Arvostelijat, valittajat ja märehtijät: Ihmiset, jotka näkevät rikan veljensä silmässä, mutta eivät huomaa malkaa omassaan

Arvostelijat, valittajat ja märehtijät näyttävät ottaneen negatiivisen asenteen elämäntavakseen. Miksi he tekevät sen? Mitä näiden käyttäytymiskaavojen takana on? Argentiinalainen psykologi Marcelo Ceberio kertoo aiheesta lisää.
 

On varsin tavallista, että ihmisten on helpompi valittaa ja arvostella muiden toimintaa oman toimintansa sijasta. Mistä nämä ihmiset valittavat? Mitä tai keitä he kritisoivat? Miksi he arvostelevat ja mikä sen tarkoitus on?

Taipumukset kritisointiin ja valittamiseen ovat yleensä komponentteja täysin jäsennellystä toimeettomuudesta, joka on osa elämäntapaa, josta voimme erottaa seuraavia variantteja:

  • Arvostelijat ovat erityinen ihmisryhmä, joka on tottunut systemaattisesti osoittamaan, millaisia puutteita muilla (ja joskus heillä itsellään) on.
  • Valittajat ovat arvostelijoiden serkkuja ja yleensä näillä kahdella piirteellä on tapana yhdistyä ja vahvistaa toisiaan.
  • Lopuksi, märehtijät palaavat uudestaan ​​ja uudestaan ​​ajatuksiinsa, pyöritellen päässään samoja kuvia tai ideoita. Jotkin näistä ajatuksista ilmenevät valituksina ja toiset taas jäävät mielen tasolle.

Yleensä nämä asenteet ovat oireita, jotka ilmenevät spontaanisti ja joihin henkilö on niin integroitunut ja tottunut, että hän ei ole edes tietoinen siitä, miten tällaisesta systemaatiosta on muodostanut hänen oma henkilökohtainen tyylinsä.

Itse asiassa niin kutsutut itseään toteuttavat ennusteet toimivat hyvänä esimerkkinä heidän ajattelutavastaan, koska jatkuva valittaminen provosoi negatiivisen asenteen omaksumista elämään. Tämä taas johtaa sellaisten tilanteiden rakentumiseen, joissa heidän negatiiviset ajatuksensa vain vahvistuvat.

Arvostelijat ovat erityinen ihmiskunta, joka on tottunut systemaattisesti osoittamaan, millaisia puutteita muilla sekä hänellä itsellään on

Esimerkiksi, jos märehdin ja märehdin sitä, että tuleva työhaastatteluni varmasti epäonnistuu ja että haastattelija luulee että en sovellu kyseiseen asemaan, kohtaan stressaavan ja ahdistavan tilanteen, jossa tulen osoittamaan niin suurta epävarmuutta, että kaikkien varminta on että minua ei lopulta tulla valitsemaan kyseiseen työhön. Ja tämä ei pääty tähän, sillä nyt minulla on toinenkin syy valittaa, sen lisäksi että vahvistan vain sen, mitä alun perin oletinkin.

Lisäksi, jos tämän trilogian profiili – arvostelijat, valittajat ja märehtijät – liittyy mihin tahansa häiriöön, sillä tulee olemaan kielteisiä seurauksia, koska se vain lisää pahaa oloa.

Siksipä silloin, jos minulla on flunssa, päänsärkyä, ahdistusta, paniikkia, syömishäiriöitä tai vatsan kouristuksia, oli vaiva sitten miten yksinkertainen tai monimutkainen, se voi olla hyvä syy valittamiselle ja tätä kautta myös pahan oloni lisäämiselle.

Käsikirjoituksen rakentaminen valittamiselle

Näillä kolmella tyylillä – arvostelijalla, valittajalla ja märehtijällä – on oltava käsikirjoitus, eli toisin sanoen prototyyppi epäonnistuneista tilanteista tai tapahtumista, jotka aiheuttavat pahaa oloa, ja jonka kautta he voivat märehtiä, valittaa tai kritisoida.

Itse asiassa monilla tämän ”lajin edustajilla” on vaikeuksia ratkaista käsikirjoitustaan, koska muutoin he jäisivät ilman syitä suorittaa mitä tahansa näistä kolmesta asenteesta. Tällä tapaa he vastustavat ongelmallisten tilanteiden muuttamista, koska mitä he tekisivät silloin, jos he eivät voisi kritisoida tai valittaa? Tällä tavalla he jatkavat ongelmiaan ylläpitääkseen negatiivisia asenteitaan.

