Vygotskin teoria sisäisestä puheesta

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Paula Villasante

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Filosofit ja psykologit ovat aina olleet kiinnostuneita sisäisestä kielestä. Yksi länsimaisen psykologian tunnetuimmista nimistä opiskeli tätä aihetta: Lev Vygotski. Hänen ajattelunsa muutti täysin käsityksen ihmisen psyykestä, ja tältä osin hän keskittyi kieleen. Lisäksi hän painotti tunteiden kehittämistä sekä psyyken systeemistä ymmärtämistä. Vygotskin teoria sisäisestä puheesta oli yksi hänen tunnetuimmista teorioistaan.

Vygotski oli erittäin älykäs psykologi. Sen lisäksi että hän esitti teorioitaan ja ajatuksiaan, hän halusi keskustella niiden vaikutuksista. Vygotski kävi monia keskusteluja tunnetun sveitsiläisen psykologin Jean Piaget’n kanssa. Heidän keskustelunsa itsekeskeisestä puheesta on tunnetuin.

Ulkoisesta puheesta sisäiseen

Vygotski totesi, että sisäinen puhe perustuu kolmen eri puhetavan olemassaoloon. Ensimmäinen on ulkoinen tai sosiaalinen puhe. Sitten on itsekeskeinen puhe, ja lopulta sisäinen puhe.

Feigenbaum viittaa Vygotskin teoriaan seuraavasti:

“Vygotski näki yksityisen puheen linkkinä varhaisen sosiaalisesti kommunikatiivisen puheen ja kypsän sisäisen puheen välillä. Sosiaalinen puhe on vokalisoitua puhetta, joka on osoitettu ja älyllisesti mukautettu muille ihmisille; sisäinen puhe on itselle suunnattua ja mukautettua subvokalisoitua puhetta; kun taas yksityinen puhe on vokalisoitua puhetta, joka on osoitettu ja mukautettu itselle. Yksityinen puhe ei siis ole sosiaalista kommunikaatiota eikä hiljaista ajattelua, vaan äänekästä ajattelua.”

Näyttää siltä, että Vygotskille sisäinen puhe on hiljaista puhumista itselleen. Se on kieltä ilman ääntä, subvokalisoitua puhetta. Tai, kuten hän väitti lopputyössään, se on äänekäs ajatus.

Vygotskin sisäisen puheen teoria

Vygotski määrittelee sisäisen puheen olevan erityinen muotoilu psykologisen luonteensa suhteen. Hän väittää, että se on ainutlaatuinen sanallisen toiminnan muoto, jolla on omat ominaisuutensa. Se ylläpitää kuitenkin monimutkaista suhdetta muihin sanallisen toiminnan muotoihin.

Vygotski väittää, että siinä on ero kun puhumme itsellemme ja kun puhumme muille. Käytämme sisäistä puhetta puhuaksemme itsellemme. Käytämme ulkoista puhetta kun puhumme muille. Näiden kahden puhetyypin väliset radikaalit ja perustavanlaatuiset erot tarkoittavat sitä, että ne ovat myös rakenteellisesti erilaisia.

Kyse ei kuitenkaan ole vain äänestä. Todellakin, Vygotskille ääneen lausuttujen sanojen läsnäolo tai puuttuminen on epäolennaista sisäisen puheen erityiselle psykologiselle luonteelle.

Sisäinen puhe edeltää ulkoista puhetta. Lisäksi sisäinen puhe on täysin ulkoisen puheen vastakohta. Vygotski sanoo, että ulkoinen puhe muuttaa ajatukset sanoiksi. Toisaalta sisäinen puhe tulee ulkoapäin sisälle. Itse asiassa sisäinen puhe on eräänlaista kielen haihtumista ajatuksiin.

Ekspressiivinen ulottuvuus

Kielen ekspressiivinen ulottuvuus ilmenee sisäisessä puheessamme. Sisäisessä puheessa olet sekä viestin lähettäjä että vastaanottaja. Siten sisäinen puhe on monologin muodossa.

Vygotski ehdottaa, että sisäisessä puheessa on enemmän merkitystä. Toisin sanoen se poistaa kaikki tietoisuuden aspektit, jotka liittyvät ilmaistuun ideaan. Lisäksi sisäisellä puheella ei ole dialogin ominaisuuksia, vaan se on kokonaisvaltaisempi käsite. Kuten edellä mainittiin, sisäisessä puheessa olemme sekä viestin lähettäjä että vastaanottaja. Tämä tarkoittaa, että meillä on tapana poistaa lauseesta tekijä. Vain predikaatit jäävät. Tämä johtuu siitä, että tiedät jo kuka tekijä on, ja  näin ollen siitä tulee tarpeeton.

Vygotski uskoo, että sisäinen puhe on monologista, ja että sisäisen puheen ilmeikäs ulottuvuus on osoitus syvimmistä tietoisuustiloistamme. Hän väittää myös, että sisäinen puhe johtuu ajatuksen ja kielen välisestä toiminnallisesta suhteesta. Suurin osa ajatuksistamme muodostuu tämän tietyn suhteen ansiosta, ja tämä suhde on Vygotskin mukaan sisäisen puheen avainelementti.