Logo image
Logo image

Vaikka kaikki menisi vikaan, aina voi kuunnella musiikkia

5 minuuttia
Vaikka kaikki menisi vikaan, aina voi kuunnella musiikkia
Viimeisin päivitys: 29 lokakuuta, 2022

Musiikki on nautinto, joka on kaikkien ulottuvilla. Yksilöllisellä tasolla musiikki on uskomattoman miellyttävää, koska se vapauttaa dopamiinia aivoissa samaan tapaan kuin ruoka, seksi ja jotkin lääkeaineet. Musiikki aktivoi rakenteita, jotka ovat yhteydessä tunteiden käsittelyyn, kuten esimerkiksi limbisen järjestelmän aivokuorenalaiset osiot. Kyseessä onkin terveellinen nautinto ilman sivuvaikutuksia.

Joten jos havaitset olevasi erityisen uuvuksissa tai sinun vain on pakko jotenkin aktivoitua, ehdotamme me sinulle seuraavassa joitakin kappaleita. Paina vain toistonappulaa ja nauti… Sillä muista, että jos kaikki menee vikaan, voit kuitenkin aina kuunnella musiikkia.

“Musiikki on sielulle mitä kuntosali on keholle.”-Platon-

Some figure

Unohtumattomat elokuvamusiikit

On olemassa sellaisia elokuvien ääniraitoja, jotka jättävät meihin jälkensä loppuiäksi ja ovat yksinkertaisuudessaan unohtumattomia. Lauluja elokuvista, jotka kantavat mukanaan tuota verratonta muistileimaa niistä tunteista ja roolihahmojen tilanteista, jotka ne jakoivat meidän kanssamme.

“Chariots of Fire” (Tulivaunut), Soundtrack

Kukapa ei muista tätä elokuvan alkukohtausta, jossa monta urheilijaa juoksee rannalla tämän musiikin saattelemana? Tämä on yksi niistä tapauksista, jolloin voimme sanoa ääniraidan olevan yhtä tunnettu kuin elokuva, jos ei jopa tunnetumpi.

“Amélie”, Soundtrack

“Amélie ei ole tavanomainen tyttö” ja näin ollen ei voisi hänen nimikkoelokuvansa ääniraitakaan olla tavanomainen. Todella miellyttävä soundtrack, joka kuljettaa sinut kaikkein boheemeimpaan ja mystisimpään Pariisiin.

“Cinema Paradiso”, Soundtrack

Kuka ei olisi itkenyt tämän elokuvan aikana? Koska Ennio Morriconen elokuvamusiikki on täydellisessä harmoniassa kahden teini-ikäisen mahdottoman rakkauden melodraaman kanssa sekä nuoren päähenkilön intohimoisen suhteen kylänsä elokuvateatteriin.

“Doctor Zhivago” (Tohtori Zivago), Soundtrack

Tämä elokuva on David Leanin klassikko ja on puhdasta runoutta, aivan kuten sen komea päähenkilö Tohtori Zhivago, sekä suhde joka hänellä on rakastajansa kanssa, jota esittää unohtumaton Julie Christie.

“The Cider House Rules” (Oman elämänsä sankari), Soundtrack

Tämä elokuva on täynnä inhimillisiä ja eksistentiaalisia viestejä. Miten toimia minäkin hetkenä, koettaen aina olla hyödyksi, jopa jos jonkinlaisen moraalin asettamat normit estävät sen.

“Slumdog Millionaire” (Slummien miljonääri), Soundtrack

Tämä elokuva oli menestys yhdistelmällään Bollywoodin maailmaa, hankalaa rakkaustarinaa ja ehdottoman mahtavaa ääniraitaa, joka on täynnään taikaa ja rytmiä.

Lauluja haasteiden voittamiseen

Toisinaan elämän polun taisteluiden, haasteiden päihittämisen ja kasvun matkalla, on musiikki pitänyt meille seuraa laululla jos toisellakin, jotka muistuttivat meitä siitä missä me olimme, mitä me olimme tekemässä ja jotka ovat antaneet meille voimia niinä hetkinä kun olemme jääneet haukkomaan happea…

“Color esperanza”, Diego Torres

Yksi kauneimmista lauluista elämän tarkoituksesta ja toivosta. Kun me kuuntelemme sitä, meistä tuntuu kuin mielialaamme nostettaisiin; se rentouttaa meidät ja antaa meille toivoa.

“I Will Survive”, Gloria Gaynor

Tätä voisi kutsua juuri sellaiseksi kappaleeksi, jonka tahdissa kaikki päätyvät tanssimaan juhlissa, mutta “I Will Survive” sisältää sanoituksen täynnä voimaa ja viestin, joka rohkaisee meitä koettamaan jatkaa etenemistä kaikesta huolimatta ja taistelemaan.

“My Way”, Frank Sinatra

Laulu, josta voit ammentaa voimaa sanoaksesi, että “minun tavallani” minä koetan elää ja tehdä asiat oikein, samalla kun aina koetan olla menettämättä sisintä olemustani ja olla oma itseni, koska tällä tavoin me jätämme jälkemme.

