Kaksisuuntainen mielialahäiriö - elämää vuoristoradassa

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Beatriz Caballero.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on ehkä yksi mielenkiintoisimmista mielialahäiriöistä joita kliinistä psykologiaa opiskelevat henkilöt voivat tutkia. Ajatus siitä, että henkilö voi liikkua kahden ääripään välillä on kiehtova ja samaan aikaan kauhistuttava. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä on olemassa yleinen käsitys joka saa meidät huomaamaan että me voisimme itsekin helposti kärsiä siitä, ja ettei ole olemassa ketään, oli henkilö miten älykäs tahansa, joka voisi nauttia absoluuttisesta psyykkisestä vakaudesta.

Kuinka monta kertaa olet kuullut, että kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivillä on kaksi persoonallisuutta? Mikä on se todellinen mielialahäiriön luonne, joka saa aikaan sen että henkilöllä on ”eri persoonallisuuksia”? Mitkä ovat kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuuden väliset erot?

Kaksisuuntainen mielialahäiriö – mikä se on?

Kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle on ominaista muutokset mielialassa, ja siihen sisältyy eri manian vaiheita (euforia), hypomania (euforia pienemmällä kestoajalla) tai sekoitetut vaiheet, jota yleisesti vaihtelevat depressiivisten episodien kanssa. Kansainvälisen tautiluokitusjärjestelmän (ICD-10) ja yhdysvaltalaisen mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnoosijärjestelmän (DSM-5) kriteerien mukaan on olemassa eri tyyppisiä kaksisuuntaisia mielialahäiriöitä:

• Kaksisuuntainen mielialahäiriö I: Vähintäänkin yksi manian vaihe tai sekoittuneita vaiheita (mania ja hypomania), jotka saattavat tapahtua ennen depressiivistä episodia tai sen jälkeen.
• Kaksisuuntainen mielialahäiriö II: Vähemmän vakavat maaniset oireet, joita kutsutaan hypomaanisiksi vaiheiksi ja depressiivisiksi episodeiksi.
• Mielialan aaltoiluhäiriö (syklotymia): Vaihteleva hypomania piilevillä depressiivisillä häiriöillä.

Tämä on suhteellisen yleinen häiriö, jota ilmenee kaiken ikäisissä ihmisissä sukupuolesta riippumatta, vaikkakin yleisempää se on 15-25 -vuotiaiden keskuudessa. Kun kaksisuuntainen mielialahäiriö puhkeaa yli 60-vuotiaalla henkilöllä, tutkimukset osoittavat että häiriöllä on orgaaninen alkuperä, jota voidaan myös hoitaa sen mukaisesti.

Kuten suuri osa tällaisista häiriöistä, se vaikuttaa henkilön toimintaan ja hyvinvointiin. Itsemurhaluvut ovat todella korkeat kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivillä ihmisillä – arviolta jopa 15 % päätyy tähän – ja itsemurha on paljon yleisempi depressiivisessä tai sekalaisessa vaiheessa.

Ylämäet ja alamäet

DSM-5-TR laatii kriteerit erityyppisille maanisille, hypomaanisille, depressiivisille ja sekalaisille vaiheille.

Maanisessa episodissa on kyse mielialan muutoksista jotka kestävät vähintään  viikon, ja jossa on mukana kolme tai enemmän seuraavista oireista:

• Liioiteltu itsetunto.
• Nukkumistarpeen väheneminen.
• Puheliaampi kuin tavallisesti.
• Ideoiden tulva.
• Vaikeudet pitää huomiota yllä.
• Psykomotorinen agitaatio.
• Liiallinen osallistuminen miellyttäviin aktiviteetteihin, joilla on suuri vakavien seurausten potentiaali.
• Tämä mielialahäiriö on niin vakava, että se aiheuttaa työhön ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvää heikkenemistä, sairaalahoidon tarvetta ja psykoottisia oireita.

Hypomaanisessa episodissa on kyse mielialan muutoksista jotka kestävät vähintään  neljä päivää, ja sille on ominaista vähintään kolme tai enemmän yllä mainituista oireista. Mielialan muutokset ja vaihtelu ovat muiden havaittavissa, mutta sitä ei pidetä riittävän vakavana eikä tällä häiriöllä ole psykoottisia oireita.

