Haaste hyväksyä meille tapahtuvat asiat

· 26.8.2018

Niiden asioiden hyväksyminen, jotka meille tapahtuvat, on ensimmäinen askel kohti muutosta. Jotta voisimme hyväksyä kaikkein tuskallisimmat meille tapahtuneet asiat, tarvitsemme usein aikaa tuosta tapahtumahetkestä alkaen aina siihen asti, kunnes olemme onnistuneet käsittelemään asiaa. Asian hyväksyminen todella auttaa meitä rakentamaan uutta ja todellisempaa kuvaa itsestämme ja siitä, mitä meille tapahtui.

Haaste, jonka jokainen ihminen joutuu kohtaamaan jossain vaiheessa elämäänsä, on sopeutua kaikkein epäsuotuisimpiin olosuhteisiin, koska asiat eivät aina mene siten kuin haluaisimme. Tulee päivä, joka on enemmän tai vähemmän surua täynnä, joka on enemmän tai vähemmän tulevaisuudessa, jolloin hyväksymme sen mitä me olemme, olkoon se sitten alkusysäys muutokselle tai osa tarinaamme.

Haavoittuvaisuutemme hyväksyminen sen sijaan että yrittäisimme salata sitä, on paras tapa kohdata todellisuus, mutta se on myös paras tapa rakentaa luottamuksellisia suhteita. Asioiden hyväksyminen ei ole pelkuruutta. Se on sen sijaan merkki siitä rohkeudesta mitä tarvitaan, jotta voimme myöntää ettemme ole sellaisessa paikassa josta pidämme. 

Tietämisen ja ymmärtämisen välillä on suuri ero, ja se on vielä suurempi ymmärtämisen ja hyväksymisen välillä.

Elämä ei ole sitä mitä ajattelemme, se on sitä mitä meille tapahtuu

Toisinaan todellisuus ilahduttaa meitä ja muina aikoina se tuhoaa meidät. Mutta kuten meidän olisi jo pitänyt hyväksyä, elämä ei ole sitä mitä haluamme, vaan se on sitä mitä meille tapahtuu. Se työkalu, jolla voimme yhdistää kaiken läpikäymämme asiat, erityisesti kivuliaat kokemukset, on nimeltään tunneäly.

nainen koittaa hyväksyä meille tapahtuvat asiat

Tunneälyä omaavat ihmiset kokevat negatiivisia ja tuskallisia tunteita ilman sitä turhautumisen taakkaa, joka painaisi heidät alas. He ymmärtävät näiden tunteiden olevan väistämättömiä eivätkä yritä torjua niitä tai jättää ne huomiotta.

Sitä vastoin ihmiset, joilla on alhainen tunneäly, tekevät prosessista vielä tuskallisemman, koska eivät pysty erottamaan kipua kärsimyksestä.

Kipu on väistämätöntä, mutta kärsimys on suurelta osin henkilökohtainen valinta. Yleensä me kärsimme enemmän sen takia, mitä emme pysty hyväksymään. Kieltäytyminen silloin, kun mukana on hyvin suuri tunnelataus, on toimiva ensimmäiseksi puolustuskeinoksi, mutta muuttuu pidemmällä tähtäimellä toimimattomaksi.

Anna sen tapahtua, mitä et voi hyväksyä. Tulet ymmärtämään myöhemmin.

Kuinka voimme hyväksyä jotain, johon emme koskaan ole valmistautuneet?

Sen hyväksyminen, mitä on jo tapahtunut tai minkä on tapahduttava, on ensimmäinen askel minkä tahansa epäonnistumisen aiheuttaman tunnevaikutuksen ylittämiseen. Nopein tapa muuttaa suhtautumistamme kipuun on hyväksyä se, että kaikki meille tapahtuva voi auttaa meitä kasvamaan.

Elämä on dynaamista. Lapsuudesta lähtien olemme jatkuvassa muutoksessa, vaihtaen leikkejä, koulua, ystävyyssuhteita, perheen koostumusta. Hyväksymällä tämän osaksi elämää sen sijaan että hautautuisimme hiekkaan esittäen ettei muutosta tapahdu, auttaa meitä ymmärtämään elämän eri kausia.

Joitain tappiota ei voi voittaa, mutta ne on hyväksyttävä. Jotta voisimme oppia hyväksymään tappion, meidän on ymmärrettävä ne tunteet joita meillä on ja annettava niille merkitys nykyhetkessä. Järjestä muistosi uudelleen, jotta voit siirtyä eteenpäin.

luonnonläheinen nainen

Emme koskaan menetä sitä, mistä olemme kerran nauttineet. Kaikesta mitä rakastamme syvästi, tulee osa meitä. Kun olemme yhteydessä toisen henkilön kanssa, läheisen ystävän, vanhemman, sisaruksen, kumppanin, tämä yhteys muuttaa meidät ja tulemme jollain tavalla osaksi toisen ajatuksia.

Niinpä kaikenlaisten menetysten kanssa meidän on muistettava, että henkilö joka poistuu elämästämme, on jo jättänyt leimansa meihin. Aina kun haluamme hänen olevan kanssamme, meidän ei tarvitse kuin katsoa eleitämme, sanojamme ja asennettamme nähdäksemme osan hänestä uudestaan.

”Kun olet surullinen, katso uudestaan sydämeesi ja tulet näkemään, että itket sen vuoksi mikä on ollut sinun suurin ilosi.”

-Kahlil Gibran-