Halu olla samanlainen kuin kaikki muut

Halu olla niin sanotusti keskinkertainen, eli samanlainen kuin kaikki muutkin ihmiset, on melko yleistä. Yleensä sillä etsitään muiden hyväksyntää.

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 14 marraskuuta, 2021

Sanalla “normaali” on hyvin vahva merkitys. Halu olla samanlainen kuin kaikki muut on nykyään normaalia, etenkin nuorten ihmisten keskuudessa, mutta myös varttuneempien. Se on kuin pandemia, jolla haetaan muiden hyväksyntää kun halutaan olla osa tiettyä ryhmää.

Monilla on pakkomielle olla “keskellä”, koska he kokevat sen olevan paras paikka. Mutta keskus ei ole tasapainotila , vaan harmaa paikka, jossa keskinkertaisuus yleensä asuu. Ei paljon, ei vähän, ei täällä eikä siellä. Juuri tätä jotkut kutsuvat “normaaliksi”.

Ihmisten keskuudessa on niinkin paljon kiinnostusta olla “normaali”, että siitä tulee joskus pakkomielle ja se voi johtaa keskinkertaisuuteen. Se tarkoittaa “olemista kuten kaikki muut”, ettei eksytä liian kauas karjasta tai ettei olla erilainen millään tavalla. Noudetaan sääntöjä eikä menetä julkikuvaa (ellei näistä sitten tule trendiä).

“Normaali” ja keskinkertaisuus

Keskinkertaisuus johtaa siihen, että ihmiset eivät ole poikkeuksellisen hyviä tai pahoja. He eivät tee mitään ylistettävää, mutta eivät myöskään tee mitään merkittävästi tuhoavaa. Sen nimitys on aurea mediocritas tai “kultainen keskitie”.

Epikuroslaiset pitivät sitä toivottavana, koska he pitivät liioittelua kärsimyksenä. Tällä hetkellä keskinkertaisuus ei kuitenkaan ole pyrkimys säännellä todellisuuden näkökohtia saavuttaakseen oikeat mittasuhteet, vaan se on asenne, joka rinnastaa “normaalin” – ts. yleisen – ihanteeseen.

José Ingenieros väittää kirjassaan El hombre mediocre (The Mediocre Man), että keskinkertaisuuden määrittelee kyvyttömyys luoda suuria ihanteita ja taistella niiden puolesta. Ihanteet, joihin tämä filosofi viittaa, eivät ole kulttuurin asettamia ihanteita, vaan niitä, jotka jokainen yksilö rakentaa aidolla tavalla.

Monille ihmisille ihanne on nykyään sama kuin se, mitä enemmistö pitää hyvänä tai toivottavana.

Banaalisuus normina

Nykyinen elämäntapa kutsuu, jollei jopa pakota, meitä tiettyihin normeihin ja käyttäytymismalleihin, halusimmepa sitä tai emme. Ei ole muuta tapaa elää kuin tuottaa ja kuluttaa. Toisin sanoen, olemista osana kysynnän ja tarjonnan markkinoita pidetään “elämän todellisuutena”.

Monissa tapauksissa pienten saavutusten tavoittamiseksi on tehtävä suuria ponnisteluja. Tämä osoittaa, että saavutettavat tavoitteet ovat palkan saaminen ja rahan käyttäminen. Se ajatus, ettei tämän ulkopuolella ole mitään muuta, on iskostettu yhteiskuntaan.

Haluamme korostaa sitä tosiasiaa, miten kaikki muu kyseenalaistetaan, paitsi tämä rahan kiertokulun periaate. Aivan kuin suuret kysymykset olemassaolon merkityksestä olisivat kadonneet ja asian katsotaan olevan ratkaistu. Ikään kuin uusia polkuja ei enää tarvitsisi rakentaa, sillä ne kaikki on jo kuljettu.

Samanlaisuus

Keskinkertaisuus on halua olla samanlainen kuin kaikki muut kysymättä itseltä “miksi”. Keskinkertaisuudessa saadaan tyytyväisyyden tunne siitä, että muut antavat minulle hyväksynnän, riippumatta siitä, millä perusteella tai mihin tarkoitukseen tämä hyväksyntä annetaan.

Jopa erilaisuudesta on tullut säännelty asia. Elämme “vähemmistöjen” aikoja, vähemmistöjen jotka vahvistavat identiteettiään ja ottavat paikkansa ennalta suunnitellussa skenaariossa. Vähemmistöt taistelevat sen puolesta, että enemmistö tunnustaisi heidät. Se on sama vanha kierre ajanjaksosta toiseen.

Jos haluat paeta keskinkertaisuutta, sinun ei tarvitse olla vääränlainen tai anarkisti. Riittää, kun tunnistat itsesi ja yrität olla uskollinen niille periaatteille, jotka olet rakentanut omien pohdintojesi kautta, unohtaen minkä tahansa mainostetun tai ideaalin käyttäytymis- tai toimimistavan.

Vahvista väitteesi siitä, kuka olet, ei miltä näytät. Älä enää näe itseäsi epäsäännöllisenä ja merkityksettömänä “minänä” vaan opi katsomaan itseäsi osana tarinaa, ikuista maailmankaikkeutta.