Aporia eli ristiriitaisuuksien viisaus
Termi aporia on peräisin kreikan kielestä, ja se voidaan määritellä epävarmuuden tai hämmennyksen tilaksi, kun se altistuu kahdelle vastakkaiselle, mutta yhtä hyväksyttävälle argumentille. Tästä hyviä esimerkkejä ovat muun muassa William Shakespearen kuuluisa klassikko “ollako vai eikö olla” tai klassinen kysymys siitä “kumpi tuli ensin, muna vai kana”. Nämä ovat ratkaisemattomia kysymyksiä, filosofisia ongelmia, jotka harvoin johtavat meitä mihinkään suuntaan.
Menneisyydessä sekä Platonin ja Sokratesin aikakaudella tällainen päättely oli kuitenkin arvokasta harjoitusta keskustelujen ja syvällisten dialektisten harjoitusten kannalta. Tärkeintä oli herättää epäilys, esittää retorinen kysymys ja näin tätä kautta luoda siirtymä maailman moniselitteisyyden, elämän ristiriitaisuuden ja samalla merkityksettömän monimutkaisen päättelyn välillä.
Loppujen lopuksi todellisuus ympärillämme on täynnä sietämätöntä aporiaa. Olemme esimerkiksi uskomattoman individualistinen globalisoitunut yhteiskunta. Olemme vapaita olentoja, mutta samalla tuhansien olosuhteiden ja äärettömien mekanismien uhreja, jotka muovaavat ja standardoivat meitä.
Aporia on ristiriitaisuuksien viisautta, joka kutsuu meitä tekemään arvokkaita pohdintoja, mutta jotka samalla eivät kuitenkaan johda meitä mihinkään suuntaan…
Mikä on aporia ja mikä on sen tarkoitus?
Aporiaan viitatessa on mahdotonta olla mainitsematta kreikkalaisen filosofin Zenon Elealaisen argumentointivirheitä. Yksi niistä tunnettiin nimellä “Akilleen ja kilpikonnan paradoksi”. Tämän ajatuksen ydin perustui seuraavaan väitteeseen: liikettä sinänsä ei ole olemassa. Stoalainen valistunut käsitteli liikkuvuuden lepotilojen konkatenaationa, eli toisin sanoen still-kuvien summana.
Tästä syystä Zenon Elealaiselle kilpikonna voisi olla yhtä nopea tai nopeampi kuin kreikkalainen kevytjalkainen sankari Akilles, koska liike, kuten aika, ovat vain illuusioita. Näin ollen ja tämän lähtökohdan pohjalta hän selitti, että kun ilmaan heitetään nuoli, todellisuudessa se ei liiku missään vaiheessa. Nuolen liike on toisin sanoen seurausta sen lepopisteiden äärettömästä summasta. Mitä voimme siis sanoa tällaisen päättelyn edessä? Jos luotamme klassiseen mekaniikkaan ja Newtonin lakeihin, voimme tietysti kiistää Zenonin ajatukset täysin.
Jos kuitenkin integroidumme Zenonin omaan näkökulmaan lepotilojen jatkumosta, sen voi ymmärtää. Siksi ymmärtämällä nämä esimerkit voimme huomata, että aporia on meille kaikille tuttu tunne.
Loppujen lopuksi koemme joskus juuri tätä epävarmuutta, kun altistumme kahdelle ristiriitaiselle, mutta mielenkiintoiselle ja joskus jopa pätevälle ajatukselle. Se on hämmennyksen solmu, joka kutsuu meitä pohtimaan, vaikka se ei olisikaan suoranaisesti ratkaistavissa.
Jotta voit löytää, sinun tulee dekonstruoida: arjen ristiriitaisuuden arvo
“Aporeettinen” on mielenkiintoinen adjektiivi, joka meidän pitäisi ottaa enemmän huomioon. Itse asiassa olisi hyvä, että hankkisimme tämän ominaisuuden, että harjoittaisimme tämänkaltaista päättelyä ja pohdintaa, jolla avulla voimme dekonstruoida monia realiteettejamme ja näin tätä kautta huomata, että erilaisia vaihtoehtoja, näkökulmia ja realiteetteja on olemassa enemmän.
