Mahdoton rakkaus: kolme haavaa, jotka eivät koskaan parane

· 24.5.2016

Tässä maailmassa on rakkautta, jota ei ole tarkoitettu eikä sillä ole alkua tai loppua. Se on kuin kesämyrsky, joka puhaltaa voimakkaita tunteita, jotka tuovat kylmää ilmaa mukanaan; raikastava sade rauhoittaa voimakkaan kuumuuden, kyltymättömän janon… Kuitenkin, kun pilvet häipyvät, jäljellä on vain karu ja halkeileva maa eikä odotettu kirkas kosteus, joka antaa uuden elämän kukoistaa. Mikään ei kasva siellä vähään aikaan.

On rakkautta, joka tulee ja menee kuin lempeä tuulen henkäys. Joskus se loppuu sopuisasti yhteisestä ymmärryksestä, mutta joskus se jättää kipeän haavan, joka sattuu ja muuttaa meitä paremmaksi tai huonommaksi.

Puhutaanpa jälkimmäisestä ja analysoidaan jatkuvan kivun ”sivuvaikutukset”, jotka voivat muuttaa tulevat rakkaussuhteet toistuviksi sarjoiksi edellisen toistoa ja ymmärretään se, että nämä vaikutukset on hyvä pitää mielessä.

1. Opimmeko todella kaikista rakkauteen liittyvistä epäonnistumisista?

Jokainen meistä on joskus kuullut sanonnan ”opi virheistäsi”. Ei ole olemassa parempaa opettajaa kuin kipu, eikä ole parempaa oppituntia kuin minkä elämän kipu antaa. Voimme kiittää kipua siitä, että voimme jatkaa eteenpäin luottavaisemmin ja ymmärtäen elämää enemmän. Lopulta opimme ymmärtämään myös ihmisiä paremmin.

Siitä huolimatta on tärkeä nostaa esiin se huomio, että kaikki eivät saa ”positiivista oppituntia” osittain siksi, koska he eivät näe asiaa siltä kantilta. Välirikon tai petetyksi tulemisen jälkeen vie aikaa, että jaksaa ponnistaa takaisin ja kohdata maailman uudelleen. Silloin täytyy työskennellä kivun läpi sisäisesti, ja sitä kutsumme ”itsemme uudelleen rakentamiseksi sisäisesti”.

Kuitenkin useasti käy niin, että sen sijaan että välirikko tekisi meidät vahvemmiksi tai viisaammiksi, me jäämme toipumaan. Kun joku on satuttanut meitä pahoin, me opimme suojautumaan. Kun he ovat valehdelleet meille, me opimme olemaan luottamatta. Kun he ovat katkaisseet siipemme ja tukahduttaneet henkilökohtaisen kehittymisemme, emme halua avautua enää uusille ihmisille.

Niin, opimmeko todella jotakin sydämen särkymisestä? Tottakai opimme, mutta se ei ole aina myönteistä ja on tärkeää pitää mielessä ”uudelleen sopeutumisen” tie elämässämme vastaavan tapahtuman jälkeen.

Älä lennä pahojen ajatusten mukana pois ja ole aina joustava. Ovet avautuvat ja uudet mahdollisuudet nousevat.

 

Mahdoton rakkaus lokit rannalla

2. Viattomuuden menetys

Viattomuuden menetys tarkoittaa samaa kuin että menetät osan naiiviuttasi, mutta se tarkoittaa myös sitä, että menetät vapauden ennakkoluuloihin muita kohtaan ja luottamuksen aloittaa uusia ihmissuhteita. Romanttisen epäonnistumisen jälkeen sen rakkauden menetys, johon panostimme niin paljon, osa meistä väistämättä ikääntyy ja se usein aiheuttaa kyynisyyttä.

Epäonnistuminen rakkaudessa voi saada meidät tuntemaan itsemme toivottomaksi ja saatamme muuttua vanhaksi ja kyyniseksi, tai annamme nuorten sydänten hitaasti murentua kunnes niistä tulee hylättyjä joutomaita, joissa mikään ei kasva. Sellaisissa olosuhteissa kasvaa tiheä katkeruus ja on erittäin vaikea rakastaa uudelleen menneisyyden harhakuvan varjossa.

Ei ole epäilystäkään siitä, että on hyvä olla harkitseva ja varovainen sydämeen liittyvissä asioissa. Mutta jos menetämme täysin viattomuutemme, menetämme sisäisen lapsemme ja spontaaniuden – menetämme luontaisen nuoruuden raikkauden, jossa tunteet ja ihmissuhteet elävät paljon syvällisemmin.

3. Iankaikkiset tyhjiöt

Mahdoton rakkaus on muodoton tyhjyys, joka on asutettu menetetyillä unelmilla ja pettymyksillä jotka ajan mittaan katoavat, mutta jotka aina muistetaan uudelleen ja joihin vedotaan. Voit kuitenkin toipua niistä ja jopa aloittaa uuden ihmissuhteen ja uuden luvun elämässäsi.

Onnellisuus usein tulee uuden mahdollisuuden myötä. Kuitenkin on jotakin, joka on aina läsnä, piilossa jossain pölyisessä sydämemme nurkassa ja muistoissamme, ja se on tämä tyhjiö. Se on kuin polku, jota me kerran kuljimme uskoen, että se vie meidät unelmiimme. Mutta lopulta meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kääntyä ympäri ja hylätä se, vaikka se oli dramaattista ja kivuliasta.

Mielissämme tämä mahdoton polku tulee aina säilymään ja se muokkaa meitä siksi, mitä olemme. Se tulee aina olemaan suuri ”mitä jos”, joka toimii rinnakkaisena maailmankaikkeutena niiden muistojen kanssa, joita emme voi pyyhkiä pois, koska ne ovat pohjimmiltaan osa meitä.

Tyhjiöt tulevat aina olemaan ja siksi ne tulee hyväksyä. Ne haavat eivät ehkä koskaan parane, mutta sinun täytyy oppia elämään niiden kanssa ja integroimaan ne elämän oppitunniksi ja hyväksymään ne osana sinua, mutta samalla olemaan antamatta niiden muodostua mustiksi aukoiksi, jotka nielevät sinut.

Anna niiden olla halkeamia seinällä, joiden läpi pehmeä ja tuoksuva tuuli joskus kulkee läpi, mutta ainoastaan muutaman sekunnin ajan. Sitten se jatkaa matkaa sinun nykyisyyteesi, missä uusi rakkautesi sijaitsee.