Egas Moniz ja hämmästyttävä lobotomian historia

Lobotomia on yksi kiistanalaisimmista menettelyistä mielenterveyden historiassa. Sen ”keksi” aikoinaan 1930-luvulla Egas Moniz, ja siitä tuli maailmanlaajuisesti suosittu. Tuhansia lobotomioita suoritettiin joka puolella maailmaa – aina 1950-luvulle asti. Tällöin sitä lakattiin käyttämästä johtuen sen ennalta-arvaamattomuudesta ja vakavista sivuvaikutuksista.

Lobotomia on kirurginen toimenpide, joka sisältää yhden tai molempien aivopuoliskojen yhteyksien katkaisemisen. Siinä erotetaan etuaivolohko muista aivojen osista. Tämä toimenpide tunnetaan myös ”leukotomiana.”

Egas Moniz ei ollut ensimmäinen, joka kokeili tätä toimintoa. 1890-luvulla tohtori Gottlieb Burkhardt suoritti kuusi tämän kaltaista leikkausta. Kaksi hänen potilaistaan kuoli ja täten hän päätti lopettaa näiden tutkimusten suorittamisen. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa lobotomia vaati lukuisia uhreja ympäri maailman.

“Tunne kaikki teoriat. Hallitse kaikkia tekniikoita, mutta kun kosketat toista ihmissielua, ole kuin toinen ihmissielu.”

–Carl Gustav Jung–

Egas Moniz ja hänen kyseenalaiset lobotomiatutkimuksensa

Vuonna 1935 Egas Moniz, neurologi ja Lissabonin yliopiston professori, aloitti hänen omat “lobotomiatutkimuksensa”. Asetamme sanan “tutkimus” sitaatteihin, sillä Moniz suoritti tällaisia leikkauksia simpansseille. Kun hän huomasi, että eläimestä tuli säyseämpi, hän tuli siihen johtopäätökseen, että sitä voitiin soveltaa ihmisiinkin.

Tämä ”epätieteellinen” toimintamenetelmä oli kyseenalainen useiden vuosien ajan. Yksikään vakavissaan oleva tutkija ei voi yhden tapauksen perusteella soveltaa päätelmiään kaikkiin tapauksiin ja potilaisiin. On totta, että yksittäiset tutkimukset voivat olla todella arvokkaita tieteelle, etenkin harvinaisten sairauksien tapauksissa tai laajempien tutkimusten avaamisessa. Emme voi kuitenkaan yleistää tutkimuksia kuten tämä, jos johtopäätökset eivät ole tarpeeksi luotettavia.

Ja tässä tapauksessa oli jotain, joka rajoittaa yleistämistä entistä enemmän: lobotomia suoritettiin kädelliselle, mutta ei ihmiselle. Tästä huolimatta Egas Moniz voitti tästä ”keksinnöstään” Nobelin lääketieteen palkinnon vuonna 1949.

Egas Moniz työskenteli toisen neurologin, Almeida Liman kanssa. He suorittivat ensimmäiset lobotomiat yhdessä. Nämä ensimmäiset leikkaukset koostuivat kahden reiän tekemisestä potilaan kalloon. Sitten aivokuoreen annettiin alkoholia tuon aivojen osan tappamiseksi. Egas ja Almeida arvioivat potilaiden edistymisen jokaisen operaation jälkeen. Ei ole yllättävää, että he huomasivat edistyksiä jokaisessa tapauksessa.

Lobotomian harjoittaminen jatkuu

Sitten kun Egas Moniz alkoi tekemään keksintöään tunnetuksi ympäri Eurooppaa, neurologit ympäri maailman jäljittivät hänen toimintojaan. Kaikkein tunnetuin näistä oli Walter Freeman. Hän ei ollut itse asiassa kirurgi. Tästä huolimatta hän kehitti tekniikan, joka tunnettiin ”jääpuikkolobotomiana.”

Tämä amerikkalainen tohtori oivalsi, että hän voisi päästä käsiksi tiettyihin aivojen osiin helpommin silmien kautta. Hän työntäisi jääpuikkoa muistuttavan välineen silmien läpi, ”liikuttaisi sitä hieman,” ja pääsisi käsiksi aivoihin. Hän voisi tällä tavalla suorittaa lobotomian viidessä minuutissa.

Freeman saavutti sellaisen ”teollistumisen” tason tällä menettelytavalla, että hän alkoi tarjota palvelua jopa ihmisten kotona. Hänellä oli pakettiauto, jota hän kutsui ”lobotomobiiliksi.” Sillä hän matkusteli ympäri Yhdysvaltoja tehden lobotomioita kaikenlaisia psykologisia ongelmia varten. On arvioitu, että näiden vuosien aikana 40 000-50 000 potilaalle tehtiin lobotomia ympäri maailman.

Lobotomian kieltäminen

Monet lobotomian saaneista potilaista kuolivat. Muut kärsivät vakavista aivovaurioista, jotka ilmenivät joskus välittömästi, joskus vasta useita vuosia myöhemmin. Monet heistä joutuivat vegetatiiviseen tilaan, ja muut kärsivät kognitiivisesta taantumisesta. Tätä menettelyä ei kuitenkaan vielä kielletty, sillä yhdellä kolmesta potilaista oireet paranivat.

Lobotomian tarkoitus ei ollut parantaa yhtäkään mielisairautta. Sen sijaan Monizin tavoite oli ”rauhoittaa” potilas. Lobotomian tekemisen julmuus ahdistuneisuushäiriöistä, pakko-oireisista häiriöistä ja itsetuhoisesta masennuksesta kärsiville ihmisille oli siis selvää. Kirurgit suorittivat lobotomioita monille skitsofreniapotilaille, mutta heissä ei huomattu mitään kehitystä.

Periaatteessa lobotomia katkaisi potilaiden yhteyden maailmaan. Siksi potilaat ”rauhoittuivat”. Siksi monet ihmiset näkivät lobotomian toiveikkaasti, sillä tuohon aikaan – ja joissain paikoissa nykyäänkin – mielenterveydenpotilaat elivät vankeina mielisairaaloissa ja psykiatrisissa sairaaloissa. Lobotomia salli monien vapautua näistä.

Lobotomia otettiin pois käytöstä 50-luvulla, kun klooripromatsiini, ensimmäinen psykoosilääke keksittiin. Tämän lääkkeen keksijä kutsui sitä yllättävästi ”kemialliseksi lobotomiaksi.” 70-luvulla useimmat valtiot kielsivät lobotomian, vaikka tiedämme, että jossain päin maailmaa sitä harjoitetaan salaa tänäkin päivänä.

Viimeaikaisten uutisten mukaan kansalaiset ovat vaatineet, että Nobelin lääketieteen palkinto pitäisi ottaa Egas Monizilta pois, sillä heidän mielestään hänen ”edistyksensä” olivat enemmän haitallisia kuin hyödyllisiä.