Kuinka koulussa käymättömyys vaikuttaa lapsiin pandemian aikana?
Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater
Koulussa käymättömyys pandemian aikana vaikuttaa lapsiin muutenkin kuin vain pelkällä tylsyydellä tai sosiaalisten suhteiden puutteella. Näitä lapsia kutsutaan jo “koronavirussukupolveksi” ja he saattavat kärsiä vakavista kognitiivisista, akateemisista ja henkisistä seurauksista. Vielä vakavampaa on se, että tämä tilanne aiheuttaa jopa selkeämmän eron sellaisten oppilaiden välille, joilla ei ole yhtä hyviä resursseja käytettävänään kuin muilla.
Tämänhetkinen pandemia on muuttanut kaikkia perusteita, joille yhteiskunta on rakennettu. Karanteenin ja taloudellisen tilanteen, suljettujen rajojen sekä turisteja kuljettavien lentokoneettomien taivaiden takana piilee jotakin todella vakavaa.
Toisaalta, on itse tauti ja sen tuhoisat vaikutukset. Kaikilla perheillä on omat henkilökohtaiset tarinansa, joihin kuuluu ahdistusta tulevaisuudesta sekä epävarmuutta siitä, mitä huomenna tulee tapahtumaan.
Tähän kaikkeen liittyy myös arkaluontoisempi osa-alue, eli tietysti lapset. He elävät tässä todellisuudessa hiljaa, prosessoiden sitä omalla erityisellä tavallaan ja kärsien yhdestä huomattavimmista seurauksista: perinteisen koulun keskeytymisestä.
Yli 300 miljoonaa oppilasta ympäri maailman on kärsinyt lukuvuoden keskeytymisestä. Italiassa kouluviranomaiset päästivät kaikki opiskelijat lukuvuodesta läpi automaattisesti.
Useimmat heistä yrittävät ratkaista ongelmaa opiskelemalla netissä. Mutta tässä tulee esiin digitaalinen jako. Kaikilla perheillä ei ole riittäviä välineitä ja vielä huomattavampaa on se, että suuri osa kouluista ei vieläkään ole valmistautunut etäopiskeluun.
Viisi tapaa, joilla koulussa käymättömyys vaikuttaa lapsiin pandemian aikana
Lapset ja teinit tulevat muistamaan nämä päivät kauan aikaa. Jokainen heistä prosessoi tilanteen omalla tavallaan yksilöllisten kokemusten mukaan.
Toiset menettävät perheenjäseniä koronaviruksen takia. Toiset muistavat kotona tuntemansa ahdistuksen, joka välittyi vanhempien kasvoilta ja keskusteluista. Toisilla puolestaan on hyviä muistoja ajalta, jonka he viettivät kotona.
Emme pysty ennustamaan sitä, miltä tulevaisuuden sukupolvi näyttää mukaan lukien yhteiskunnan nuoremman sukupolven. Voimme kuitenkin sanoa, että heidän maailmansa tulee epäilemättä muuttumaan. Yksi suurimmista huolistamme on se, millaiset vaikutukset koulussa käymättömyydellä on lapsiin pandemian aikana.
Unescon kaltaiset järjestöt ennustavat tätä jo raporttien ja arvioiden avulla. Tarkastellaan nyt heidän raporttiaan.
Negatiivisimmat vaikutukset 4-7 -vuotiaisiin lapsiin
Säännöllisen koulun puute voi vaikuttaa eniten nuorimpiin lapsiin. Erityisesti lapsiin, jotka vielä opettelevat lukemaan ja kirjoittamaan.
Lapset tekevät valtavan laadullisen harppauksen 4-7 vuoden iässä, jolloin kognitiiviset, motoriset, keskittymiseen liittyvät sekä täytäntöönpanevat prosessit ovat luku- ja kirjoitustaitojen kehittymisen avaintekijöitä.
