El Bar: ihmisluonnon järjettömyys

24.7.2019
El Bar on järjettömyyttä ja hullunkurisia tapahtumia käsittelevä elokuva. Kuinka ihmiset toimivat äärimmäisissä tilanteissa?

Bilbaolaisen elokuvantekijän Álex de la Iglesian kaksi viimeisintä elokuvaa saivat ensi-iltansa samoihin aikoihin. Elokuvat El Bar (tunnettu myös nimellä The Bar) ja Perfectos desconocidos (tunnettu myös nimellä Perfect Strangers) saivat ensi-iltansa vuonna 2017, mutta niillä oli täysin erilainen vaikutus. Ensimmäinen elokuva teki tuottoja vaatimattomasti, kun taas tämä jälkimmäisestä elokuvasta tuli ohjaajan parhaiten tuottava elokuva. Tämän elokuvan juoni oli katsojille paljon viehättävämpi kuin El Bar –elokuvan juoni, joka oli paljon erikoisempi.

Hullujen tapahtumien sarja on suurimman osan ajasta mielenkiintoinen, mutta siitä tulee myös todella absurdi. Omasta mielestäni El Bar on nautinnollinen, viihdyttävä elokuva, jolla on houkutteleva juoni. Se voi kuitenkin olla joillekin tylsä, eikä se ole onnistunut loistamaan tämän elokuvantekijän muiden elokuvien joukossa.

Juoni

On tavallinen aamu, ja ryhmä ihmisiä on aamupalalla madridilaisessa baarissa. Jotkut kanta-asiakkaista tutustuvat toisiinsa, kun taas muut ovat baarissa vain läpikulkumatkalla. Yhtäkkiä tragedia rikkoo tämän rutiinin: joku ammutaan baarin ulkopuolella. Urbaani kaaos katoaa, kaupungista tulee autio, ja nämä aamupalalla olevat ihmiset jäävät baariin loukkuun.

Elokuvalla on mielenkiintoinen juoni, ja se esittää elokuvan hahmot erinomaisesti, aivan kuin he olisivat heijastus yhteiskunnasta. De la Iglesia onnistuu kaappaamaan totuuden naamioiden takaa, sen luonteen, jota yritämme piilotella yhteiskuntarooliemme takana.

El bar: epäpaikka

Elokuvassa näkemämme baari on kuin mikä tahansa baari maailmassa. Siinä ei ole mitään erityistä. Se on se paikallinen baari, johon paikalliset ihmiset menevät syömään aamupalan joka päivä. Tässä tutussa, rajoitetussa tilassa hahmot saavat elokuvan tulemaan henkiin.

Marc Augé on ranskalainen antropologi, joka loi termin ”epäpaikka”.  Mutta mitä se tarkoittaa? Se on väliaikainen tie, paikka, jossa identiteetti ei ilmene itsessään. Augé pitää moottoriteitä, hotellihuoneita, lentokoneita, jne. epäpaikkoina. Nämä ovat paikkoja, joissa ihmiset vierailevat vain hetkellisesti, paikkoja, joissa he eivät ole muiden kanssa tekemisissä, eivätkä he rakenna näissä mitään merkittäviä suhteita.

Epäpaikka on antropologisen paikan vastakohta, paikan, jossa identiteetti sijaitsee. Epäpaikat ovat ohimeneviä. Ne ovat tiloja, jotka kiusaavat nykyajan yhteiskuntaa. On subjektiivista, onko jokin tila epäpaikka vai ei. Se riippuu siitä, mitä tietty paikka merkitsee tietylle yksilölle.

elokuvan El Bar näyttelijät

Baarin ympäristö

Tämä baari on epäpaikka sellaisessa kaupungissa, joka ei koskaan lakkaa liikkumasta. Se on monelle myöskin nimettömyyden paikka, ja muille turvapaikka. Tässä baarissa tapaamme Elenan. Hän on nuori nainen, joka astui baariin vain ladatakseen puhelimensa. Baarissa tapaamme myös Trinin, asiakkaan, joka tulee päivittäin pelaamaan peliautomaatilla.

