Äiti vai ystävä? Ensin äiti, sitten ystävä
Äitinä oleminen on yksi kauneimmista asioista elämässä. Se kuulostaa kliseiseltä, mutta se on totta. Elämän luomisen prosessi ja synnyttäminen ovat muitakin kuin vain biologisia tapahtumia. On vaikea välttää tuntemasta tuota lämmintä tunnetta sekä suojelevaa, rakastavaa vaistoa kun oma lapsi on syntynyt.
Se on kuin lähtisi matkaan tuntemattomalle tielle. Tiedämme, ettemme törmää ainoastaan kauneuteen, vaan myös epävarmuuteen, suuriin muutoksiin rutiineissa ja paineeseen tehdä “oikeita” päätöksiä. Ja riippuen siitä milloin synnyimme, saatamme saada ristiriitaisia neuvoja vanhemmuuteen.
“Äidin sydän on tunteiden ainoa varallisuus, joka ei koskaan romahda ja johon voit aina ja kaikkina aikoina luottaa kaikella varmuudella.”
–Paolo Mantegazza-
Tämän päivän maailmassa äitien täytyy selviytyä monista ulkopuolisista mielipiteistä koskien sitä, millainen äidin “pitäisi” olla. Käytännöllisesti katsoen joka viikko luemme läpi artikkeleita ja kirjoja siitä kuinka olla hyviä vanhempia. Kuinka tiukkoja meidän pitäisi olla, pitäisikö meidän imettää vai ei, onko oikein nukkua samassa huoneessa… Ja nämä väittelyt ovat vain pintaraapaisua.
On vain yksi äiti, mutta meitä on monia erilaisia
Diana Guelarin ja Andrea Jáuregui’n teos Mamás perfectamente imperfectas (“Täydellisen epätäydelliset äidit”) kuvailee meille viisi erilaista äitityyppiä.
- Kontrolloiva: Äiti, joka yrittää olla paras kaikessa. Hän hallitsee jokaista aluetta: lastensa opintoja, perhettä ja heidän sosiaalista elämäänsä. Hän tekee päätökset lasten puolesta eikä ymmärrä käsitettä yksityisyydestä.
- Perfektionisti: Hän miettii aina tuloksia. Näin sanottuna, tärkein asia on että kaikki on täydellistä, hänen odotuksiensa mukaista. Hän ei jätä yhtään tilaa vaikeuksille, peloille tai epäilykselle.
- Avunantaja: Tämä äiti ottaa vastuun myös lastensa aikatauluista, tavoista, sanastosta ja jopa ystävistä.
- Kilpailija: Hän ei kykene hyväksymään sitä, että hänen lapsensa ovat parempia kuin hän itse joissakin asioissa. Hän korjaa ylimielisesti heidän tapansa. Hän ei johda lapsiaan, vaan kilpailee heidän kanssaan.
- Omiva: Tämä on tunteikas äiti, joka ei tee erotusta sen välille mitä hänen lapsilleen ja mitä hänelle itselleen tapahtuu. Kaikki vaikuttaa häneen.
Ja nämä ovat vain muutamia esimerkkejä. Vaikka voisimmekin luoda listan ja lokeroida äitityypit, on tosiasia se että äitejä on yhtä monta erilaista kuin on naisia joilla on lapsia. Lisäksi, ihmiset muuttuvat. Äidit saattavat käydä läpi epäilysten aikoja tai tulla kontrolloivasta perfektionistiksi sitä mukaa kun heidän lapsensa kasvavat.
“Ei ole yhtään tapaa olla täydellinen äiti, mutta on miljoona tapaa olla hyvä äiti.”
–Jill Churchill-
Äiti vai ystävä? Ensin äiti, sitten ystävä
Niin monet äidit haluavat olla ystäviä tyttäriensä kanssa. Ystävän tehtävä on kuunnella, viihdyttää, tukea, olla rikostoveri, rangaista, neuvoa tai olla seurana. Myönnetään, kaikki tämä kuulostaa ensivilkaisulta juuri sellaiselta mitä äiti voisi tehdä.
Siinä on kuitenkin ero. Äitihahmon täytyy näyttää esimerkkiä, olla roolimalli ja opas. Hän on se, johon hänen lapsensa ensisijaisesti kehittävät kiintymyksen. Vanhemman ja lapsen välinen suhde syntyy rakkaudesta, suojelusta ja tuesta jo elämän alkuvaiheessa – jolloin olemme kaikista haavoittuvaisimpia.
Äiti vai ystävä? Miksi lapsesi tarvitsevat ensin äitiä
Tavallisesti äidit alkavat haluta olla ystäviä lastensa kanssa kun he tulevat teini-ikään. Nuoruus on aikaa, jolloin lapsistamme alkaa tulla itsenäisempiä ja he alkavat etsiä omaa paikkaansa maailmassa.
Hallinnan menettämisen pelosta tai halusta näyttää että he luottavat lapsiinsa, monet äidit alkavat käyttäytyä ystävän lailla. Tulee aika jolloin lasten täytyy tehdä omat virheensä. Emme voi aina hallita heitä.
“Äitini oli todella mielikuvituksellinen ja hänellä oli tietty näkemys maailmasta. Hän ei ollut kovinkaan korkealuokkainen henkilö, mutta hän oli parantumaton romantikko ja se sai minut aloittamaan matkaromaanit. (…) Minun äitini luki huonoa kirjallisuutta, se ei ollut sivistynyttä, mutta hänen mielikuvituksensa avasi minulle muita ovia. Meillä oli leikki: ‘katso taivasta ja katso pilvien muotoa ja keksi mahtavia tarinoita’. Tämä tapahtui Banfieldissä. Ystävilläni ei ollut sitä onnea. Heillä ei ollut äitejä, jotka katselivat pilviä.”
–Julio Cortázar-
Lapsilla täytyy olla salaisuuksia, heidän täytyy kiistellä ja heidän täytyy kuulla sana “ei”. Heille täytyy sanoa mitä tehdä ja asettaa heille rajat. Joten kun me mietimme, pitäisikö meidän olla heille äiti vai ystävä, tulee meidän muistaa että ystävät eivät tee niin. Siitä syystä me valitsemme ystävämme ja pystymme jättämään heidät kun haluamme.
Mutta äidillä on mielenkiintoa – henkilökohtaista, puhdasta mielenkiintoa – iskostaa lapsiinsa oikeat arvot, opetukset ja opastukset. Samaan aikaan hänen täytyy antaa omille lapsilleen tilaa silloin, kun he tarvitsevat sitä. Äidin täytyy kehittää tieto siitä, milloin jättää ovi auki jotta lapset tietävät voivansa luottaa häneen, että äiti tulee olemaan aina paikalla jos he epäonnistuvat sen sijaan että ovi rikottaisiin ja heitä kuulusteltaisiin. Kukaan ei sanonut, että se olisi helppoa! Siinä siis lasten kasvattamisen kaunis haaste.