Kokeilu "kadonnut lapsi"

Kokeilu kadonneesta lapsesta toi joitakin yllättävimpiä tuloksia psykologian historiassa. Se paljastaa erittäin paljon sen suhteen, keitä me olemme ja miten ajattelemme käyttäytyvämme.
Kokeilu "kadonnut lapsi"

Viimeisin päivitys: 30 syyskuu, 2021

Kokeilu “kadonnut lapsi” osoitti meillä kaikilla olevia havainto-ongelmia, sekä kieltäytymisemme hyväksyä niitä. Tämä koe on toistettu satoja kertoja, eri paikoissa, samanlaisilla tuloksilla.

Tutkijat ovat myös suorittaneet muita samantyyppisiä kokeita laajentaakseen alkuperäisiä havaintoja ja ymmärtääkseen paremmin ihmisen käsityksen mekanismeja.

Kadonneen lapsen kokeilu osoittaa kaksi puutetta ihmisen älykkyydessä. Ensimmäinen on tarkkaavaisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset havaitsevat vain sen, mitä he pitävät oleellisena, olipa se sitten sitä tai ei. Toinen on puolueellinen sokea piste. Tämä viittaa taipumukseemme uskoa, että olemme vähemmän puolueellisia kuin mitä todellisuudessa olemme.

Kokemus opettaa, että visuaalisessa havainnossa fyysisen tosiasian ja psyykkisen vaikutuksen välillä on ristiriita.”

 -Josef Albers-

Kokeilu “kadonnut lapsi”

Kadonneen lapsen kokeilu on erittäin yksinkertainen. Tutkijat asettivat puistoon joukon julisteita, jotka olivat hyvin lähellä toisiaan. Julisteissa oli valokuva lapsesta ja ilmoitus lapsen katoamisesta. Monet ihmiset pysähtyivät lukemaan julisteen.

Sitten kuvassa oleva lapsi meni leikkimään lähellä jokaista ihmistä, joka oli pysähtynyt katsomaan julistetta. Joka kerta lapsi pysyi lähellä useita minuutteja ennen kuin lähti tiehensä. Yhdessäkään tapauksessa ihmiset eivät tunnistaneet lasta.

Heti tämän jälkeen haastattelija ilmestyi ja kysyi ihmisiltä, voisivatko he tunnistaa valokuvassa olevan lapsen. Kaikki vastasivat kyllä.

Tutkijat tallensivat koko tilanteen piilokameroilla. YouTubessa on monia videoita, joissa voit nähdä kokeilun.

Samantyyppinen kokeilu

Tutkijat tekivät samantyyppisen kokeen vuonna 2016 Washington Square Parkissa Manhattanilla, New Yorkissa. Tässä yhteydessä kuusivuotias poika, samanikäinen tyttö, koira ja kissa “hylättiin” tässä vilkkaassa puistossa. Ajatuksena oli nähdä, “pelastuiko” kukaan. Tutkijat seurasivat kaikkea piilokameroilla.

Ensimmäinen pelastettu oli kuusivuotias tyttö. Hänet löydettiin vain kolme minuuttia kokeen alkamisen jälkeen. Nainen lähestyi häntä ja kysyi, onko hän eksynyt, ja tyttö vastasi, että oli. Haastattelussa nainen sanoi: “Ehkä se oli äititutkani”.

Eräs nainen pelasti koiran neljä minuuttia myöhemmin, ja kymmenen minuuttia myöhemmin toinen nainen pelasti kissan. Mutta vaikka koe kesti yhteensä 45 minuuttia, kukaan ei pelastanut poikaa. Hän oli lähellä sekä koiraa että kissaa, mutta kukaan ei kiinnittänyt huomiota häneen.

Toisessa vastaavassa kokeessa ihmisten havaittiin olevan ystävällisiä ja avuliaita eksyneille lapsille ja tarjosivat apua, kun he olivat hyvin pukeutuneita ja useimmissa tapauksissa valkoisia. Ohikulkijat ohittivat järjestelmällisesti muiden etnisten ryhmien lapset, tai sellaiset jotka olivat pukeutuneet huonosti.

Kokeilu "kadonnut lapsi" jätti pojat huomiotta.

Mitä kokeilu “kadonnut lapsi” kertoo meille?

Ilmeisin johtopäätös, jonka voimme tehdä kadonneen lapsen kokeilusta on se, että havaintokykymme ei toimi niin hyvin kuin luulemme. Itse asiassa emme ole niin tarkkaavaisia tai tietoisia ympäristöstämme kuin kuvittelemme. Periaatteessa meillä on taipumus keskittyä vain siihen mikä kiinnostaa meitä, emmekä kiinnitä huomiota muihin ärsykkeisiin.

Lisäksi näyttää siltä, että meitä rasittavat sisäänrakennetut ennakkoluulot. Manhattanin kokeessa ihmiset ehkä arvelivat, että hauraammat olennot, eli tyttö ja kaksi pientä eläintä, tarvitsivat apua. He jättivät kuitenkin pojan huomiotta. Voisiko tämä johtua seksistisestä ennakkoluulosta? Vaikka hän oli vasta kuuden vuoden ikäinen, estikö hänen sukupuolensa häntä saamasta suojelua ja myötätuntoa?

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Näkymätön gorilla: klassinen kokeilu havaintokyvyistä
Mielen Ihmeet
Lue se täällä Mielen Ihmeet
Näkymätön gorilla: klassinen kokeilu havaintokyvyistä

Näkymätön gorilla -kokeilu yllättää kaikki, jotka eivät ole kuulleet siitä aikaisemmin. Se osoittaa, kuinka valikoiva havaintokyky toimii.



  • Del Campo, J. (1999). Multiculturalidad y conflicto: percepción y actuación. Construir la escuela intercultural. Reflexiones y propuestas para trabajar la diversidad étnica y cultural, 47-53.