Elena ja Trini eivät ole ainoita hahmoja, jotka ovat loukussa tässä pienessä tilassa. Yhteensä kahdeksan henkilöä jää tähän paikkaan ansaan. Álex de la Iglesia on osoittanut kiintymyksensä klaustrofobiaa kohtaan jo aikaisemmissa elokuvissaan. Hänellä on tapana lukita ihmisiä tiloihin, joissa he kohtaavat äärimmäisiä tilanteita.

Näyttelijöiden kokonaisuus esimerkkinä yhteiskunnasta

El Bar on loistava kuvaus modernista Espanjasta. Sen kahdeksan hahmoa ovat monipuolisia: elokuvassa on koditon henkilö; nuori, mutta itsestään todella epävarma nainen; keski-ikäinen, normaalin näköinen nainen, jolla on uhkapeliongelma; nuori hipsteri, entinen poliisi, joka erotettiin poliisivoimista alkoholismin takia.

Tilanteen muuttuessa epätoivoisemmaksi elokuvan hahmot osoittavat todelliset luonteensa. Espanjalainen filosofi Eugenio Trías puhui näistä ongelmista, ja hänen mukaansa me toimimme yleisten sopimusten, niiden roolien mukaisesti joita yhteiskunta on meille painostanut. Mutta meillä on lukuisia rooleja, ja emme toimi aina samalla tavalla kaikissa tilanteissa. Emme heijasta samaa kuvaa jatkuvasti.

Tämä on juuri se, mitä arvostamme tässä elokuvasta eniten. Voimme esimerkiksi huomata, että Elena ei toimi samalla tavalla puhuessaan ystävänsä kanssa puhelimessa kuin hän toimii astuessaan baariin. Huomaamme myös, että kaikilla hahmoilla on tietynlainen kaksinaisuus: kuva jota he heijastavat muille, ja salaisuudet joita he piilottelevat muilta.

kauhistuneet ilmeet

Naamiot riisutaan

Tämä naamioitunut tanssi on heijastus omasta maailmastamme, baareista joissa vierailemme päivittäin, ja myöskin nykyaikaisista kaupungeista, joissa persoonallisuudet moninkertaistuvat nopeasti. Mielenkiintoista kyllä, hahmo jonka identiteetti pysyy kaikkein horjumattomampana, on Israelin, kodittoman miehen identiteetti. Ennen kaikkea Israel ei vaikuta kuuluvat samaan maailmaan kuin muut baarin asiakkaat. Hän on monia ongelmia kokenut mies, eikä hän siltikään yritä petkuttaa muita.

Kun tilanne muuttuu epätoivoiseksi, kaikki hahmot kamppailevat yksilöllisen selviytymisen puolesta. Tämän kaiken keskellä filosofia ”pelastukoon ken voi” pääsee valloilleen, ja kaikkien hahmojen naamiot poistetaan kasvoilta. Tämä kuvastaa tekopyhyyttä, jota löytyy joka puolelta ympäriltämme. Mutta Israelin naamio ei kuitenkaan poistu, tai ei ainakaan kokonaan. Miksi? Yksinkertaisesti siitä syystä, ettei hän yritä edes miellyttää ketään. Hän ei koskaan yritä heijastaa kuvaa sellaisesta, mitä hän ei ole.

Johtopäätös

Ovatko ne ihmiset, jotka jäävät yhteiskuntamme ulkopuolelle, autenttisimpia meistä kaikista? Israel on jo valmiiksi epätoivoisessa asemassa, hän taistelee joka päivä selviytyäkseen. Tästä syystä hän on yhteiskuntamme hylkiö, ja sen seurauksena hän ei pidä kasvoillaan lainkaan naamiota. Eskatologisuuden, komiikan ja traagisuuden välillä, El Bar saa meidät näkemään ihmiset raaimmillaan. El Bar esittää tilannetta, jossa selviytyminen ottaa otteen moraalisuudesta ja sosiaalisista normeista. Kun elokuvan hahmot ottavat naamionsa pois, voimme nähdä heidän huonoimmat puolensa. 

“Tukahduttakaa himonne, hyvät ystäväni, ja olette voittaneet ihmisluonnon.”

-Charles Dickens-

  • Augé, M., (2009): Los no lugares: espacios del anonimato. Antropología sobre modernidad. Barcelona, Gedisa.
  • Trías, E. (1984): Filosofía y Carnaval y otros textos afines. Barcelona, Anagrama.