Donald Redelmeierin tutkimukset ja kuun lumous

Eräät Donald Redelmeierin tutkimukset tukevat sitä käsitystä, että täysikuun aikana sattuu enemmän liikenneonnettomuuksia. Psykiatrit Wehr ja Avery puolestaan löysivät todisteita toisen tyyppisestä kuun vaikutuksesta.

British Medical Journal julkaisi joitakin Donald Redelmeierin tutkimuksia kuun vaikutuksista. Niiden mukaan täysikuu lisää kohtalokkaita liikenneonnettomuuksia. Tällaisiin johtopäätöksiin Redelmeier tuli kerättyään ja analysoituaan dataa useista maista ympäri maailmaa.

Donald Redelmeierin tutkimukset pääsivät aiemmin mainitun lehden joulunumeroon. Näitä painoksia julkaistaan kerran vuodessa ja niissä on hauskoja, huomiota herättäviä ja yllättäviäkin tutkimuksia, jotka perustuvat aina tieteellisiin tosiseikkoihin.

Kuun lumous on ollut ihmisille tuttua jo pitkään. Se innoittaa runoilijoita, rakastavaisia ja tieteilijöitä edelleen yhtä paljon kuin ennenkin. Kuu loistaa yöllä kuin keidas keskellä arvoitusta. Mutta onko sillä todella niin suuri vaikutus ihmisiin, että se johtaa kohtalokkaisiin onnettomuuksiin? Donald Redelmeierin tutkimukset näyttäisivät osoittavan näin.

Donald Redelmeierin tutkimukset

Donald Redelmeierin tutkimukset perustuvat tilastoihin. Tämä Toronton yliopiston tiedemies teki kiinnostavan analyysin kollegansa Eldar Shafirin, Princetonin yliopiston tutkijan, kanssa. He tarkastelivat vuosien 1975 ja 2014 välillä tapahtuneita liikenneonnettomuuksia Yhdysvalloissa, Kanadassa, Iso-Britanniassa ja Australiassa.

He etsivät toistuvaa kaavaa ja löysivätkin etsimänsä; eivät tosin aivan sellaista kuin odottivat. Tutkimustensa ansiosta he havaitsivat, että kohtalokkaiden liikenneonnettomuuksien ja tämän seurauksena loukkaantuneiden ja menehtyneiden ihmisten määrä näytti lisääntyvän täydenkuun öinä.

Tarkastelujakson aikana oli yhteensä 988 sellaista yötä, jolloin taivaalla ei ollut täysikuuta. Tuolla ajanjaksolla sattui 8 535 liikenneonnettomuutta, jotka johtivat keskimäärin 8,64 kuolemaan joka yö.

Samalla ajanjaksolla oli 494 yötä, jolloin taivaalla oli täysikuu. Näinä öinä sattui 4 494 liikenneonnettomuutta ja keskimäärin 9,1 kuolemaa per yö. Lukema nousi niin kutsuttujen superkuiden aikaan keskimäärin 10,6 kuolemaan per yö.

Syynä oli kuun lumous. He havaitsivat, että kuun kauneus kiehtoo monia kuljettajia, jolloin heidän huomionsa herpaantuu. Tämä johtaa onnettomuuksien lisääntymiseen.

Kuun lumous Donald Redelmeierin mukaan

Donald Redelmeierin tutkimukset ovat anekdoottinen tapa vastata kysymykseen, jota ihmiset ovat pohtineet jo tuhansia vuosia. Millainen vaikutus kuulla on ihmisten käytökseen? Ihmissuden legenda on mielikuvituksellinen keino vastata siihen: kaikkein eläimellisimmät vaistot heräävät ihmisessä täysikuun aikaan.

Jos unohdetaan sadut, moni on yhdistänyt kuun vaikutuksen ja ihmisten käytöksen toisiinsa. Aristoteles oli vakuuttunut siitä, että hulluus- ja epilepsiakohtauksilla oli suora yhteys kuun vaiheisiin. Tätä hypoteesia kannatti myös roomalainen luonnontutkija Plinius vanhempi.

Itse asiassa ihmiset alkoivat käyttää sanaa “kuuhullu” viittaamaan käytöksen äkillisiin muutoksiin, erityisesti täydenkuun öinä. Tästä on tehty useita tieteellisiä tutkimuksia, mutta mitkään niistä eivät ole täysin johdonmukaisia, paitsi yksi.

Mielenkiintoinen tutkimus

Psykiatri David Averylla, Iso-Britanniasta, oli hyvin kummallinen potilas. Potilaalla oli kaksisuuntainen mielialahäiriö ja tämä oli myös varsin järjestelmällinen tutkijasielu, joka piti hyvin tarkkaa kirjaa mielialansa äärimmäisistä heittelyistä. Kun Harvey tutki potilaansa muistiinpanoja, hän huomasi tämän unihäiriöiden yhtenevän vuoroveden vaihtelun kanssa.

Johtopäätelmä vaikutti psykiatrin mielestä jokseenkin absurdilta, joten hän jätti aiheen sikseen. Mutta eräs toinen tunnettu psykiatri, Thomas Wehr, julkaisi artikkelin, jossa hän osoitti että 17 potilaalla, joilla oli kaksisuuntainen mielialahäiriö, oli hyvin selkeä säännönmukaisuus mielialamuutoksissaan, ja nämä muutokset yhtenivät vuorovesisyklien kanssa. Tämä tutkimus pohjautui havaintoihin, joita hän teki useiden vuosien ajalta.

Sittemmin nämä kaksi psykiatria tutustuivat ja yhdistivät voimansa. Molemmat ovat esitelleet johtopäätöksensä eri foorumeilla, ja empiirisestä näkökulmasta katsottuna ne pitävätkin paikkansa. Yhtenevyys on todella olemassa. Toiset tutkijat kuitenkin uskovat, että on olemassa jokin toinen tekijä, joka vaikuttaa kyseiseen ilmiöön ja jota ei vain ole havaittu.

Valtaosa tiedeyhteisöstä ei suostu ottamaan vakavasti kuun ja käytöksen välistä yhteyttä, koska sen vahvistamiseksi ei ole mitään fysikaalisia perusteita. Lisäksi Wehrin ja Averyn tietoja ei ole pystytty toistamaan. Uusia tutkimuksia tulee varmasti, jotka valaisevat sitä mikä on vielä hämärän peitossa.