi hyvän arvosanan. Mutta äidin tehtävä on löytää oikeat ajat ja hetket ja auttaa lapsia organisoimaan. Äidin olisi ohjattava lastaan tekemään, ei tehdä lapsen puolesta. Kun he kasvavat, heidän on ymmärrettävä että läksyt ovat heidän vastuutaan, ja heillä on kolme tavoitetta jotka käyvät järkeen vain, jos he näkevät niiden eteen vaivaa:

  • Sen toistaminen, mitä he oppivat koulussa
  • Heidän oppimaansa asiaan syventyminen
  • Työrutiinin luominen
vapaa lapsi

On vaikeaa kasvaa lapsen kanssa ja antaa hänelle enemmän ja enemmän tilaa. Mutta tämä tila auttaa lasta kasvamaan ja stimuloimaan saavutettavia tavoitteita. Tämä on yhtä ehdotonta kuin kodin, ruoan ja vaatteiden tarjoaminen. Tässä mielessä suojelevaisen ja ohjaavan äidin on muututtava äidiksi, joka kävelee lapsen rinnalla ja rohkaisee tätä, antaen neuvoja, mutta joka ei päätä lapsen puolesta.

Tämä tarkoittaa sitä, että meidän on autettava lapsiamme niidenkin unelmien ja tavoitteiden kanssa, joista emme itse pidä. Ehkä nämä tavoitteet ovat sellaisia, mitä me emme ole valinneet, mutta emme saa unohtaa, että kyseessä on heidän elämänsä, ei meidän. Aikuisina meillä on paljon valtaa tehdä tuosta elämästä suurenmoinen, mutta voimme myös haitata heidän unelmiaan. Tämä on todellinen uhraus, joka lasten kasvattamisen myötä tulee.