Daniel Batsonin empatia-altruismin hypoteesi
Daniel Batsonin empatia-altruismin hypoteesi väittää, että empatia suosii niin kutsuttua prososiaalista käyttäytymistä. Se on arvokas tunne, joka edistää ihmisen parasta. Se sisältää spontaaneja ja aitoja tekoja, joista henkilö ei odota hyötyä tai palkkiota sen lisäksi, että hän näkee kuinka maailma hänen ympärillään paranee.
Pelon ja epävarmuuden aikoina tällaisesta käytöksestä tulee tarpeellisempaa kuin koskaan. Näinä hetkinä kuitenkin esiintyy sekä ystävällisiä että häikäilemättömiä tekoja.
Itsekkyys ja altruismi ovat ilmentymiä, jotka määrittelevät ihmisen yhtäläisesti. Epävarmoina aikoina altruismi on korkein moraalinen arvo ja se, jota meidän kaikkien tulisi soveltaa. Siitä huolimatta sitä tapahtuu yleensä vain, kun pystymme uppoutumaan muiden ihmisten todellisuuteen. Toisin sanoen se on kykyä katsoa muita sydämellämme epäluuloisuuden sijaan, ja se muodostaa yhtenäisemmän, kunnioittavamman ja ystävällisemmän yhteiskunnan.
“Nähdä toisen silmillä, kuulla toisen korvilla, tuntea toisen sydämellä.”
-Alfred Adler-
Empatia-altruismin hypoteesi
Useimmilla meistä on taipumus, joka motivoi meitä huolehtimaan omiemme hyvinvoinnista. Välitämme heistä todella ja teemme merkittäviä ponnisteluja parantaaksemme heidän tilannettaan. Emme kuitenkaan aina koe tuota tarvetta.
Emme aina koe spontaania halua tietää, onko työkaveri kunnossa, tai halua tehdä jotain mukavaa tuntemattomalle. Lisäksi, kun ei ole empatiaa, ei ole anteliasta tai yhteistyöhaluista käyttäytymistä.
Empatia-altruismin hypoteesi viittaa siihen, että kun saamme yhteyden toisen emotionaaliseen todellisuuteen, syntyy myötätuntoa ja hellyyden tunnetta. Tämän ansiosta aktivoimme altruistisia käyttäytymismalleja, joiden tarkoituksena on edistää muiden hyvinvointia. Daniel Batsonin mukaan tämä voisi selittää, miksi jotkut ihmiset eivät pysty auttamaan apua tarvitsevia.
Vasta kun samaistumme henkilöön ja koemme empatiaa, tunnemme spontaanin tarpeen aktivoida altruistinen käyttäytyminen. Psykopaattisen persoonallisuuden omaavat kokevat harvoin, jos koskaan, tätä tunnetta.
Autammeko aidosti anteliaisuudesta vai puhtaasta itsekkyydestä?
Empatia-altruismin hypoteesin vastakohta on sosiaalisen vaihdon teoria. Tämä lähestymistapa osoittaa näkemyksen, jota usein puolustetaan. Se väittää, että altruismi ilmenee vain, kun hyödyt ovat kustannuksia suuremmat. Toisin sanoen, monille altruismia ei ole olemassa, koska he sisimmässään odottavat aina saavansa jotain vastineeksi. Siksi siinä on itsekäs komponentti.
Sosiaalipsykologi Daniel Batson oli kuitenkin eri mieltä tästä uskomuksesta. Itse asiassa vuonna 1988 hän suoritti tutkimuksen, jossa hän analysoi viittä altruismia koskevaa tutkimusta. Kaikissa niissä hänen hypoteesinsa empatia-altruismista vahvistettiin ja empaattinen tunne herätti altruistisen motivaation. Tämä viittasi siihen, että ihmiset eivät aina odota palkkiota osoittaessaan anteliaisuutta.
Batsonin päätelmät vastaavat itse asiassa muiden kuuluisten tutkijoiden päätelmiä. Esimerkiksi Charles Darwinille, David Humelle ja Adam Smithille empatia oli altruistisen käyttäytymisen perusta.
Empatia-altruismin hypoteesi voi liittyä ahdistuksen tunteeseen
Autamme usein muita, koska heidän kärsimyksensä, ahdistuksensa tai emotionaalinen kipunsa heijastuu meissä. Tunnistamme emotionaalisella tasolla, emme vain kognitiivisesti, että toinen voi huonosti. Siten empatia jättää meihin epämukavuuden substraatin, kun koemme muiden tarpeet ja kärsimykset omina.
Empatia-altruismin hypoteesi omaksuu myös tämän monimutkaisen tunnetodellisuuden. Vaikka on totta, että toimimme lähes aina spontaanisti etsiessämme toisen hyvinvointia, teemme sen myös lievittääksemme sekä muiden epämukavuutta että omaamme.
Samoin kun varmistamme, että tietty henkilö voi paremmin meidän avullamme, tunnemme myös myötätuntoa hänen hyvinvointiaan kohtaan. Siksi syntyy erittäin voimakasta emotionaalista palautetta.
“Ihmiskunnan lapsuus ei ole ohi. Meillä on vielä pitkä matka siihen, että useimmat ihmiset ymmärtävät että se, mitä he tekevät muiden hyväksi, on heidän hyvinvoinnilleen yhtä tärkeää kuin se, mitä he tekevät itselleen.”
-William T. Powers-
Altruismi hyödyttää meitä kaikkia, kun itsekkyys taas eristää meidät
Hyvät teot eivät vain auta muita ja luo mukavampia sosiaalisia ympäristöjä. Me kaikki voitamme epäitsekkäällä käyttäytymisellä: se parantaa käsitystämme itsestämme ja selkeyttää arvo-asteikkomme hierarkiaa. Tässä yhteydessä aitous voittaa pinnallisen helposti, ja pystymme muodostamaan merkityksellisempiä yhteyksiä muihin.
Sitä vastoin individualistiset, itsekkäät ja narsistiset asenteet synnyttävät vihamielisyyttä ja epäluuloa. Tällaiset ihmiset eivät ymmärrä toisten tarpeita. He toimivat jopa vastoin sitä, mitä olemme luonnostamme: sosiaalisia olentoja, jotka etsivät yhteyttä.
Olemme selviytyneet lajina altruististen tekojen ansiosta, sen tunneliiman ansiosta, joka järjestää vastavuoroisuutta ja ystävällisiä toimia, joilla edistetään ryhmän hyvinvointia ja selviytymistä. Siksi meidän on varmistettava, että suosimme jatkossakin tällaista käytöstä.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Batson, C.D. & Lishner, David & Stocks, Eric. (2015). The empathy-altruism hypothesis. The Oxford handbook of prosocial behavior. 259-281.
- Batson, C. D., Batson, J. G., Slingsby, J. K., Harrell, K. L., Peekna, H. M., & Todd, R. M. (1991). Empathic joy and the empathy-altruism hypothesis. Journal of Personality and Social Psychology, 61(3), 413–426. https://doi.org/10.1037/0022-3514.61.3.413
- Batson, C. D., & Leonard, B. (1987). Prosocial Motivation: Is it ever Truly Altruistic? In Advances in Experimental Social Psychology (Vol. Volume 20, pp. 65-122): Academic Press.
- Decety, J. & Batson, C.D. (2007). Social neuroscience approaches to interpersonal sensitivity. Social Neuroscience, 2(3-4), 151-157.
- Decety, J. & Ickes, W. (Eds.). (2009). The Social Neuroscience of Empathy. Cambridge: MIT Press, Cambridge.