Integratiivinen pariterapia

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Marián Carrero Puerto.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Rivan (2012) mukaan integratiivinen pariterapia on yksi kolmannen sukupolven terapiakeinoista. Tämä terapia keskittyy yksityisiin kokemuksiin (tunteisiin ja ajatuksiin), hyväksyntään ja tietoisuustaitoihin. Siinä kiinnitetään myös erityistä huomiota käyttäytymisen toiminnalliseen analysointiin tapana arvioida ongelmia, pohtia asiayhteyksiä tilanteissa, joissa ne syntyvät sekä analysoida taustoja, huonon käyttäytymisen seurauksia ja kummankin osapuolen henkilökohtaista historiaa.

Kuten Cordova (2002) mainitsi, sitä kutsutaan integratiiviseksi pariterapiaksi, sillä se yhdistää hyväksyvät menetelmät perinteiseen pariterapiaan.

Siten integratiivista pariterapiaa siis pidetään perinteisen pariterapian (Jacobson ja Margolin, 1979) edistyksellisenä menetelmänä. Syy tähän on se, että siihen sisältyy henkinen hyväksyntä, eikä se keskity todella käytöksen muuttumiseen.

Tietyt tutkimukset huomauttavat, että tämä hoitomenetelmä on erilainen kuin perinteinen pariterapia. Lisäksi he mainitsevat, että piilevät muutosmekanismit tekevät pariskuntien ongelmien hoitamisesta paljon asianmukaisempaa.

Integratiivinen pariterapia kolmannen sukupolven terapiamenetelmänä

Hyväksyntä

Hyväksymistekniikat ovat hyödyllisiä ja auttavat pariskuntaa kohtaamaan toisensa keskipisteessä. Toisin sanoen, ne auttavat heitä työstämään eroavaisuuksiaan siten, että heistä ei tule kroonisen ristiriidan lähteitä. Dimidjianin, Martellin ja Christensenin (2008) mukaan tämän saavuttamisessa auttavia pääkeinoja ovat:

Empaattinen liitto: Tavoitteena on yrittää vähentää pariskunnan negatiivista käyttäytymistä. Sen tehdäkseen terapeutti pyytää potilaita ilmaisemaan kipua, jota niin kutsuttu käyttäytyminen aiheuttaa heille, syyttämättä ketään tai esittämättä syytöksiä. Tämän menetelmän päätavoitteena on saada toinen osapuoli tajuamaan kuinka paljon hänen tekonsa vaikuttavat hänen kumppaniinsa.

Yhtenäinen irrallisuus: Tämän päätavoitteena on, että pariskunta tunnistaa vuorovaikutukset, jotka kohottavat heidän yksillöllistä turhautumistasoaan. Sen tavoitteena on auttaa pariskuntaa näkemään omat ongelmansa eri näkökulmasta. Tässä menetelmässä terapeutti analysoi läpikotaisin ongelmia luovan käyttäytymisen vahvistavia tekijöitä. Sen tehdäkseen terapeutti rohkaisee pariskuntaa puhumaan näistä ongelmista siten, kuin he olisivat katsojia.

Suvaitsevaisuus: Terapeutti turvautuu tähän tekniikkaan silloin, kun yllä mainitut kaksi tekniikkaa eivät toimi. Terapeutti auttaa pariskuntaa laajentamaan suvaitsevaisuustasoaan. Tässä ei ole kyse siitä, että palataan takaisin “ihannointivaiheeseen”, jolloin pariskunta ensin rakastui toisiinsa. Sen sijaan se rohkaisee pariskunnan osapuolia olemaan reiluja toisilleen ja tunnustamaan toistensa ominaisuudet.

Tietoisuustaidot

Tietoisuustaitojen käyttäminen on uusi tekniikka, joka perustuu erittäin vanhaan lähestymistapaan. Se on peräisin eri uskonnoista sekä itä- ja länsimaiden filosofioista. Buddhalaisuus on kuitenkin uskonto, johon tämä tekniikkaa vaikuttaa eniten. Se viittaa itsevarmana olemiseen sekä tässä hetkessä olemisen tiedostamiseen tuomitsematta millään tavalla.

O’Kellyn ja Collardin (2012) mukaan parisuhteita voidaan aina testata ajan myötä eri kokeiluilla. Tämän terapian avulla yksilö pystyy käsittelemään näitä tilanteita paremmin lievittämällä kyseisten testien vaikutusta, joka niillä on parisuhteeseen. Lisäksi se auttaa kumpaakin osapuolta tulemaan tietoiseksi siitä, kuinka hän yleensä samaistuu muihin tiettyihin henkisiin olotiloihin. Se myös parantaa itsehillintää. Tämä malli perustuu luonnolliseen vahvistamiseen (hymyyn, mukavaan kommenttiin ja niin edelleen).

Integratiiviseen pariterapiaan liittyvät tutkimukset

Jacobson, Christensen, Prince, Cordova ja Eldridge (2000) vertasivat perinteistä pariterapiaa integratiiviseen pariterapiaan. Heidän tutkimuksistaan saatu tieto osoittaa sen, että integratiiviseen pariterapiaan osallistuneet parit näyttivät olevan tyytyväisempiä kuin perinteiseen pariterapiaan osallistuneet.

Perissutti ja Barraca (2013) saivat samankaltaisia tuloksia myöhemmässä tutkimuksessaan. He analysoivat 12 tutkimusta ja löysivät pienen kehityksen niissä potilaissa, jotka kävivät läpi integratiivisen pariterapian, sekä hoidon lopussa että vuosi hoidon jälkeen. Nämä samaiset tutkijat kuitenkin huomasivat, että 5 vuoden seurannan jälkeen integratiivinen ja perinteinen pariterapia saavuttivat hyvin samankaltaisia tuloksia.

Johtopäätelmät

Tällainen terapia yhdistää kognitiiviset terapiakeinot uusiin menetelmiin rohkaistakseen hyväksyntään. Se saa molemmat osapuolet oppimaan enemmän itsestään ja kumppanistaan. Integratiivisessa pariterapiassa ihmiset reagoivat tunteellisesti osapuoltensa erilaiseen käyttäytymiseen. Sen takia sen tavoitteena on parantaa luottamusta, intiimiyttä ja ns. “rikoskumppanuutta” parisuhteessa.

Yksi asia on varmaa: kun hyväksyntä on suurempaa, ovat ihmiset halukkaampia tekemään muutoksia kehittymisen, toiseen mukautumisen, paremman kommunikaatiotavan ja konfliktien ratkaisun puolesta.