Kaksi buddhalaista tarinaa kerrottavaksi lapsille

Myös yhteiskuntana irrotamme lapset heiltä itseltään. Sanomme heille, ettei ole syytä itkuun vammoista huolimatta. Käskemme heitä olemaan huutamatta ja leikkimättä. Valitettavasti ajamme lapsiamme pois heidän sisäisestä äänestään ja kiinnitämme huomiota ainoastaan ympäristön sanelemiin suosituksiin. Tietoisuutemme tästä kasvatuksellisesta virheestä kasvaa päivittäin. Haluammehan mahdollistaa lapsillemme terveen kasvuympäristön ja tietoisuuden itsestään. Ajatusta tukemaan on löydetty varsin toimiva keino: tarinat.

Buddhalaisuuden ja itäisen viisauden nousu on sopusoinnussa tavoitteemme kanssa. Tämä artikkeli keskittyy kahteen buddhalaiseen tarinaan, joilla voit ilahduttaa lapsiasi.

Siddharta ja joutsen

Kauan sitten Intiassa asui kuningas ja kuningatar. Eräänä päivänä kuningatar synnytti lapsen. He kutsuivat tätä prinssi Siddhartaksi. Kuningas ja kuningatar olivat lapsesta hyvin onnellisia. He kutsuivat viisaan, vanhan miehen valtakuntaansa ennustamaan lapsensa onnea.

– Kerro meille, sanoi kuningatar vanhalle miehelle, millainen pojastamme tulee kasvettuaan?

– Poikanne tulee olemaan erityinen lapsi, hän sanoi, joku päivä hänestä tulee mahtava kuningas.

– Hurraa! huudahti kuningas, hänestä tulee kuningas aivan, kuten minusta.

– Mutta, viisas mies jatkoi, kun lapsi kasvaa, hän saattaa luopua palatsista auttaakseen ihmisiä.

– Ei hän sellaista tekisi! huusi kuningas ja otti lapsen pois mieheltä, hänestä tulee mahtava kuningas!

Kuningas katsoi poikaansa taukoamatta. Hän varmisti, että pojalla on kaikki tarvitsemansa. Hän halusi Siddhartan nauttivan elämästään prinssinä. Hän halusi hänestä kuninkaan. Kun prinssi täytti seitsemän, kuningas pyysi pojan luokseen ja sanoi tälle:

– Siddhartha, sinun on aika valmistautua kuninkuuteen. On asioita, joita sinun tulee oppia. Meillä on maailman parhaat asiantuntijat tukenamme. He opettavat sinulle kaiken, jota sinun tulee tietää. 

– Teen parhaani, isä, vastasi prinssi.

Siddhartha aloitti oppituntinsa. Hän ei oppinut lukemaan tai kirjoittamaan, mutta hän oppi ratsastamaan hevosella. Hän oppi kuinka jousia, nuolia ja miekkaa käytetään taisteluissa. Nämä olivatkin taitoja, joita rohkea kuningas tarvitsisi. Siddhartha oppi hyvin, aivan kuten samanikäinen serkkunsa Devadatta. Kuningas piti jatkuvasti silmällä poikaansa.

– Prinssi on niin vahva ja viisas! Ja mikä nopea oppija. Hän tulee olemaan mahtava ja kuuluisa!

Päätettyään oppituntinsa Siddhartha leikki palatsin puutarhassa. Siellä asui kaikenlaisia eläimiä: oravia, kaneja, lintuja, peuroja. Siddhartha oli kiinnostunut niistä. Hän saattoi istua ja tarkkailla heitä hiljaa, eivätkä eläimet kokeneet pelkoa lähestyessään häntä. Siddhartha tykkäsi leikkiä järven läheisyydessä. Joka vuosi muutama kaunis joutsen pesi siellä. Hän katsoi niitä ruohikoiden takaa. Hän halusi tietää, kuinka monta munaa pesässä oli ja nähdä, kun poikaset oppivat uimaan.

Yhtenä iltapäivänä Siddhartha oli järvellä. Yhtäkkiä hän kuuli äänen yläpuoleltaan. Hän katsoi ylös. Kolme kaunista joutsenta lensi hänen päänsä päällä. “Enemmän joutsenia”, ajatteli Siddhartha. “Toivon, että ne pesisivät järvellämme”. Samalla hetkellä yksi joutsenista putosi korkeuksista. “Voi ei!”, huusi Siddhartha ja juoksi lintua kohti.

“Mitä tapahtui?” “Siivessäsi on nuoli”, hän sanoi. “Joku on satuttanut sinua.” Siddhartha puhui linnulle hyvin pehmeästi, jotta se ei pelästyisi. Hän alkoi hieroa sitä lempeästi. Hellästi hän poisti myös nuolen. Hän riisui paitansa ja kietoi sen joutsenen ympärille. “Tulet olemaan pian taas kunnossa”, hän sanoi. “Nähdään myöhemmin.”

 

Samalla hetkellä Devadatta saapui paikalle. “Tuo on minun joutseneni”, hän huusi. “Minä nappasin sen, anna se minulle”. “Se ei kuulu sinulle”, Siddhartha sanoi, “se on villijoutsen”. “Nappasin sen nuolellani, joten se on minun. Anna se minulle nyt.” “Ei,” Siddhartha sanoi, “se on haavoittunut ja meidän tulee auttaa sitä.”

Pojat alkoivat riitelemään. “Lopeta”, Siddhartha kehotti. “Valtakunnassamme erimielisyydet hoidetaan kuninkaan avustuksella. Joten lähdetään hänen luokseen.” Pojat lähtivät etsimään kuningasta. “Ettekö näe, kuinka kiireisiä olemme? Menkää leikkimään muualle.” “Emme tulleet leikkimään, tulimme kysymään kuninkaan apua,” Siddhartha sanoi.