Vakavalla depressiivisellä episodilla ilmenee seuraavia oireita kahden viikon ajan:

• Merkittävä painon ja ruokahalun kasvu tai menetys.
• Unettomuus tai liikaunisuus.
• Agitaatio tai psykomotorinen hidastuminen.
• Väsymys.
• Suuri hyödyttömyyden tai syyllisyyden tunne.
• Heikentyminen keskittymisessä tai päätösten tekemisessä.
• Toistuvat ajatukset kuolemasta.
• Joko masentunut mieliala suurimman osan päivästä tai yleinen apatia.

Sekalainen episodi sisältää maanisen episodin ja vakavan depressiivisen episodin oireet ja ne ilmenevät melkein joka päivä vähintään yhden viikon ajan.

Kaikissa tämän tyyppisissä episodeissa oireet eivät johdu lääkityksen tai hoidon tuottamista psykologisista vaikutuksista. Jos nämä oireet ovat jonkin aineen tai lääkityksen vaikutusta, oireita ei voida diagnosoida kaksisuuntaisena, vaikka henkilö täyttäisikin kaikki nämä yllä mainitut kriteerit.

Erot kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja epävakaan persoonallisuuden välillä

Epävakaa persoonallisuus on kaikkien vakavimpien persoonallisuushäiriöiden joukossa. Epävakaan persoonallisuuden emotionaalisen säätelyn puute on erotettava kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä esiintyvästä epätasapainosta. Epävakaalla persoonallisuudella on seuraavia ominaisuuksia:

• Kokonaisvaltainen epävakaus joka vaikuttaa mielen tilaan, minäkuvaan ja käytökseen.
• Luontaisia ja pysyviä vaikeuksia luoda vakaita sosiaalisia siteitä. Tätä ei esiinny kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivillä potilailla.
• Impulsiivisuus, hallitsematon viha, itsensä kohdistuva aggressiivisuus sekä ulospäin suuntautuva aggressiivisuus.
• Itsetuhoinen käytös, uhkaukset tai eleet, tai itsensä vahingoittaminen.
• Riskialtis käyttäytyminen, joka on tavallisesti ihmisten välisten konfliktien ja parisuhdeongelmien aikaansaamaa (hylkäämisen pelko).
• Tyhjyyden ja tylsyyden tunteet.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö ei saa aikaan eri persoonallisuuksia

Kun mielen jakaantuminen vaikuttaa meidän olemuksemme korkeimpaan tasoon – meidän persoonallisuuteemme – me olemme tekemisissä dissosiatiivisen identiteettihäiriön (“monipersoonahäiriö” tai “sivupersoonahäiriö”) kanssa.

Dissosiatiiviseesta identiteettihäiriöstä kärsivät ihmiset kokevat kahta tai useampia eri identiteettejä (jopa sataa), joista vähintäänkin kaksi niistä hallitsee henkilön käyttäytymistä melkein toistuvasti. Lisäksi tästä häiriöstä kärsivät ihmiset tuntevat olevansa kykenemättömiä muistamaan tärkeitä henkilökohtaisia tietoja riippuen siitä persoonallisuudesta joka heitä kullakin hetkellä hallitsee.

Valtaosa mielenterveyden alalla työskentelevistä ihmisistä uskoo, että lisätoimenpiteet ovat välttämättömiä farmakologisten toimenpiteiden lisäksi. Yksilö- tai ryhmäpsykoterapiat ovat tällaisissa tapauksissa todella hyödyllisiä. On myös suositeltavaa vähentää farmakologista hoitoa, jos niiden terapeuttiset vaikutukset eivät ole merkittäviä.

Diagnostiset luokitukset auttavat yksilöllisessä hoidossa. Mutta me emme saa unohtaa, että jokainen henkilö on erilainen, ja terveydellinen tila ei ole tässä poikkeus. Tässä mielessä kaksi ihmistä joilla on sama diagnoosi voivat kokea saman häiriön hyvin eri tavoin.

Viitteet:

Belloch, A., Sandín, B., & Ramos, F. (2012). Manual of psychopathology.

McGraw- Hill’s Guide, G. D. T. (2012). of Clinical Practice on Bipolar Disorder.

Clinical Practice Guideline on Bipolar Disorder. Madrid: Ministry of Health, Social Services and Equality. University of Alcalá. Spanish Association of Neuropsychiatry.