Yksinolo ei tunnu kiinnostavalta kaksikymppisenä, mutta myöhemmin siitä tulee välttämätöntä
Vuosien kuluessa yksinolo muuttaa merkitystään. Miksi näin? Kun keräämme kokemuksia, alamme ymmärtää yksinolon synonyymina henkilökohtaiselle, intiimille ja tunneperäiselle tilalle.
Ja kyllä, yksinolo on koukuttavaa. Kun kerran koet sen tuoman rauhan, alat tarvitsemaan sitä mukavan peiton tapaan silloin tällöin. Et voi enää sietää toisten ääniä ja alat pitää mahdollisuuksista, joissa voit tutustua itseesi täysin omassa maailmassasi.
Ajan kuluessa alat yhdistyä yksinolosi kanssa ilman pelkoa. Nautit ajasta itsesi kanssa, pohdiskelet ja kasaat itsellesi tasapainoa, jota oli vaikeaa saavuttaa nuorena. Kaksikymppisenä yhteiskunta ei anna sinun nähdä yksinoloa positiivisena. Kolmenkympin ja kaikkien kokemustesi jälkeen alat kuitenkin tarvitsemaan pysähtymistä ja itsenäisen energian kasaamista.
“Yksinäisyys on yksityistä omaisuuttamme
vanha pallottelevien liekkien rituaali
siinä siirrymme ja rakennamme seiniä
peileillä, joita ikuisesti pakenemme. ”-Mario Benedetti-
Miksi yksinolo saa meidät tuntemaan itsemme vapaiksi?
Yksinolo on houkuttelevaa, sillä se auttaa meitä huolehtimaan sielustamme. Sen kautta voimme kuunnella itseämme, hallita huoliamme, tarkkailla demonejamme ja ilmaista halujamme. Yksin vietetty aika muuttuu kohtaamispaikaksi, joka täydentää meitä eikä koskaan satuta.
Mutta… ole varovainen!! Meidän ei tule valita yksinoloa sosiaalisen kanssakäymisen ohitse. Meidän tulee ymmärtää se paikkana, johon menemme omasta tahdostamme ja tarpeestamme rakentaa personallisuuttamme havaintojen avulla.
Kun ihminen haluaa olla yksin, hän ei ole eristäytynyt. Valittu yksinolo auttaa meitä kehittämään kontrollin tunnetta, jota kiireisten aikuisten elämä ei salli meidän kasvattaa.
Viettäessään aikaa yksin, ihminen on vastuussa peiliinsä ilmestyvän kuvan rakentamisesta sekä kaikesta siitä, mitä tapahtuu ilmeidemme takana. Voimme yhdistyä kykymme kanssa, tarkastella itseämme sekä analysoida konflikteja, saavutuksia ja niiden syitä ja vaikutuksia.
Yksinolo antaa meille herkullisia intiimiyden hetkiä
Itsemme kohtaamisen kautta sanomme hyvästit psyykkiselle riippuvuudelle ja hulluille kiintymyksille. Työstämme ydintämme tarvitsemalla itseämme, viljelemällä ja tekemällä työtä sisimmässämme, tullen tietoisiksi tarpeistamme ja peloistamme.
Tällä tavoin pelko elämän tarkoituksen löytymättömyydestä pienenee. Kun ihminen alkaa arvostaa yksinolon hetkiä, hän ymmärtää elämän tarkoituksen olevan se, jonka he haluavat luoda. Ei enempää, ei vähempää.
Ihmiset, jotka tykkäävät viettää aikaa yksinään, näkevät asiat eri tavalla. He tietävät, miltä tuntuu viettää päiviä ilman suunnitelmia ja etsivät aikaa viettääkseen sitä itsensä kanssa. Heistä tulee itsenäisiä, ja he alkavat näkemään yksin vietetyn kahvihetken maailman hienoimpana nautintona.
Tämä auttaa päätösvallan ja analysoinnin vahvistumista. Lisäksi, yksinolon tarve ja sen arvostaminen yhdistetään usein luovuuteen ja omaperäisyyteen. Tämä on yksi niistä pienistä, hienovaraisista yksityiskohdista, jotka tekevät muutoksen.
Löydämme itsemme hetkissä, joissa yhdistymme syvimpämme kanssa. Tämä tekee yksinolosta synonyymin henkilökohtaiselle ja intiimille avaruudelle. Usein se puskee meitä löytämään ja keräämään syitä, jotta voisimme kasvaa jatkossakin.
Yksinolo on aina hyödyllistä. Se auttaa meitä keräämään itsemme, palaamaan asioihin ja heijastamaan osiin, joita olemme laiminlyöneet. Tämä välttämätön, tunneperäinen tila opettaa meitä jakamaan tapamme itsemme kanssa, pitämään jalkamme maassa, sekä lannoittamaan kaikkea, mikä edistää itsemme kanssa työskentelyä: rakkautta itseämme kohtaan.