Vincent Van Gogh ja synestesian voima taiteessa
Vincent Van Gogh selitti kirjeissään, että hänelle äänillä oli omat värinsä ja että tietyt värit, kuten keltainen ja sininen, olivat kuin ilotulituksia hänen aisteilleen. Hänen maalauksensa Auringonkukat ja Tähtikirkas Yö ovat edelleen värisyttäviä maalauksia täynnä elämää ja liikettä. Nyt on selvää, että tämä kuuluisa post-impressionisti nero oli synesteettinen.
Tämä saattaa olla monelle uutta tietoa. Tämä on kuitenkin pitkään ollut selvää Van Goghin veljelleen Theolle lähettämien kirjeiden analyysien pohjalta, tai jopa hänen maalaustensa analyysien pohjalta. Yhdysvaltojen synestesiayhdistys (ASA) on esimerkiksi osoittanut, kuinka Van Gogh käytti “photismia” tyylissään. Tämä tarkoittaa kromatismista kärsivien ihmisten kokemaa sensorista reaktiota.
Kromatismi tarkoittaa sensorista kokemusta, jossa henkilö yhdistää äänen väreihin. Terävimmät äänet esimerkiksi saavat aikaan voimakkaiden, elävien ja loistavien värien havaitsemista. Värit voivat myös puolestaan saada aikaan auditorisia tai musikaalisia tuntemuksia.
Näin tapahtui mm. Franz Lisztille hänen säveltäessään. Myös Van Gogh, tuo hulluuden ja maanis-depressiivisuuden rajamailla oleva nero, koki tämän. Hän jätti tämän maailman tietämättä mitä hänen luomansa saisi aikaan tai kuinka ne muuttaisivat aikaa.
Vincent Van Gogh ja värien maailma
Vuonna 1881 Vincent Van Gogh kirjoitti kirjeen veljelleen Haagasta. Tässä kirjeessä hän sanoi, että jokaisella taiteilijalla on omat väripalettinsa, ja että nämä värien sävyt olivat taiteilijan tapa kulkea sydämensä pimeyksistä kohti valoa. Hän kommentoi myös, että joillakin taiteilijoilla oli majesteetillinen ominaisuus käyttää käsiään viulunsoittajan virtuositeetilla ja että tietyistä töistä tuli puhdasta musiikkia.
Muutama vuosi myöhemmin, vuonna 1885, Van Gogh päätti opetella soittamaan pianoa. Tämä kokemus oli kuitenkin lyhyt ja se päättyi kaikkein huonoimmalla tavalla. Vain hieman pianotuntien aloittamisen jälkeen Van Gogh julisti, että soittaminen oli liian musertavaa: jokainen nuotti herätti hänessä värin. Hänen opettajansa, hämmästyneenä hänen sanoistaan, heitti hänet ulos pianotunneilta ja julisti Van Goghin olevan hullu.
Tämä saa meidät hieman hymyilemään. Kaiken tämän Vincent Van Goghin “hulluuden” jälkeen, hänen eksperimentaalinen kromaattisten tunteiden yhdistäminen musiikkiin muuttui hänen suurimmaksi lahjakseen. Kyseessä on vivahde, joka todennäköisesti antoi hänen taiteelleen poikkeuksellista ilmaisukykyä ja herkkää rikkautta, jota ei juurikaan oltu aikaisemmin tavattu.
Hänen voimakkaat piirtonsa esimerkiksi antoivat liikkeen jokaiselle yksityiskohdalle. Keltainen anti hänelle iloa, ripauksen toivoa, jota häneltä puuttui hänen elämästään.
“Kun minulla on hirvittävä — jos voin tätä sana käyttää — uskonnon tarve, menen ulos, ja maalaan tähdet taivaalta.”
-Vincent Van Gogh-
Elämän kokeminen toisin kuin muut
Monet Vincent Van Goghin kollegoista valittivat, ettei hänen väreillään ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Mutta Van Gogh ei välittänyt tästä. Värit olivat hänelle tapa ilmaista, ja ne olivat tiettyjen tunteiden ja tuntemusten etsintää.
Kuten hän kerran veljelleen selitti, hän tunsi olevansa kyvytön kopioimaan todellisuutta. Hänen kätensä, mielensä ja silmänsä eivät koskaan onnistuneet olemaan samaa mieltä luonnon kanssa, tai minkään sellaisen kanssa, minkä muut näkivät selvästi. Van Goghille maailmalla oli eri rytmi; hänellä oli muita perspektiivejä, muita muotoja, joita hänen oli muokattava omalla tavallaan. Synestesia sallii henkilön kokea elämä melkein etuoikeutetulla, mutta erikoisella tavalla.
Synestesia ja taide
Synestesia ei ole sairaus; tämä meidän on tehtävä selväksi. Kyseessä on neurologinen tila, jossa kommunikaatio aistien välillä on epätavallista, ja tämä sallii henkilön nähdä ääniä, maistaa värejä tai kuulla muotoja.
Elisabeth Sulser on tästä hyvä esimerkki. Hän on maailman ainoa henkilö, jolla on nämä kaikki ominaisuudet: hän havaitsee värit kun hän kuuntelee musiikkia, ja tämän lisäksi hän voi myös maistaa ne.
Neurologien mukaan kun me synnymme tähän maailmaan, me olemme kaikki synesteettisiä, mutta kun neuronaaliset rakenteemme kypsyvät, nämä aistit erikoistuvat erottamaan yhden aistin toisesta.
4 %:lla väestöstä on synesteettisiä kykyjä. Suurelle osalle heistä kehittyy taiteellisia kykyjä.
Synestesia on esimerkiksi todella yleinen muusikkojen keskuudessa, ja myöskin taidemaalarien ja kirjailijoiden keskuudessa, kuten esimerkiksi Van Gogh ja Vladimir Nabokov. On myös käynyt ilmi, että suurella osalla Van Goghin perheestä oli tämä lahja, mutta hänestä tuntui, etteivät he hyödyntäneet sitä niin paljon kuin he olisivat voineet – etenkin siitä syystä, etteivät he ymmärtäneet sitä.
Tämä oli se, mitä Vincent Van Goghin itse oli koettava: tuntemukset siitä, että hänen silmiensä ja korviensa edessä oleva maailma oli välittömän kaoottinen ja hämmentävä. Hänestä tuntui, että se oli vain osa hänen hulluuttaan maailman silmissä. Nykyään kuitenkin tiedämme, että synestesia asettaa henkilön silmille erityiset lasit, joilla hän voi nähdä fantastisen todellisuuden.