He voivat tietenkin jatkaa tämän tehtävän parissa kotona. Jos he saavat hyvää tukea perheeltä, ei vaikutus ole kohtuuton. Jos tätä tukea ei kuitenkaan ole, saattaa näiden taitojen omaksuminen kestää pidempään.
Eristäytymisen vaikutukset nuoriin
Toinen vaikutus, jota lasten koulussa käymättömyys aiheuttaa pandemian aikana, liittyy lähinnä esiteini-ikäisiin ja teineihin.
Tässä iässä on hyvin tavallista, että nuoret eristäytyvät muista suhteellisen helposti. Toisena vaarana on se, että he päättävät pysyä omassa huoneessa ja viettää aikaa netissä tekemättä lainkaan koulutöitä.
Perheiden täytyy valvoa teinien tekemiä töitä ja varmistaa, että he opiskelevat ja tekevät kotitehtävänsä. Kaikki tämä voi olla uuvuttavaa ja aiheuttaa myös konflikteja.
Vanhemmat opettajien roolissa
Karanteeni pakottaa vanhemmat täyttämään (nyt enemmän kuin koskaan) opettajien roolit. Joissakin tapauksissa tämä ei aiheuta ongelmaa. Kaikki eivät kuitenkaan ole valmiita siihen. Kaikilla ei ole kärsivällisyyttä tai edes kykyä laittaa omia huoliaan sivuun ja auttaa lapsiaan opinnoissa etenemisessä.
Kaikissa kodeissa ei ole nettiyhteyttä tai tietokonetta
Digitaalinen jako on todellinen. Tiedämme, että etäopiskelu on yksi vaihtoehto ja mikäli tunteja ei voida pitää luokkahuoneissa, on mahdollista pitää virtuaalitunteja.
Meidän tulee kuitenkin muistaa, että kaikilla perheillä ei ole samoja resursseja. Miljoonilla lapsilla ympäri maailman ei ole kotona tietokonetta, jonka avulla he voisivat jatkaa koulutöiden tekemistä.
Riittävä ravinto ilman kouluruokaa
Toinen koulussa käymättömyyden aiheuttama vaikutus lapsiin pandemian aikana on ravitsemuksellinen. Ei sovi unohtaa sitä, että monet lapset ovat riippuvaisia koulun ruokalasta saamastaan ruoasta. Jos sosiaalityöntekijät eivät tarjoa perheille apurahoja ruokaan, alkavat monet lapset kärsiä vakavista ravitsemuksellisista puutteista.
Opintojen viivästyminen ja sosiaalisten suhteiden puute
Edellisen lukuvuoden keskeytymisellä on ehdottomasti vaikutus lapsiin. On aiheita ja aineita, joita lapset eivät opi sekä taitoja, joita he eivät saavuta ja ainutlaatuisia kokemuksia, joita he eivät pysty koskaan elämään luokkahuoneen ulkopuolella.
Monille lapsille tuntien väliinjääminen on kuin lomalla olemista. Suurin osa jää kuitenkin paitsi myös seuraavista asioista: sosiaalisesta kanssakäymisestä, oppituntien rutiineista, ystävien kanssa olemisesta sekä innostavasta, toisinaan vaikeasta ja toisinaan jännittävästä päivittäisestä elämästä, joka myös vahvistaa lasten sosiaalista ja henkistä kehitystä.
Tiedämme, että pandemian vaikutus tulee kestämään jonkin aikaa. Mutta kun oppitunnit jatkuvat taas, on akateemisella koulumaailmalla edessään haasteita.
Koulujärjestelmää täytyy mukauttaa selvitäkseen tällaisista hätätilanteista. Täytyy ryhtyä toimenpiteisiin jotta verkko-opinnot ovat varmasti yhtä laadukkaita kuin luokkahuoneessa käydyt oppitunnit.
Toivotaan, että tämä tulee olemaan mahdollista kaikille!
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.