Voiko liiallinen vastuuntuntoisuus olla haitallista?

Elämme yhteiskunnassa, joka on täynnä tehtäviä ja vastuuta. Hoemme jatkuvasti “Minun täytyy…”, “Minun on tehtävä...” tai “Minun olisi pitänyt mennä…“. Nämä näennäisesti viattomat lauseet jättävät meille liudan velvollisuuksien ja vastuun tunteita, jotka voivat olla todella haitallisia. Näin ollen herää kysymys, voiko liiallinen vastuuntuntoisuus olla myös haitallista?

Vastuun ottaminen on hyvä ja välttämätönkin asia, mutta jos emme kykene hallitsemaan kaikkea mitä siihen liittyy, voimme juuttua negatiivisten ajatuksien sarjaan.

Itse asiassa liiallinen vastuuntuntoisuus on liitetty moniin erilaisiin seurauksiin, kuten ahdistukseen, masennukseen, pakkomielteisiin, syömishäiriöihin ja viestintäongelmiin.

Mikä aiheuttaa liiallista vastuuntuntoisuutta?

Vastuuntuntoisuus on määritelmänsä mukaan tietoisuutta omista velvollisuuksistaan sekä sitoutumista niihin. Sellainen persoonallisuus, jossa tunne vastuusta on suuri, saattaa kuitenkin todellisuudessa merkitä muita psykologisia näkökohtia, joista voi kehittyä ansa.

Perfektionismi

Vastuullisuus merkitsee halua tehdä asioita ja halua tehdä ne hyvin. On selvää, että me kaikki haluamme olla tehokkaita ja saada hyviä tuloksia. Jotkut ihmiset kuitenkin etsivät todellista täydellisyyttä.

Ongelmana tässä on, se että täydellisyyden käsite on subjektiivinen ja perustuu siihen, mitä jokainen pitää ihanteellisena. Siksi ihminen, joka on perfektionisti, asettaa yleensä korkeita tavoitteita, eikä hän luovuta ennen kuin hän on päässyt näihin tavoitteisiinsa.

Tällaiset ihmiset viettävätkin paljon aikaa keskittymällä tavoitteeseensa, jolloin he alkavat omaksua kankeita ja jopa pakkomielteisiä piirteitä. Ongelmana on se, että perfektionisti todella tulee viettämään kaiken aikansa kärsien, jos hän ei kykene saavuttamaan asetettuja tavoitteita. Ja tämä vuorostaan ​​lisää hänen turvattomuuden tunnettaan sekä luottamuksen puutettaan; varsinkin koska hän on vain harvoin tyytyväinen saatuun lopputulokseen, jolloin kaikki epäonnistumiset nähdään aitoina henkilökohtaisina epäonnistumisina.

Itseltään liikojen vaatiminen

Sen lisäksi, että erittäin vastuulliset ihmiset ovat usein myös perfektionisteja, heillä on myös taipumusta vaatia itseltään liikoja. He haluavat ottaa vastaan ​​monia tehtäviä, etenkin sen takia että näin he voivat varmistaa että tehtävät suoritetaan “oikealla” tavalla. Tämä tarkoittaa samalla, että nämä ihmiset vaativat itseltään liikoja. He haluavat voittaa kaikki vastoinkäymiset ja täyttää kaikki velvoitteet luomalla sellaisen vaatimusten tason, joka voi ylittää heidän todelliset kykynsä.

Tällä tapaa itseltään liikojen vaatimisesta ja vastuuntuntoisuudesta voi tulla ansa. Tavoitteena voi olla itsensä – tai muiden – ylittäminen sen sijaan, että ihminen täyttäisi tietyt velvoitteet. Ja tässä tapauksessa, jos ongelmia ilmenee tai tulokset ovat odotettua huonompia, turhautumisen, häpeän ja syyllisyyden tunteet täyttävät ihmisen mielen.