Arvostelijat, valittajat ja märehtijät: kolme eri profiilia

Valittajien, arvostelijoiden ja märehtijöiden välillä on samankaltaisuuksista huolimatta useita eroja, jotka on syytä ottaa huomioon näiden kolmen eri profiilin tunnistamista varten:

 
  • Valitukset ja kritiikki ovat selkeitä, äänekkäitä signaaleja. Märehtiminen taas on psyykkistä, eli toisin sanoen murehdimme ja pyörittelemme asioita omassa mielessämme. Jos nämä murheet päätyvät julkisiksi, niistä tulee usein valituksia tai kritiikkiä.
  • Valitukset ovat yleensä henkilökohtaisempia, sillä silloin kun joku valittaa jostakin, nämä valitukset on yleensä kohdistettu juuri omiin puutteisiin. Kritiikki taas puolestaan on paljon vuorovaikutteisempaa, sillä ne osoitetaan muille; vaikka on myös niitä, jotka osoittavat kritiikin itseään kohtaan. Tämä ilmiö tunnetaan itsekritiikkinä. Toisaalta kuitenkin kaikki nämä kolme näkökohtaa keskittyvät negatiivisiin näkökohtiin – sekä omiin virheisiin että muiden virheisiin.

Kuten voimme nähdä, arvostelijat, valittajat ja märehtijät kykenevät yleensä tunnistamaan vikoja, olivatpa ne sitten miten pieniä tahansa. Lisäksi he omaavat sisäisen tutkan, jonka avulla he voivat nähdä rikan veljensä silmässä, kuten Raamatun sanonta kuuluu; varsinkin arvostelijat, jotka eivät ole koskaan tyytyväisiä ja huomaavat pienimmätkin virheen muissa ihmisissä.

Erittäin vaativat ihmiset, jotka ovat asiantuntijoita löytämään puutteita, omaavat erinomaisen käsikirjoituksen  valittamiselle tai kritisoinnille, sillä tehdessään näin he tappavat kaksi kärpästä yhdellä iskulla. He harjoittavat liiallisia vaatimuksia ja käyttävät tilaisuutta hyväkseen valittaakseen.

Tärkeä yksityiskohta liittyy arvostelijoiden taipumukseen tuntea kateutta. Kateus on pimeä ja epäpätevyyttä viljelevä tunne, joka toimii kritiikin kautta. Se vähättelee toisen ihmisen jokaista edistysaskelta tai saavutusta, sillä tätä ihmistä pidetään vihollisena, jonka kateellisen on tuhottava piiloutuneena parhaan ystävän roolin taakse.

Arvostelijat, valittajat ja märehtijät, jotka sen päätöksen edessä, onko lasi puoliksi täynnä tai puoliksi tyhjä, erikoistuvat puuttuvan osan tunnistamiseen. Tätä käyttäytymistä on vaikeaa uskoa, sillä näillä ihmisillä on mahdollisuus suhtautua elämään positiivisesti. Silti he turvautuvat kritiikin ja valituksen eri asenteisiin tavoitteenaan korostaa, kateuden lisäksi ja ihailun sijasta, niitä asioita jotka olisi voitu tehdä, eikä niitä jotka on jo tehty.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö negatiivisuutta tai puutteita tulisi koskaan havaita. Niiden osoittaminen mahdollistaa myös toimenpiteiden hiomisen, virheiden korjaamisen sekä tulosten parantamisen. Se mihin haluamme viitata erityisesti on se, että osoitamme negatiivisuutta valittamisen ja kritiikin vallitsevan aseman kautta ja luomme tällä tapaa keinon nähdä ja rakentaa todellisuutta, joka estää muutoksia.

Valittaminen tai kritisointi estää toiminnan

Valitus on mekanismi, joka estää mahdollisuutta kehittää toimintaan muutoksia. Siinä missä ihmiset valittavat ja kritisoivat, he asettavat itsensä tarkastelemaan ongelmaa ja tukkivat sen. Tällä tavoin he lisäävät alkuperäistä protestointia ja siirtyvät yhä kauemmaksi tilanteen ratkaisemisesta.

Lisäksi ainainen puutteiden osoittaminen johtaa väistämättä turhautumisen tunteeseen. Riippumatta siitä, mitä tehdään ja miten se tehdään, sen olisi aina voinut tehdä hiukan paremmin tai toisella tavalla.

Toisin sanoen yksi valitukseen liittyvistä tekijöistä on toimettomuus, koska silloin kun arvostelija tai valittaja ilmaisee valituksensa, myös mahdolliset toimet korvataan valituksella. Ja tällä tapaa niiden konkreettisten toimien tekemättä jättäminen, jotka johtaisivat ratkaisun syntyyn, tuottavat tukkeuman, joka suosii valittamisen jatkamista ja muodostaa noidankehän, joka ei lopu koskaan.

