Oli rakkautta tavata sinut

· 20.3.2016

“Sanotaan, että elämän varrelle mahtuu kaksi suurta rakkautta: on sellainen rakkauden kohde, kenen kanssa menet naimisiin tai kenen kanssa vietät elämäsi vanhuuteen saakka, hän saattaa olla lapsiesi isä tai äiti… Rakastamasi ihminen ymmärtää sinua ja vietätte elämänne mukavuudesssa, tyytyväisyydessä ja tyyneydessä…

Mutta elämässä voi kohdata myös toisenlaista rakkautta, sellaisen ihmisen, jonka tulet auttamattomasti aina menettämään, joku joka on kuin syntynyt sinua varten, joku keneen tunnet vastustamatonta vetoa, vaikka se kuinka sotisi arvojasi ja järkeäsi vastaan. Tällainen rakkaus on mahdotonta, eikä se koskaan johda onnelliseen loppuun.

Yhtenä päivänä tällaisen rakkauden on tultava päätökseen, sillä sen voima on liian tuhoisa. Annat periksi ja etsit itsellesi toisen kumppanin, mutta vakuutan sinulle, et tule viettämään yhtäkään yötä uneksimatta mahdottoman rakkauden kohteesta, haikailet hänen suudelmiaan ja jopa riitoja välillänne.

Tiedät tasan tarkkaan, kenestä puhun. Hänen nimensä ponnahti mieleesi, kun aloit lukea tätä kuvausta. Poistat tämän ihmisen elämästäsi, tuska lakkaa, löydät onnen ja rauhan, mutta haikailet silti riehuvan ja intohimoisen rakkauden perään, ja toivot, että hän voisi olla läsnä elämässäsi jollain tavalla.

Joskus vaatii enemmän energiaa riidellä rakastamasi ihmisen kanssa, kuin rakastella sellaisen ihmisen kanssa, kenestä välität.”

-Paulo Coelho-

Tulit luokseni pyytämättä, kosketit minua, ja yhtäkkiä kaikki muuttui peruuttamattomasti. Muistan elämän erilaisena noina päivinä: värit olivat voimakkaampia, tuoksut vahvempia. Kaikki oli kirkasta, täynnä liikettä, ääntä ja jännittäviä kokemuksia.

Uskon, että on olemassa rakkautta, joka kääntää koko maailman ylösalaisin. En halunnut koskaan palata takaisin siihen elämään, jota vietin ennen kuin tapasin sinut. En halunnut kääntyä takaisin arkeen, en halunnut laittaa kaikkea järjestykseen entiseen tapaan.

Olit syy ja seuraus, olit se ihminen, joka sai tulen riehumaan sisimmässäni, olit kumppanini elämässä, tuleni ja jääni, rantaviivani ja valtamereni.

Mahdoton rakkaus ja punainen lanka

Punainen lanka, joka yhdisti meitä

Varjoni sanoo, ettemme enää näytä samalta

Että vaikka kuinka se seuraa minua, ei se mahdu enää sovittautumaan askeliini

Varjoni sanoo, että sovin yhteen sinun kanssasi

Varjoni kertoo olevansa kateellinen

#microcuento

 

En tiedä, yhdistikö meitä kohtalon punainen lanka, vai oliko kaikki pelkkää sattumaa, mutta sen tiedän, että jotenkin, jollakin tavalla kaikista maailman ihmisistä juuri sinä ja minä kohtasimme. Joskus ajattelen, että kohtaamisemme punoi jokin korkeampi voima joka yhdisti sydämemme näkymättömällä langalla jonakin kuutamoisena yönä.

Olemme saapuneet tähän paikkaan, koska ansaitsemme sen. Koska olemme kehittyneet, ja koska rakastamme yhdessä ja erikseen. Kevytmielisyys, romanssi ja sitoutuminen loi eteemme tien, jossa kaksi sielua yhdistyi ikuisuudeksi.

Löydämme itsemme rajattoman intohimon pyörteistä, sydämien yhteisestä sykkeestä, karvaasta pettymyksestä, kun kaikki ei olekaan sellaista kuin kuvittelimme, uuden alun illuusiosta, sovussa elämisestä, itseluottamuksesta, todellisuudesta ja hetkellisyydestä.

Olemme luoneet uudelleen sotatantereita. Olemme saapuneet paikkaan, jossa maailma päättyy ja kaikki putoaa tyhjyyteen. Olemme eronneet, olemme palanneet yhteen. Olemme hukuttaneet kaiken, mikä on meille tärkeää, päästäneet irti unelmista ja kauniista asioista.

Jos mikään on minulle selvää tässä vaiheessa, se on se, että rakkauteen sisältyy kaikki, mutta ennen kaikkea intohimo ja anteeksianto. Täydellinen pariskunta ei välttämättä ole sellainen, joka pysyy yhdessä ikuisesti.

Tiesin heti ensimmäisestä hetkestä lähtien, että sinä tulet olemaan se ihminen, kenet menetän ikuisuudeksi…

Mahdoton rakkaus ja nuoripari

Tulen aina rakastamaan sinua

“Se mikä on olennaista ja elintärkeää, ei taivu kuvailuun
Miten kuvailemme ja määritämme keltaisen värin, rakkauden, isänmaan, kahvin maun?
Miten kuvailemme rakastamaamme ihmistä?
Emme pysty siihen.”

-J. L. Borges.-

Jotkin suudelmat ovat niin lyhytikäisiä, että minun täytyy pyytää niitä uudelleen ja uudelleen. Toistan samoja kuvioita äärettömiin, sillä näin saan kauniit kanssasi viettämäni hetket jatkumaan ikuisesti.

Vaikka vuodet vierivät, aika kuluu, ihmiset muuttuvat, vaikka tuntemamme intohimo ei enää kutittelisi samalla tavalla, tulet aina olemaan tärkeällä paikalla sydämessäni. Olet turvassa tässä sopukassa, ja vaikka rakkautemme oli lyhyt, on se samalla ikuista.

Ihmettelen, miten kaiken tämän jälkeen jätit minut etkä palannut. Jäin jälkeesi miettimään, mitä tulevaisuus kantaa mukaan. Oli rakkautta tavata sinut ja saada sinut elämääni, vaikka vain hetkeksi.

Artikkelin pääkuva: Olga Marciano – The Final Embrace (Viimeinen syleily)