8 avainta kaikkitietävien ihmisten käsittelemiseen
Kaikkitietävät ihmiset saavat usein ongelmia aikaan henkilökohtaisissa ja ammatillisissa ihmissuhteissaan. Heidän tapansa käyttäytyä ärsyttää meitä. Ehkä heillä on enemmän tietoa ja kokemusta kuin muilla, mutta tämä ei anna heille oikeutta käyttäytyä aivan kuin he tietäisivät kaiken. Tämä puoli heistä voi olla todella ärsyttävää.
Työpaikalla useimmat työntekijät kohtaavat vähintään kerran kaikkitietävän kollegan tai pomon jossain vaiheessa heidän uraansa. Tällaisen asenteen omaavan henkilön kanssa työskenteleminen voi muuttua tuskalliseksi tehtäväksi, joka voi haitata meidän ammatillista kehittymistämme ja jopa saada meidät irtisanoutumaan työstämme.
Avaimet kaikkitietävien ihmisten käsittelemiseen
Kun olemme tekemisessä kaikkitietävien ihmisten kanssa, seuraavista stretegioista voi olla hyötyä:
1. Yritä olla ymmärtäväinen
Kyseinen henkilö saattaa olla ärsyttävä, mutta muista että hänen asenteensa saattaa johtua luottamuksen puutteesta tai jostain syvemmästä henkilökohtaisesta ongelmasta. Sen sijaan että suuttuisimme, välttäkäämme yhteenottoa, siitä huolimatta kuinka suuri houkutus on. Yrittäkäämme sen sijaan olla empaattisia. Jos osoitamme heille, että tämänlainen asenne ei johda haluttuihin tuloksiin, toinen henkilö lakkaa lopulta käyttäytymästä tuolla tavalla.
2. Valitse taistelusi
Kaikkitietävien ihmisten käsitteleminen voi olla uuvuttavaa ja joskus ainoa hyvä asia mitä voimme tehdä, on jättää heidän hyödyllinen neuvonsa huomioimatta. Sen sijaan että aloittaisimme pitkän riidan heidän kanssaan, voimme harhauttaa heidän kommenttinsa yksinkertaisesti sanomalla ”kiitos ehdotuksesta”.
3. Esimerkillä johtaminen
Johtajan tai pomon on opittava, ettei kaikissa olosuhteissa ole hyvä tietää aivan kaikkea. Sanomalla esimerkiksi, ”en tiedä, mutta voimme etsiä vastauksia ja muita hyviä ajatuksia,” voimme osoittaa olevamme joustavia ja avoimia muiden mielipiteitä kohtaan. Sanomalla ”en tiedä,” voi saada aikaan luottamusta osoittamalla avoimuutta, haavoittuvuutta ja rehellisyyttä.
4. Itsemme argumentein varustautuminen
Jos meillä on esitelmä, tarjoamme ideoita tai jos puhumme kokouksessa, meidän on oltava itsevarmoja argumenttiemme kanssa. Meidän on tarkastettava lähteemme ja oltava varmoja tiedostamme. Mitä enemmän meillä on tietoa, sitä vaikeampaa kaikkitietävän henkilön on kumota meitä.
Kun olemme kokouksessa, meidän on pysyttävä ohjelmassamme joka meidän olisi ilmoitettava etukäteen, ja määrättävä tietty määrä aikaa jokaiselle asiakohdalle. Meidän on esiinnyttävä valmiilla tiedoilla ja tilastoilla, joten jos tuo kaikkitietävä henkilö keskeyttää meidät, meillä on jotain kirjoitettuna ylös jonka voimme jaada koko ryhmän kesken. Mitä valmiimpia me olemme, sitä vähemmän kaikkitietävällä henkilöllä on tilaa yrittää kumota meidät.
Tämän positiivinen puoli on se, että jos onnistumme estämään hänet enemmän kuin kerran, hän mitä todennäköisimmin lakkaa toimimasta tällä tavalla meidän kanssamme. Muista, että ihmiset eivät tavallisesti toista samoja käyttäytymismalleja, jotka eivät ole olleet menestyksekkäitä.
5. Pidä yllä huumorintajuasi
Kaikkitietävät ihmiset voivat olla väkevästi puolustuskannalla ja joskus jopa aggressiivisia. Viimeinen asia, jonka haluamme saada aikaan, on pakottaa heidät nurkkaan. Vaikka onkin todella houkuttavaa käyttää sarkasmia kaikkitietäviä ihmisiä kohtaan, se olisi mitä todennäköisimmin haitallista.
Sen sijaan meidän on hengitettävä syvään ja sanottava: ”en tiennyt tuota, kuinka kummallista!” Yrittäkäämme nauraa ja pitää mielessä, että tuollainen käyttäytyminen ei ole haitallista eikä se merkitse mitään. Ystävällinen huomautus voi lievittää jännitystä.
6. Kysy yksityiskohtaisia kysymyksiä
Ole kunnioittava, mutta kysy yksityiskohtaisia kysymyksiä ”kuoriaksesi kaikkitietävän henkilön kerroksia.” Kysy häneltä miksi hän ajattelee jonkin asian olevan tosi ja mitkä ovat hänen lähteensä. Suorat kysymykset tietyistä yksityiskohdista voivat opettaa kaikkitietävää ihmistä ajattelemaan ennen kuin hän puhuu.
7. Tarjoa rakentavaa kritiikkiä kaikkitietävälle henkilölle hänen käytöksestään
Meidän on ymmärrettävä, että kaikkitietävät ihmiset eivät välttämättä ymmärrä millaisia vaikutuksia heidän asenteellaan on muihin. Jos epäilemme tämän olevan asian laita, voimme harkita huomauttavamme siitä huomaavaisesti ja hienotunteisesti yksityisen keskustelun aikana.
On tärkeää, että toinen henkilö tuntee olevansa motivoitunut analysoimaan hänen asennettaan, ja ettei hän tunne olevansa hyökätty. Tällaisessa tapauksessa saatamme loukata tätä henkilöä ja saada aikaan jopa vastakkaisia vaikutuksia, saaden hänen sietämättömän tapansa jopa voimistumaan.
Pitäkäämme mielessä, että kaikkitietävät ihmiset voivat olla todella epävarmoja itsestään, joten tämä saattaa olla isku heidän egoaan vasten. Muistuttakaamme heitä, kuinka tärkeitä he ovat ryhmän kannalta ja kuinka tärkeää tärkeää on muille, että he ovat mukana ryhmässä.
8. Vältä sotkemasta pomoa mukaan niin kauan kuin kaikkitietävä henkilö ei ole uhaksi työn laadulle
Meidän on pidettävä yllä positiivista äänensävyä ja sen sijaan että valittaisimme tästä henkilöstä, meidän on keskityttävä siihen mitä olemme valmiita tekemään jotta työn laatu ei vahingoittuisi. Jos tilanne muuttuu todella sietämättömäksi, voimme puhua työnantajamme kanssa ja kerrottava kuinka kaikkitietävän henkilön käytös vaikuttaa tiimiin ja työympäristöön.
Nämä ovat joitakin strategioita, joista voi olla hyötyä. Kaikkitietävien ihmisten käsitteleminen on kuitenkin kärsivällisyyden harjoitus, jossa meidän tunneälymme ja kommunikointitaitomme tulevat mukaan peliin.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.