Henkinen ruoansulatus: avain suoliston ongelmiin

26 kesäkuu, 2020
Tiede on löytänyt yhteyden aivojen ja terveyden sekä suolen toiminnan välillä. Tässä yhteydessä käsite "henkinen ruoansulatus" viittaa subjektiivisiin kokemuksiin, joita ei ole assimiloitu kunnolla ja jotka johtavat suoliston ongelmiin.
 

Ruoansulatusjärjestelmä yksi niistä elimistömme järjestelmistä, joka herkimmin reagoi tunnetiloihimme. Ei siis ole harvinaista, että joku on niin vaikuttunut, että oksentaa tai että toinen on niin hermostunut, että hänen vatsaansa sattuu. Tästä syystä, ja yhä laajemmalle levinneiden hitaan ruoansulatuksen aiheuttamien ongelmien edessä olemme alkaneet puhua mielenkiintoisesta käsitteestä, joka kulkee nimellä henkinen ruoansulatus.

Tällä hetkellä tiedämme, että suolen – sen terveyden ja toiminnan – sekä aivojen välillä on erittäin läheinen yhteys. Ei siis ole harvinaista kuulla suolistoa kutsuttavan toisiksi aivoiksi. Suolisto onkin kehomme ainoa elin, joka toimii täysin itsenäisesti, eli toisin sanoen se ei tarvitse aivojen ”lupaa” tehdä sitä, mitä se tekee.

Suolisto tottelee niin kutsuttua enteeristä hermostoa (eng. Enteric nervous system eli ENS), joka on autonomisen hermoston eli tahdosta riippumattoman hermoston johdos. Toisin sanoen sillä on omat hermostopiirit, mutta se kommunikoi aivojen kanssa sympaattisten ja parasympaattisten järjestelmien kautta. Tämä monimutkainen rakenne luo mielen ja ruoansulatuksen välille erityisen yhteyden, jonka ansioista voimme puhua henkisestä ruoansulatuksesta.

”On niin paljon kuolevaisia, jotka eivät pysty sulattamaan onnellisuutta! Onnellisuus ei ole helposti sulatettava asia; se on pikemminkin hyvin vaikeasti sulatettavaa.”

-Miguel de Unamuno-

Suolistolla on omat hermostopiirit, mutta se kommunikoi aivojen kanssa sympaattisten ja parasympaattisten järjestelmien kautta

Henkinen ruoansulatus

Ajatusten ja tunteiden sulattamisen sekä ruoansulatuksen välillä on havaittu erittäin läheinen suhde. On hyvin yleistä, että ne kokemukset, joita emme ole kyenneet assimiloimaan mielessämme, heijastuvat entistä suurempiin vaikeuksiin sulauttaa ruokaa kunnolla. Voitaisiin siis sanoa, että asianmukainen suoliston toiminta riippuu myös hyvästä henkisestä ruoansulatuksesta.

Samaan aikaan elimistössä tapahtuu päinvastainen prosessi: ruoansulatusongelmat muuttavat mielialaa näkyvästi. Tämä johtuu suurelta osin siitä tosiasiasta, että jopa 90 prosenttia serotoniinista prosessoidaan ruoansulatuksessa, kun taas vain 10 prosenttia siitä prosessoidaan aivoissa.

Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että serotoniini on hermoston välittäjäaine, jolla on tärkeitä vaikutuksia mielialaamme. Toisin sanoen korkea serotoniinitaso merkitsee onnellisuuden tilaa, siinä missä taas matala serotoniinitaso viittaa masentuneeseen ja alakuloiseen mielialaan.

Kuten voimme nähdä, henkisen ruoansulatuksen ja suoliston ruoansulatuksen välillä on selvä yhteys. Yksi vaikuttaa toiseen ja ne määrittelevät toisiaan vastavuoroisesti.

Ummetus ja henkinen ruoansulatus

Yksi niistä ongelmista, joka liittyy eniten huonoon henkiseen ruoansulatukseen, on ummetus. Se voidaan toisin sanoen tulkita merkkinä siitä, että ihmisen mielestä löytyy esteitä, tunteita tai kokemuksia menneisyydestä, jotka ovat niin sanotusti ”tukossa”. Tässä tapauksessa se mitä tapahtuu, on että kyseinen ihminen tarrautuu tilanteeseen ja kieltäytyy päästämästä sitä irti.

