9 onnellisten ihmisten tapaa, Jameson L. Scottin mukaan

9 onnellisten ihmisten tapaa, Jameson L. Scottin mukaan

Viimeisin päivitys: 05 kesäkuuta, 2017

“Mitä on onnellisuus ja miksi haluamme sitä?” Tämä kysymys on yhdestä Jameson L. Scottin kirjoittamasta luvusta kirjassa 9 Habits of Happy People (suom. “9 onnellisten ihmisten tapaa”, teosta ei kuitenkaan ole tiettävästi suomennettu). Kuten kirjoittaja ehdottaa, onnellisuus tulee lähinnä kyvystämme saada mitä tarvitsemme ja siitä että kykenemme ratkaisemaan ongelmat elämässämme.

Joten haluamme onnellisuutta koska se tarkoittaa itsensä toteuttamista ja henkilökohtaista tyytyväisyyttä. Jokainen saavuttaa oman onnensa eri tavalla, mutta kirjassaan Jameson opettaa muutamia pääsääntöjä, joita onnelliset ihmiset ovat muodostaneet historian kuluessa.

Kirjailijan suositukset

Ensinnäkin, 9 Habits of Happy People  esitetään kirjana joka innostaa yksilökohtaiseen toimintaan, sen sijaan että se olisi itseapuopas. Se kannustaa muutokseen tekojen kautta pelkkien ajatusten sijaan. Tästä syystä kirjailija kertoo meille, että noudattaaksemme kirjan ohjeita, meidän on lähdettävä mukavuusalueeltamme. Se on ainoa tapa sisällyttää hänen mainitsemansa 9 tapaa elämäämme.

mukavuusalue

Tämän lisäksi hän vakuuttaa että kirjan lukemisen ja ohjeiden noudattamisen jälkeen, sinun ei tarvitse enää lukea itseapukirjoja, joita hän kritisoikin raskaalla kädellä. Kokemuksensa pohjalta, hän kutsuu meidät läpikäymään itsensä löytämisen prosessin, ja muistuttaa että ainoa tapa olla todella onnellinen on elää elämää.

Valitettavasti onnen ovi ei aukea sisäänpäin, niin että voisit työntää sen auki kiirehtien; se aukenee ulospäin, ja niin ollen et voi tehdä sille mitään.”

-Søren Kierkegaard-

Onnelliset ihmiset eivät anna tulevaisuuden olla tämän päivän rasitteena

Onnelliset ihmiset:

  • Sosialisoivat ilman hyväksynnän tarvetta. He tietävät että ollakseen onnellisia, heidän täytyy olla kokonaisia. He eivät voi olla sitä mitä muut haluavat heidän olevan, he eivät anna toisille voimaansa tai anna toisten ihmisten ajatusten ohjata omaa elämäänsä. He eivät pukeudu epäaitoon imagoon, ja he tietävät etteivät he voi miellyttää kaikkia.
  • Rakastavat itseään. Onnelliset ihmiset pitävät itsestään huolta, hemmottelevat itseään, valttuuttavat itsensä. He eivät leiki uhria, loukkaa itseään, tai torju itseään. He tietävät potentiaalinsa, ja he yrittävät saavuttaa sen minkä pystyvät.
aurinko käsissä
  • Hyväksyvät olosuhteensa ja pyrkivät siihen mitä he haluavat. Nämä ihmiset erottavat mukautuvaisuuden ja hyväksynnän toisistaan. He uskovat muutokseen ja taistelevat ennen periksiantamista. He myös pyrkivät parantamaan itseään jatkuvasti, arvostamaan elämää, ja ottaen siitä niin paljon hyötyä irti kuin mahdollista.
  • Ovat yhteydessä tähän hetkeen. Tämä on yksi perustavanlaatuisimmista tavoista, joita onnellisilla ihmisillä on. He pyrkivät elämään hetkessä ja unohtamaan menneisyyden ja tulevaisuuden. Tehdäkseen näin, he omistavat muutaman minuutin päivittäin meditaatiolle ja upottavat ajatuksensa täysin siihen mitä he ovat tekemässä.
  • Tekevät asioita jotka pelottavat heitä ja menevät kohti niitä asioita joita he haluavat. He käyttävät tilaisuudet hyväkseen haasteina, päästäkseen pelkojensa yli. He tietävät mikä saa heidät paniikkiin ja he toimivat kohdatakseen sen. Näillä ihmisillä on pelkoja, kuten sinulla ja minulla, mutta heidän pelkonsa ei pysäytä heitä, ja he ovat pystyneet käyttämään niitä motivaation lähteenä.

“Tyhmyys, itsekkyys ja hyvä terveys ovat kolme onnellisuuden edellytystä, vaikkakin, jos tyhmyys puuttuu, kaikki on menetetty.”

-Gustave Flaubert-

He oppivat ja lepäävät

Onnelliset ihmiset myös:

  • Oppivat kaikesta ympärillään. He tunnistavat epäonnistumisen ja epäonnistuvat paremmin ja paremmin kunnes löytävät menestyksen. He ovat tietoisia siitä, että oppiakseen heidän täytyy toimia ja kerätä voimansa ja itseluottamuksensa uudelleen.
  • Lepäävät riittävästi. He nukkuvat 6-8 tuntia joka yö ja he ottavat etäisyyttä velvollisuuksiinsa 2 tuntia päivässä. He rentoutuvat ilman teknologisia laitteita, jne.
onnellisten ihmisten tapa on nukkua riittävästi
  • Heillä on tasapainoinen ruokavalio ja he harrastavat liikuntaa. He pitävät yhteyttä kehoonsa tärkeänä kanavana hyvinvointinsa kommunikoinnissa, joten he kiinnittävät huomiota siihen ja pitävät siitä huolta.
  • Heillä on hyvä ryhti ja hengitys. Onnelliset ihmiset ovat huomanneet että tietyt asennot rajoittavat heidän toimintaansa ja sitä miten he kommunikoivat. Viimeisenä he pitävät tärkeänä sitä kuinka he hengittävät ja kuinka ilma kulkee heidän kehoonsa.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.