Älä tarraudu rakkauteen, toiveisiin tai pelkoihin

Se ei vain ole sen arvoista. Älä tarraudu sellaiseen, jonka on lennettävä pois elämästäsi, älä elättele toiveita niiden asioiden suhteen, jotka ovat jo rikki tai jotka eivät ole sinulle enää kannattavia. On viisasta hyväksyä se ja rohkeaa osata reagoida ajoissa, sillä he jotka eivät halua kohdata tosiasioita ja jatkavat kamppailua joka päivä side silmillään ja kilpi suojanaan, tuntevat lopulta itsensä tyhjiksi ja täysin vailla toiveita ja itsetuntoa.

Tiedämme, että viime aikoina suuri osa psykologiasta on suuntautunut tarjoamaan meille sopivia strategioita monien unelmiemme ja päämääriemme saavuttamiseksi. Olemme oppineet positiivisesta ajattelusta, “minäpystyvyydestä”, motivaatiosta, itseluottamuksesta jne. Mutta mitä tapahtuu, kun jotkut saavuttamistamme asioista alkavat sortua?

On asioita, jotka eivät enää päde, rakkauksia, jotka muuttuvat värikkäästä mustavalkoiseksi ja haalistuneita toiveita, joihin yritämme tarrautua. Tämä ei ole sinulle hyväksi; sinun on päästettävä irti kaikesta, mikä haluaa lähteä… Vaikka se sattuisi.

Usko tai älä, henkilökohtaiseen kasvuun kuuluu myös se, että tietää mitkä kamppailut eivät enää kannata, mitkä ovet tulisi sulkea ja mistä asioista elämässä olisi parasta päästää irti. Tänään haluamme pohtia kanssasi tätä aihetta ja suositella sinua myös pitämään mielessä joukon strategioita, jotka auttavat sinua käsittelemään paremmin näitä monimutkaisia tilanteita.

Turhat toiveet ja parantavat toiveet

Olemme tottuneet ymmärtämään sanan toivo lohdutusta ja rohkaisua antavaksi. Se on kuin taputus selkään epäilyksentäyteisinä päivinä, halaus vaikeina aikoina tai kupillinen kuumaa kaakaota kyyneleisenä iltapäivänä. Mutta positiivisen tunteen sijaan toivo voi olla myös kognitiivista dynamiikkaa, joka tulee ottaa huomioon.

Tässä ulottuvuudessa piilevät monet niistä tulkinnoista, joita teemme kaikesta ympärillämme olevasta, olivat ne sitten oikeita tai vääriä tulkintoja. Jokapäiväisissä toiveissamme elävät myös tietyt ajatusmallit, ominaisuudet ja henkilökohtaiset arvostukset. Toivo on se, joka sanoo meille: “jaksa vielä hieman pidempään niin näet, että kaikki järjestyy” tai “lopulta hän pakostikin tajuaa, että minä olen se, jota hän todella rakastaa”.

Tarkoitamme turhia toiveita, niitä joilla pyrimme lohduttamaan itseämme hinnalla millä hyvänsä, niitä joihin tarraudumme toivoen, että asiat järjestyvät vielä haluamallamme tavalla, ilman ristiriitoja. Silti me kaikki tiedämme, että tässä täydellisen epätäydellisessä maailmassa mikään ei ole pettämätöntä, että jos joku sanoo meille tänään “rakastan sinua”, huomenna hän saattaa sanoa hyvästit, ja että se mitä nyt pidämme itsestäänselvyytenä, voi vähän ajan päästä olla pelkoa aiheuttava epävarmuus.

Sen sijaan parantava toivo, turhien toiveiden vastakohtana, on se, mikä ei aiheuta mitään vastusta. Se on se toivo, jonka avulla näemme asiat selkeämmin ja kypsemmin, tiedostaen sen mikä ei ole enää mahdollista. Se kutsuu meidät suuntaamaan katseemme kohti horisonttia ja lempeää lupausta siitä, että se mikä on tänään menetetty, voidaan huomenna korjata. Sillä tappio ei ole loppu, vaan jonkin erilaisen alku.

Kuinka päästää irti siitä mitä ei voi enää säilyttää

Kukaan ei päästä irti mistään ilman taistelua. Kaikki mitä rakastamme tai arvostamme vaatii suuria rohkeudentekoja, henkilökohtaista panostusta ja uhrauksia. Mutta kaikella on rajansa, ja se ylittämätön muuri, josta meidän ei tulisi koskaan luopua, on itsetuntomme, identiteettimme, psyykkinen tasapainomme.

Kuten Brian Tracy, yksi motivaatiopsykologian asiantuntijoista, sanoo, emme koskaan saa haluamaamme, jos vain odotamme asioiden muuttuvan ja ruokimme turhia odotuksia. Tämä saa meidät putoamaan salakavalaan kärsimyksen kuiluun.

Tämän tilanteen välttämiseksi suosittelemme ottamaan huomioon joukon strategioita, jotka avaavat silmäsi parantavalle toivolle – sille, joka osaa katsoa tulevaisuuteen mennäkseen eteenpäin.

Opi hyväksymään ympäröivä todellisuus

On olemassa yksi hyvin mielenkiintoinen kirja nimeltään Neljä kysymystä jotka voivat muuttaa elämäsi – rakasta elämää niin kuin se on!, jonka on kirjoittanut Byron Katie. Kirjassaan hän opettaa meille mikä arvo on sillä, että osaa hyväksyä ympäröivän todellisuuden, oli se sitten rakkaudessa, työssä tai henkilökohtaisella tasolla. Kyse ei ole asioille alistumisesta vaan siitä, että kykenee rakastamaan itseään voidakseen liikkua eteenpäin ja tarjotakseen itselleen uusia ja parempia muutoksia sen mukaan, mitä ansaitsemme.

Meillä kaikilla on sisäinen “tutka”, joka kertoo kun jokin on pielessä. Joskus emme kuitenkaan halua nähdä sitä, sillä se tarkoittaisi jonkin sellaisen kohtaamista, johon emme ole valmistautuneita: eron, muutoksen jne.

Meidän on nähtävä nämä huonot tunteet ja tyytymättömyys selkeänä ja suorana kutsuna laittaa itsemme liikkeelle, toimimaan ja ennen kaikkea välttää turhien toiveiden ruokkimista. On otettava huomioon, että kun tästä huonovointisuudesta tulee kroonista, se lakkaa olemasta ärsyke ja alkaa saastuttaa meitä negatiivisuudella ja kärsimyksellä.

Mikä ikinä haluaakin lähteä elämästämme tulee tekemään sen ennemmin tai myöhemmin. Vääjäämättömän viivyttäminen on yksi kidutuksen muoto, jota ei tulisi edistää, nimittäin luovuttaminen ei ole aina heikkouden merkki; sitä vastoin hyvästien sanominen oikealla hetkellä on heijastus ihmisestä, joka on riittävän vahva ja rohkea päästämään irti.