“Odota!” huudahti kuningas kuullessaan tämän. “Älä käännytä heitä pois. Heillä on oikeus pyytää apua.” Hän oli tyytyväinen, että Siddhartha tiesi toimia tilanteessa oikealla tavalla. “Anna poikien kertoa tarinansa. Kuuntelemme ja annamme heille tuomiomme.”

Ensin Devadatta kertoi versionsa tapahtuneesta. “Satutin joutsenta, se kuuluu minulle.” Ministeri nyökkäsi suostumuksen merkiksi. Olihan se sentään valtakunnan laki. Eläin tai lintu kuului henkilölle, joka onnistuu vahingoittamaan sitä. Sitten Siddhartha kertoi versionsa. “Joutsen ei ole kuollut.” Se on loukkaantunut, mutta silti elossa.”

Ministerit olivat hämmentyneitä. Kenelle joutsen oikeastaan kuului? “Luulen, että voin auttaa teitä”, sanoi ääni. Vanha mies tuli sisään ovesta. “Jos joutsen voisi puhua”, mies sanoi, “se kertoisi meille halustaan lentää ja uida muiden villijoutsenten tapaan. Kukaan ei halua kokea kipua ja kuolemaa. Myös joutsen tuntee samoin. Se ei lähtisi sen matkaan, joka yritti riistää siltä hengen. Se lähtisin sen kanssa, joka yritti auttaa sitä.”

 

 

Devadatta pysyi koko ajan hiljaa. Hän ei koskaan ollut ajatellut eläinten tunteita. Hän oli pahoillaan siitä, että oli satuttanut lintua. “Devadatta, voit auttaa minua huolehtimaan linnusta, jos haluat,” sanoi Siddhartha.

Siddhartha huolehti joutsenesta niin kauan, kunnes se oli taas kunnossa. Eräänä päivänä, kun siipi oli jo parantunut, hän vei joutsenen järvelle. “Meidän on aika erota”, sanoi Siddhartha. Siddhartha ja Devadatta katsoivat joutsenen uivan syviin vesiin. Samalla hetkellä he kuulivat siipien ääntä yläpuolellaan. “Katso”, Devadatta sanoi, “muut ovat palanneet hänen luokseen.” Joutsen lensi korkeuksiin ja liittyi ystäviensä joukkoon. Yhdessä he lensivät järven yli viimeistä kertaa. “He kiittävät sinua,” Siddhartha sanoi samalla, kun joutsenet katosivat vuorien taakse pohjoiseen.

Kolmen variksen viisaus

Jokaisen elämässä tulee aika, jolloin kypsyytemme ohjaa meidät kohti aikuisten yhteisöä. Varikset eivät ole poikkeus tässä. Eräänä päivänä kolme nuorta varista joutui testiin, jossa vanhemmat mittasivat heidän kypsyyttään lentää aikuisten kanssa. Klaanin päällikkö kysyi ensimmäiseltä varikselta:

“Mitä varisten tulisi pelätä maailmassamme eniten?” 

Nuori varis mietti kysymystä hetken ja vastasi: “Maailmamme kauhistuttavin asia on nuoli, sillä se voi tappaa yhdellä iskulla.” Vanhan mies oli tyytyväinen kuulemastaan, sillä vastaus oli varsin hyvä. He nostivat siipensä ja huusivat kiihkeästi “Olet oikeassa, tervetuloa yhteisöömme.”

Seuraavaksi päällikkö kysyi toiselta nuorukaiselta:

“Mitä luulet, että meidän tulisi pelätä eniten?”

“Mielestäni jousimies on vaarallisempi kuin itse nuoli” sanoi nuori varis. “Sillä ainoastaan hän voi kohdistaa nuolen ja ampua sillä. Ilman jousimiestä, nuoli on vain puukappale.” Varikset totesivat kuulemansa olevan älykkäin vastaus, jonka he ovat koskaan kuulleet. Nuoren kokelaan vanhemmat huusivat iloisesti ja olivat täynnä ylpeyttä. “Puhut suurella älykkyydellä. Olemme iloisia voidessamme toivottaa sinut tervetulleeksi yhteisöömme.” Sitten johtaja osoitti kysymyksensä vielä kolmannelle nuorukaiselle:

“Entä sinä? Mitä sinun mielestäsi meidän tulisi pelätä eniten?”

“Kukaan ei ole vielä sanonut sitä”, kolmas varis totesi. “Eniten meidän tulisi pelätä amatööriampujaa.” Siinäpä vasta outo vastaus! Varikset olivat hämillään ja tunsivat häpeää nuorta lintua kohtaan. Monet heistä ajattelivat linnun olevan kyvytön ymmärtämään kysymystä. Kunnes päällikkö kysyi häneltä uudestaan: “Mitä tarkoitat?”

“Toinen kokelas oli oikeassa; ilman ampujaa ei ole syytä pelätä nuolta. Mutta hyvän ampujan jousesta lähtenyt nuoli tietää mihin tähdätä. Tällöin sinun täytyy lentää ainoastaan oikealle tai vasemmalle estääksesi iskun. Amatööriampujan nuoli voi kuitenkin lentää minne tahansa. Väistäisitpä mihin suuntaan tahansa, nuoli voi silti osua sinuun. Et voi tietää onko parasta liikkua tai pysyä paikoillaan.”

Muut varikset ymmärsivät, että nuorukainen todella oli viisas. Hän pystyi näkemään pidemmälle. Varikset alkoivat suhtautumaan nuoreen kokelaaseen kunnioittavasti ja ihailevasti. Eikä aikaakaan, kun he pyysivät häntä tulemaan ryhmän uudeksi päälliköksi.