“Ella”, Bebe

Lauluna, joka on omistettu naisiin kohdistuvalle väkivallalle, kertoo tämä kappale tarinan naisesta joka eräänä päivänä epätoivonsa syvyyksissä päättää olla taas oma itsensä ja on valmis rakentamaan elämänsä uudestaan.

Musiikkia rakkaudesta… Ja sydänsuruista

Myös rakkaus on musiikin hyvä ystävä, niin hyvinä aikoina kuin huonoinakin. Kappale voi saada meidät kananlihalle ja auttaa meitä kertomaan jollekin erityiselle ihmiselle kuinka paljon heitä rakastamme tai jopa meidän olevan pahoillamme siitä, että jätimme heidät.

“Nothing Compares to You”, Sinead O’Connor

Tämä kappale oli merkkipaalu 80-luvulla. Se kertoo tuoreen eron aiheuttamasta syvimmästä sydänsurusta, koska mikään tai kukaan ei voi vetää vertoja sille miehelle, jonka juuri menetit.

“Somebody That I Used to Know”, Gotye

Onko sinusta koskaan eron jälkeen tuntunut kuin et tunnistaisi sitä kumppania, jonka kanssa jaoit aiemmin elämäsi? No, et ole ainut.

“Hello”, Adele

Adelen laulu on tehnyt kuolemattoman vaikutuksen viime kuukausina. Hänen estetiikkansa videolla, hänen äänensä ja hänen riipaiseva viestinsä entiselle rakkaudelle on laatusekoitus, jota on vaikea vastustaa.

Musiikkia, jonka tahdissa tanssia

Ja luonnollisesti musiikki yllyttää meitä liikuttamaan vartaloamme, tuntemaan sen värähtelyt ja tanssimaan rytmin tahdissa, olkoon sitten huvin vuoksi tai esimerkiksi saavuttaaksesi tavoitteita: terveellisempi elämä ja enemmän liikuntaa…

 “Girls Just Want to Have Fun”, Cindy Lauper

“Tytöt tahtoo vaan pitää hauskaa” ja vaikuttaa siltä kuin he olisivat saavuttaneet tämän omana aikakautenaan, ja vielä nykyäänkin tämä kappale on lempiesimerkki tunnelman luomiseksi missä tahansa juhlissa.

“La lambada”, Kaoma

Sensuellius ja mukaansatempaava melodia tekivät “La lambadasta” brasialaisen musiikin klassikon, jonka mukaan me olemme jokainen tanssineet jossain elämämme vaiheessa. Heti kun ensimmäiset sävelmät soivat, alkaa meidän kehomme liikkua rytmin tahtiin samalla kun me laulamme mukana…

“Ilman musiikkia elämä olisi virhe.”

-Friedrich Nietzsche-

Ja legendaarista musiikkia…

Ja sitten on vielä tämä, legendaarinen musiikki, kaikki ne mahtavat tähdet ja laulut jotka eivät koskaan poistu muodista, sillä niiden perintö on ikuinen… Niissä on jotain joka saa ne nousemaan esiin joka aikakaudella, huolimatta kaikista vuosista jotka niiden kirjoittamisen jälkeen on kulunut…

“Non je ne regrette rien”, Edith Piaf

Edith Piaf on Pariisiin ruumiillistuma, kaupungin jossa hän syntyi, eli köyhää elämää ja menestyi paremmin kuin yksikään toinen pariisilainen laulajatar. Myrskyisällä elämällään hän kertoi meille äänekkäästi, että “Ei, hän ei katunut mitään” ja kaltaisinamme musiikin rakastajina me kerroimme hänelle hänen olevan oikeassa.

“Space Oddity”, David Bowie

David Bowie on ikoni musiikin maailmassa. Hän on rajojen rikkoja, omaperäinen ja on kaikkea tätä yksilöllisellä ja korvaamattomalla äänellä, joka herätti henkiin klassikoita kuten meidän tähän valitsemamme kappale.

“Feeling Good”, Nina Simone

Tässä on kaikkein hypnoottisin ääni, jonka tulet ikinä kuulemaan; se kuljettaa meidät toiseen aikakauteen ja hänen tyylinsä ja herkkyytensä laulaessaan tekivät hänestä todellisen ikonin mustan musiikin saralla.

“Bohemian Rhapsody”, Queen

Freddy Mercury sanoi, että hän ei halunnut olla tähti; hän halusi olla rock-legenda, Me luulemme, että hän onnistui tekemään tämän, otettaessa huomioon tämä erinomainen kappale ja muutama muu.

“Twist and Shout”, The Beatles

Tämä on kaikkein menestynein kokoonpano musiikin historiassa. He jättivät jälkensä aikaamme ja tämän nostattama nostalgia heidän musiikkiaan kuunnellessa voi olla jopa tuskallinen. Karismaattisia, lahjakkaita ja ainutlaatuisia.

https://www.youtube.com/watch?v=dSm7ydrf9Bw

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.