Odotukset

Velvoitteiden vastaanottaminen merkitsee tiettyjen odotusten täyttämistä. Olipa kyse sitten tärkeän tehtävän suorittamisesta töissä tai sitten pelkän postipaketin noutamisesta perheenjäsenelle, vastuu tarkoittaa, että joku odottaa meidän tekevän jotain. Ja tietysti sellainen ihminen, joka on perfektionisti, vaativa ja vastuuntuntoinen, ei voi epäonnistua tässä tehtävässä.

Erittäin vastuullinen ihminen asettaa myös itselleen korkeita odotuksia. Kuten aiemmin jo mainitsimme, odotusten asettamisessa on toisaalta se etu, että se auttaa myös kyseisen tavoitteen saavuttamisessa. Mutta toisaalta vaarana on se, että tavoitteeseen ei päästä. Ja tulos ei aina olekaan juuri sitä mitä on odotettu, jolloin tilanteessa, jos perfektionisti on antanut kaikkensa tehtävän täyttämiseksi, seuraukset voivat olla vakavia.

Liiallinen vastuuntuntoisuus ja sen seuraukset

Vastuuntuntoisuus johtaa väistämättä siihen, että ihmisellä on vakaampi käsitys siitä mikä on oikein, mikä puolestaan lisää huolenaiheita. Näin ollen silloin, kun liiallinen vastuuntuntoisuus ja siitä johtuva huoli saavuttavat korkean tason, ne johtavat joukkoon erilaisia seurauksia, jotka voivat johtaa suuriin vahinkoihin, jos niitä ei hoideta ajoissa.

Psykologiset seuraukset

Huolet eivät tarkoita muuta kuin tulevien tapahtumien ennakointia. Siten keskittyminen siihen, täytämmekö vaatimukset vai emme, saavutammeko halutun tuloksen tai halumme ylittää itsemme, johtavat yleiseen ahdistuksen tunteeseen.

Hiroshiman yliopiston ja Keski-Floridan yliopiston yhteistyönä suorittamassa tutkimuksessa on todettu, että vastuuntuntoisuus on yleinen tekijä sekä ahdistuneisuushäiriössä että pakko-oireisessa häiriössä.

Tutkimukseen osallistuneet asiantuntijat tunnistivat kolme pääasiallista vastuuntuntoisuuden tyyppiä: subjektiivinen tarve hoitaa ja suojella muita, liialliset pyrkimykset löytää ratkaisu ongelmaan sekä syyllisyyden tunne siitä, että ihminen tuntee olevansa vastuussa kaikesta.

Samassa tutkimuksessa he havaitsivat, että viimeksi mainittu tyyppi oli se, joka aiheutti osallistujissa eniten ahdistuneisuutta. Tämä johtuu siitä, että ihminen joutuu pohtimaan jatkuvasti sitä, millainen vaikutus hänen toimillaan on muun ympäristön kannalta, mikä puolestaan vain ​​lisää huolta ja vastuuta.

Sosiaaliset seuraukset

Kuten aikaisemmin jo todettiin, liian vastuuntuntoiset ihmiset vaativat itseltään usein liikoja. Tästä syystä on tavallista nähdä, että nämä ihmiset ovat myös erittäin vaativia muita ihmisiä kohtaan.

Liian vastuuntuntoisten ihmisten tiukat uskomukset ja vankka käsitys siitä, mikä on oikein, saavat heidät odottamaan samaa myös muilta, jolloin he eivät todennäköisesti kykene ymmärtämään muita tapoja toimia kuin heidän omansa. Tällöin vain harvat ihmiset vastaavat heidän odotuksiaan.

Lyhyesti sanottuna, liian vastuuntuntoisilla ihmisillä on vääristynyt ja suljettu näkemys todellisuudesta, ja he omaksuvat velvollisuuksia, joita ei välttämättä edes ole olemassa, vaatien itseään täyttämään ne. Siksi onkin tarpeen oppia sekä asettamaan asioita tärkeysjärjestykseen että havaitsemaan millaisista tehtävistä voimme ottaa vastuuta ja mitkä meidän todelliset kykymme ovat. Ja ennen kaikkea meidän on opittava ymmärtämään, kuinka pitkälle omat rajamme voivat yltää.