Aporian purkaminen tarkoittaa sitä, että voimme löytää asioiden ristiriitaisuuden ja myös hyväksyä sen, että niiden perustassa ja olemuksessa esiintyy päivittäin vastakkaisia ajatuksia, mutta ne voidaan tästä huolimatta hyväksyä. Lisäksi jokaisesta lähestymistavasta on mahdollista oppia, vaikka se ei olisikaan sovitettavissa yhteen muiden asioiden kanssa. Joka tapauksessa pääasiallisena tavoitteena on yksinkertaisesti herättää hämmennystä, joka puolestaan johtaa meitä pohtimaan ja tätä kautta myös hyväksymään päinvastaisuus yhtenä osana elämää.
Aporian eri tyypit
Nykyään käytämme termiä “aporia” synonyyminä vaikealle. Teemme tämän edustaakseen sitä umpikujaa, sitä haastetta, jolla ei ole ilmeistä järkevää ratkaisua. Kreikkalaiselle filosofialle aporia oli kuitenkin kuin arvoitus, kuten harjoitus, joka kannusti vuoropuheluun sekä ajatusten, teorioihin ja lähestymistapojen vaihtoon. Emme saisi siis nähdä aporiaa turhana Gordionin solmuna. Tämän epävarmuuden tilan pitäisi kutsua meitä analyysiin ja päättelyyn. Siksi onkin mielenkiintoista ymmärtää, että aporiasta puhuttaessa voimme löytää kaksi eri typologiaa.
Argumentaalinen aporia: osa epäilystä
Tällainen aporia perustuu aina ilmaan heitettyyn kysymykseen – kysymykseen, joka usein toimii kysymyksenä muille ajatella jopa tietäen, että siihen ei ole selkeää vastausta. Tavoitteena on siis yksinkertaisesti suosia erilaisten ideoiden ja argumenttien syntyä.
On mielenkiintoista tietää, että suurin osa aporiasta alkaa aina kysymyksillä. “Kumpi tuli ensin, muna vai kana?” tai “voimmeko aina uskoa mitä silmämme näkevät, vai näemmekö henkilökohtaisten tulkintojemme ja mielipiteidemme kautta?”
Tonaalinen aporia: osa mielipidettä
Tässä toisessa typologiassa kohtaamme jokseenkin aggressiivisen tai ainakin näyttävän aporian. Tässä tapauksessa tavoitteena ei ole pyrkiä vuoropuheluun vaan johtaa totuuteen. Näin olisimme rajoittuneet osoittamaan yksinomaan, että “kana tuli ennen munaa”. Ajatus aiheuttaa meille edelleen ristiriitaa, mutta toteamuksessa on jo tietty sävy ja se pyrkii vakuuttamaan meidät tästä ennakkokäsityksestä.
Kaikissa tapauksissa olisi sopivinta käyttää argumentoivaa aporiaa, joka perustuu kysymykseen. Vain tällä tavoin kannustetaan vuoropuheluun ja pohdintaan.
Lopuksi voidaan vielä todeta, että Platonin ja Aristoteleen käyttämien klassisten metaforien lisäksi, joita he esittivät retorisissa kysymyksissään oppilaidensa kanssa, edessämme on yksi kiistaton tosiasia; voimme löytää ympäriltämme nyky-yhteiskunnasta useita aporeita. Niin politiikasta, yhteiskunnasta kuin mainonnan maailmasta löytyy edelleen useita paradokseja, jotka hämmentävät meitä hölynpölyllään.
On tietysti totta, että meidän asemastamme katsottuna emme voi ratkaista mitään. Ristiriita on toisinaan jatkuva: voimme ymmärtää kaikki näkökannat, mutta silti hämmennys ottaa meistä kiinni. Tämän tajuaminen, omaksuminen ja näiden antagonististen maailmankaikkeuksien pohtiminen on myönteistä ja rikastuttaa sitä, minkä jo tunnemme ristiriitaisuuksien viisautena.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Aguirre Santos, Javier. (2007) La aporía en Aristóteles. Libros b y k 1-2 de La Metafísica,. Camino al ser. Dykinson, 2007. 355 págs.
- Kofman, Sarah (1983). “Beyond Aporia?”. In Benjamin, Andrew (ed.). Post-Structuralist Classics. London: Routledge. pp. 7–44.
- Vasilis Politis (2006). “Aporia and Searching in the Early Plato” in L. Judson and V. Karasmanis eds. Remembering Socrates. Oxford University Press.