Käytä menneisyyttä trampoliinina, älä sohvana

Ehkä joku todella satutti meitä tai olimme todella pettyneitä itseemme. Ehkä jotkin tilanteet eivät päättyneet siten kuin odotimme. Sana jota emme sanoneet, virhe jota emme hyväksyneet tai käytös jota emme odottaneet voi luoda kahleita sisällemme, tehden meistä omien olosuhteidemme vankeja.

Menneisyys voi painostaa meitä, aiheuttaen meille suurta kärsimystä joka kerta kun muistamme sen. Taakse katsominen tai eläminen jatkuvasti muistaen mitä on tapahtunut ilman että opimme siitä sitoo meidät kaunaan, syyllisyyteen ja suuttumukseen antamatta meidän liikkua eteenpäin.

“Menneisyys on ämpärillinen tuhkaa, joten älä elä eilisessäsi äläkä vain huomista varten, vaan tässä ja nyt.”

– Carl Sandburg – 

Menneisyyden kahleet

On olemassa ihmisiä jotka viettävät elämänsä juuttuneena menestyksen hetkeen tai menneen kärsimyksen kokemukseen. He elävät aivan niin kuin tuo hetki ei voisi koskaan loppua ja he tartuttavat siten myös jokaisen ympärillään, muistaen yhä uudelleen ja uudelleen mitä tapahtui.

Jos elämme mielemme juuttuneena menneisyyteen, se ei ratkaise eikä kevennä tunteitamme. Se vie meidät vain tuohon hetkeen, tartuttaen meidät kaikkine tuntemuksineen. Oli se sitten positiivinen tai negatiivinen muisto, emme kykene päästämään siitä irti. Menneessä pysyminen estää kasvumme ja mahdollisuutemme muuttumiseen.

Jos tunnemme olomme mukavaksi ajatellen”kokeilimme tätä jo kerran eikä se onnistunut”, “rakastuminen toi minulle enemmän kärsimystä kuin iloa”, “ei ole syytä luottaa koska loppujen lopuksi kaikki ajavat vain omaa etuaan…”, istumme oman elämämme odotushuoneessa vain pelkkinä katsojina seuraten kaikkea mitä ympärillämme tapahtuu. Tällä asenteella valitsemme olla toissijaisena hahmona omassa elokuvassamme, toisten ja omien olosuhteidemme armoilla.

Menneellä, oli se sitten hyvä tai paha, oli jo oma hetkensä. Se ei lopu koska ajattelimme sitä enemmän, eikä siihen löydy ratkaisua koska pakenimme sitä. Mutta jos kohtaamme sen, voimme rakentaa uusia asenteita ja polkuja.

Menneen siteistä irrottautuminen

Jokainen kokemus ja tilanne nähdään menneisyyden silmillä, lainaten sille merkitystä suhteessa siihen mitä olemme kokeneet. Aiemmat kokemuksemme jättävät jäljen nykyhetkeemme ja tulevaisuuteemme. Emme voi välttää sitä.

Kaikki riippuu kuitenkin siitä, välittyykö suhteemme menneisyyteen kahleilla jotka sitovat meitä vai trampoliineina jotka auttavat meitä eteenpäin kaiken oppimamme ansiosta.

Jos käytät menneisyyttä sohvana, tuntien olosi mukavaksi omissa ongelmissasi, epäonnistuneissa menestyksen yrityksissäsi tai suhteidesi avoimissa haavoissa, saatat jäädä loukkuun kaikkiin niihin asioihin jotka estävät sinua liikkumasta eteenpäin.

Mutta jos käytät menneisyyttäsi opettajana ja opit virheistäsi ja hyveistäsi, voit edelleen kehittää kaikkea potentiaaliasi. Menneisyys voi satuttaa meitä ja vangita meidät, saatamme pysyä siinä, paeta tai oppia sen opetuksista. Joten jollain tavalla, loppujen lopuksi, me teemme itse valintamme.

Jos pysymme menneisyydessä, petämme itseämme ja luomme vahvoja kahleita jotka estävät kasvumme, tuomitsevat meitä syytösten, suuttumuksen tai pettymyksen kautta. Jos pakenemme kokemuksiamme, luomme tyhjiön joka täyttyy peloillamme ja epävarmuuksillamme.

Jos päätämme oppia menneestä, ensimmäiseksi kestämme sen ja sen jälkeen olemme valmiita hyödyntämään jokaisen opetuksen jonka se meille tarjoaa. Murramme kahleet ja otamme avuksemme tarpeelliset sysäykset jotta voisimme jatkaa eteenpäin.

Rakenna trampoliini unelmiasi kohti

Unelmiamme kohti suunnattu trampoliini rakennetaan halusta oppia kaikesta siitä mitä olemme kokeneet. Sen sijaan että valittaisit, moittisit itseäsi, tuntisit syyllisyyttä tai kaunaa viimeistä suhdettasi, epäonnistuneita yrityksiäsi tai sinussa pettymystä aiheuttavaa ystäväsi käyttäytymistä kohtaan, mieti mitä voit oppia siitä.

Miten kokemuksiesi hallitseminen voi auttaa sinua päivittäisessä elämässäsi? Miten se liittyy sellaisen trampoliinin rakentamiseen joka sallii sinun saavuttaa kaiken mitä haluat? Hyvin yksinkertaisesti henkilökohtainen kasvumme on täysin sidoksissa suhteeseen joka menneisyydellä on päivittäiseen elämäämme.

Ajatellaanpa. Jos opin tulemaan toimeen ympärilläni olevien ihmisten kanssa, työympäristössäni tai hallitsemaan omia tunteitani menneisyyteni kokemuksien ansiosta, se sallii minun keskittää kaiken energiani selkeästi sen saavuttamiseen mitä haluan, rakentaen tuon motivoivan trampoliinin.

Toisaalta, voisimme pysytellä siinä mitä jo tiedämme tai olemme jo kokeneet, ruokkien riskiä. Sohvan, tietämiemme asioiden tai oman mukavuusalueesi mukavuus, ovat erittäin houkuttelevia ja rauhoittavia. Vaikka mukana on myös pientä kärsimistä, se mikä todella aiheuttaa pelon, on riski joka tulee tuntemattomaan hyppäämisen mukana. Miten voisimme siis enää jatkaa kasvamista ja oppimista?

Menneisyys voi toimia sohvana jotta voisimme sääliä itseämme tai trampoliinina jotta voisimme jatkaa kasvuamme unelmiamme kohti. Valinta riippuu siitä miten itse ajattelet siitä.