Haavoittuvaisuuden ymmärtäminen auttoi siirtymään eteenpäin

Haavoittuvuus on se, mikä tekee meistä ainutlaatuisia ja inhimillisempiä. Kun tunnistamme sisältämme löytyvät heikkoutemme, hyväksymme sen kaiken osaksi ihmisluontoamme.

Usein on kuitenkin niin, että me yritämme piilotella kaikkea sellaista, joka saa meidät tuntemaan olomme heikoksi, koska emme halua hyväksyä sitä. Tämä puolestaan saa aikaan sen, että näyttäydymme hiukan vähemmän aitoina toisten ihmisten silmissä. Kun peittelemme kaiken sen, mitä oikeasti olemme, päädymme pettämään itsemme, kieltämään syvimmän olemuksemme ja kadottamaan yhteyden ympärillämme oleviin ihmisiin.

Meidän kulttuurissamme vallitsee tietynlainen käyttäytymismalli, joka jollain tapaa käskee meitä piilottamaan heikkoutemme, mutta samalla myös teeskentelemään ja vakuuttelemaan itsellemme, että me olemme kaikista parhaimpia.

Mitä tarkoittaa kun ihmisen on pakko olla kaikista paras?

Kun suoritamme jokapäiväisiä roolejamme niin työelämässä kuin henkilökohtaisessakin elämässämme, meillä on aina tapana sanoa, että on tärkeää tehdä mitä ikinä parhaana oleminen sitten edellyttääkään.

Monet ihmiset elävät jonkinlaisessa fantasioiden täyttämässä kuplassa, jossa he uskovat, että heidän täytyy pyrkiä olemaan paras kaikessa sellaisessa, mitä he pitävät tärkeänä.

Todellisuus panee meidät kaikki omille paikoillemme, heittäen valokeilan kohti kaikkia meissä olevia rajoitteita, meidän henkilökohtaisia vaikeuksiamme ja haasteitamme. Elämme läpi sellaisten tilanteiden, jotka ovat jatkuvassa muutoksen tilassa ja joita emme itse asiassa lainkaan pysty hallitsemaan.

Ja niin elämä lyö meitä nyrkeillään niin kauan, että tajuamme pysähtyä hetkeksi ajattelemaan. Parempi lähestymistapa olisi se, ettei pyri olemaan paras yhdessä jos toisessakin asiassa, sillä se johtaa ainoastaan kilpailuhengen tiivistymiseen ja siihen, että vertaamme itseämme kaikessa muihin ihmisiin.

Tämä ajaa meidät itseämme kohtaan asettamissamme vaatimuksissa aivan äärimmäisyyksien partaalle ilman, että miettisimme lainkaan meitä itseämme tai sitä oppimisprosessia, jota meidän pitäisi käydä läpi jatkuvasti.

Käy jopa niin, että menetämme perspektiivin elämämme tärkeimpien prioriteettien osalta. Alamme erkaantua itsestämme; emme enää ollenkaan tiedä, mitä me edes haluamme tai mihin suuntaan olemme menossa.

Haavoittuvuutemme hyväksyminen

Se, että hyväksymme oman ja toistenkin ihmisten haavoittuvuuden, vaatii roppakaupalla rohkeutta, sillä edellytyksenä on oman itsemme hyväksyminen sellaisena kuin me olemme, kaikkine haavoinemme, ratkaisemattomine ongelminemme ja kaikkine virheinemme.

Tämä kaikki saa aikaan todellisen henkilökohtaisen kehittymisen prosessin, jossa opimme pikku hiljaa rakastamaan itseämme ehdoitta ja samalla saavuttamaan hyvinvoinnin ja rauhan tilan.

Voimme aloittaa tämän prosessin tiettyjä lähestymistapoja hyödyntämällä. Ne auttavat meitä siirtymään eteenpäin ja tiedostamaan sen, että olemme vain ihmisiä:

• Me elämme sellaisessa tilanteessa ja sellaisissa olosuhteissa, joita emme useinkaan pysty hallitsemaan.
• On omissa käsissämme tehdä asiat niin hyvin kuin vain pystymme, hakien ja vahvistaen meistä löytyvää potentiaalia.
• Ota huomioon, että jokaisella ihmisellä on oma rytminsä ja kontekstinsa ja omat olosuhteensa, vaikeutensa, prioriteettinsa, jne.
• Saamalla itsestäsi parasta irti on tehokkain tapa edistyä, sillä silloin kasvat ja pääset yli kaikista heikkouksistasi.
• Kun hyväksymme omat rajamme ilman, että samalla kritisoisimme itseämme, pystymme silloin paremmin ymmärtämään myös itseämme, ja sitä myötä myös asenteestamme tulee myötätuntoisempi ja rehellisempi.
• Pystymme ylittämään kaikki rajamme ainoastaan silloin kun tunnistamme ne.

Autenttisuuden osoittaminen

Samalla kun liikumme lähemmäs omaa haavoittuvaisuuttamme, opimme myös tuntemaan itsemme paremmin. Tällä tavalla pääsemme käsiksi autenttisuuteemme, omaan oikeaan itseemme, ja vastaavasti pystymme siten myöskin muodostamaan yhteyden ympärillämme oleviin ihmisiin.

Kun hyväksymme kaikki kokemamme vaikeudet ilman pelkoa torjutuksi tulemisesta tai heikolta näyttämisestä muiden silmissä, siirrämme pois kasvoiltamme sen naamion, jota yleensä pidämme yllämme. Naamion, joka pitää kaikki ihmissuhteemme pinnallisella tasolla.

Vain silloin pääsemme siirtymään lähemmäksi todellisuutta, sillä meidän on silloin helpompi pitää kiinni rehellisistä, vilpittömistä ja autenttisista ihmissuhteista elämässämme.

Se, että hyväksymme haavoittuvaisuutemme, tekee meistä inhimillisempiä, koska hyväksymme kaikki epätäydellisetkin piirteemme ja sen seurauksena me sopeudumme myös muista ihmisistä löytyviin epätäydellisyyksiin yhtä lailla.

Poistamme itsestämme omahyväisyyden, itseriittoisuuden ja tietynlaisen ylemmyydentunteen. Lakkaamme tuntemasta, että me olisimme muka toisten ihmisten yläpuolella. Onkin varsin mahtailevaa pyrkiä aina olemaan kaikista parhain ja tulla sen sokaisemaksi ennen pitkää.

Ylitämme sisimpäämme kätkeytyvät pelot ja rajoitukset tämän hyväksynnän kautta paljastaen itsellemme sen, mitä todellisuudessa olemme ja olemme parhaita mahdollisia versioita itsestämme.