On erittäin yleistä, että ummetuksesta kärsivät ihmiset pyörittelevät mielessään hyvän aikaa menneisyydessä tapahtuneita asioita pystymättä pääsemään niistä eroon. Kyseessä voi olla niin uskomus, tavoite, henkinen haava tai jokin aineellinen esine.

Ydin on siinä, että tämä ajatus palaa takaisin aina uudestaan ​​ja uudestaan ​​ilman, että ihminen edistyisi tässä suhteessa. Siksi voisimmekin sanoa, että ummetus on tyypillinen oire niillä ihmisillä, joilla on tapana luoda pakkomielteitä tiettyjen asioiden, olosuhteiden tai ihmisten ympärille.

Joskus ummetus liittyy myös sanattomiin sanoihin. Ihminen on lopettanut ilmaisemasta itseään ja kertomasta mitä hän ajattelee tai mitä hän tuntee joko pelosta tai mukavuudesta, mutta tästä hiljaisuudesta alkaa kasvaa rangaistus itseään kohtaan, joka puolestaan ilmenee ongelmina ruoansulatuksessa. Tämä oire on myös hyvin yleinen niillä ihmisillä, jotka keräävät aina mieleensä huolia ja ahdistusta tulevaisuuden tuomien perusteettomien pelkojensa vuoksi.

Henkisen ruoansulatuksen mukaan ummetus on tyypillinen oire niillä ihmisillä, joilla on tapana luoda pakkomielteitä

Ripuli ja tunteet

Australialainen suoliston terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntija, tohtori Megan Rossi on todennut tutkimuksissaan, että yksi ensimmäisistä tekijöistä, joihin hän kiinnittää huomiota potilaidensa suolisto-ongelmien kohdalla, on potilaan stressitaso.

Hän huomauttaa myös, että yksi niistä resepteistä, joita hän ruoansulatushäiriöistä kärsiville potilailleen kirjoittaa, on tehdä 10 tai 15 minuutin mittainen mediaatiotuokio kerran päivässä. Ja kuten moni meistä voikin jo arvata, tällä rutiinilla taas on erittäin myönteisiä vaikutuksia terveyteen.

Ripuli liitetään henkisen ruoansulatuksen näkökulmasta jo koetun idean, jo eletyn tunteen tai jo tehdyn päätöksen äkilliseen hylkäämiseen. Mieli reagoi pyrkimällä karkottamaan tämän mahdollisimman pian, jolloin yritys heijastuu elimistössä jatkuvana tarpeena ulostaa. Toisin sanoen riittämätön henkinen ruoansulatus heijastuu riittämättömään suoliston ruoansulatukseen.

Ripuli on sekä henkisestä että fyysisestä näkökulmasta katsottuna ummetuksen vastakohta. Tässä tapauksessa ihminen haluaa nopeasti heittää menemään jotain, koska se aiheuttaa hylätyksi tulemisen ja syyllisyyden tunnetta. Ihminen ei halua, hän ei kykene tai hän ei osaa hyväksyä tuota osaa itsestään, joka lopulta ilmaisee itseään myös fysiologisella tavalla.

Kaikkien näiden tietojen pohjalta meidän olisi syytä kiinnittää hieman enemmän huomiota ruoansulatukseen liittyviin oireisiin, sillä ne voivat usein olla merkki jostakin emotionaalisesta pahoinvoinnista. Tällä tapaa voimme pyrkiä tutkimaan ja tunnistamaan, mitä on se jokin, jota emme ole kyenneet mielessämme assimiloimaan, ja tällä tapaa keskittymään asianmukaiseen henkiseen ruoansulatukseen voidaksemme hyvin myös fyysisesti.

 

De González Méndez, T. M. (2010). Psiconeuroinmunoendocrinologia, emociones y enfermedad. Una revisión. Revista MedULA, 18(2), 155-63.