Kritisoimalla muita arvostelija pyrkii pönkittämään huonoa itsetuntoaan

Kuten näemme, kritiikki ja valitukset ovat väheksyviä, minkä vuoksi ne sijoittuvat hyvän itsetunnon vastakkaiseen päähän. Tämän lisäksi niillä on taipumusta tuottaa vastenmielisyyttä ympäristössään; eihän kukaan halua ympäröidä itseään sellaisilla ihmisillä, jotka osoittelevat ja huomauttelevat jatkuvasti asioista mitä ei tehty, asioista mitä meiltä puuttuu tai virheistä jotka olisi voitu tehdä toisin.

Toisaalta on totta, että rakentavaa kritiikkiä on erittäin vaikeaa antaa, koska kritiikki on kriittistä; se merkitsee että jotain puuttuu, ja se väheksyy. Kritiikin sisältö ei ole ainoa tärkeä asia, vaan siihen vaikuttaa myös tapa, jolla kritiikkiä ilmaistaan: sen sävy, sen rytmi, kasvojen ilmaisut, käsien liikkeet sekä kehonkieli yleensä.

Sisältö ja muoto muodostavat yhdessä valituksen tai kritiikin emission yhteysvaikutuksen, joka saavuttaa tavoitteensa: hylkäämisen (niin itsensä kuin muiden). Monet arvostelijat käyttävät kritiikkiä vähätelläkseen toisia ihmisiä ja asettaakseen itsensä parempaan asemaan. Kritiikin avulla he pyrkivät välttämään tuntemasta itseään siksi ihmissuhteiden rumaksi ankanpoikaseksi, joka on muihin verrattuna aina epäedullisessa asemassa. Ja silti he tulevat loppujen lopuksi tuntemaan olevansa aina alempiarvoisia.

Muiden jatkuva kritisointi ja väheksyminen ovat merkkejä huonosta itsetunnosta, jota arvostelija yrittää pönkittää mollaamalla muita

Kritiikin muuttaminen pyynnöksi

Monet kritiikit, lähinnä ne jotka esiintyvät tunnepitoisissa puitteissa, kuten parisuhteissa tai vanhempien ja lasten välisissä suhteissa, peittävät alleen pyyntöjä. Toisin sanoen, päällisin puolin näyttää että kritisoimme, mutta kritiikin olemuksesta voimme löytää hiljaisen pyynnön.

Siksi esimerkiksi silloin, kun teini-ikäinen tyttö tai poika huutaa äidilleen: “Et koskaan vietä aikaa kanssani, olet aina huolissasi muista asioista etkä kuuntele minua”, todellisuudessa hän haluaa sanoa: “Äiti, rakastan sinua ja haluan, että vietät kanssani enemmän aikaa”. Tai silloin, jos aviomies kritisoi vaimoaan: ”Menet aina nukkumaan aikaisin, etkä jaa mitään kanssani”, kritiikin pohjimmainen sanoma olisi: ”Haluaisin, että viettäisit edes hetken aikaa kanssani, jotta voisimme keskustella.”

Siksi pyydettäessä toiselta jotain, meidän on otettava huomioon toisen osapuolen mahdollisuudet ja resurssit, sillä muuten pyyntöjen tarkoituksena on epäonnistuminen. Aivan kuten vesimelonista ei saa salaattia tai emme voi vaatia, että lyhyt ja tumma poika on vaalea ja pitkä; pyyntöjen on perustuttava todellisiin olosuhteisiin ja mahdollisuuksiin. Muutoin joudumme ansaan, koska kritisoimme toisia sen takia, että olemme asettaneet heille mahdottomia pyyntöjä.

Yhteenvetona

Lopulta kritisoidessaan arvostelija-valittaja asettaa itsensä muita ylempään asemaan, sillä hän muodostaa kritiikkinsä aina täydellisyyden asemasta, josta hän arvioi ja tuomitsee muiden toimia. Tämä saa toisen osapuolen tuntemaan olonsa vihaiseksi.

Tilanne on kuitenkin hyvin erilainen silloin, kun molemmat osapuolet sijaitsevat samalla tasolla, joskus jopa suhteessa toisen alapuolella. Kun pyydämme jotain toiselta, annamme hänelle arvoa ja se saa hänet tuntemaan olonsa tärkeäksi emotionaalisesta näkökulmasta. Kritiikillä taas on negatiivisia seurauksia, sillä se vähättelee toista. Näin ollen on parempi pyytää kuin kritisoida…