Logo image
Logo image

Viisi sitaattia Antonio Damasiolta tunteiden ymmärtämiseksi

4 minuuttia
Joka päivä koemme sarjan tunteita. Joskus vahvempia kuin muulloin ja siksi niitä voi olla vaikea ymmärtää. Nämä lauseet voivat viedä meidät hieman lähemmäksi niiden ymmärtämistä.
Viisi sitaattia Antonio Damasiolta tunteiden ymmärtämiseksi
Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut Valeria Sabater
Viimeisin päivitys: 06 syyskuuta, 2024

Antonio Damasion sitaatit välittävät aina tunteiden tärkeyden ihmisen kehityksessä. Harvat neurologit ovat edistäneet ihmistunteiden ja motivaation alaa niin paljon kuin Damasio. Ihmiset eivät turhaan kutsu häntä ’’aivojen velhoksi’’.

Vilayanur Ramachandran on eräs toinen maineikas ja tunnettu neurologi Kalifornian yliopistosta. Hän sanoi kerran, että homo sapiens on hämmästyttävä olento, joka kykenee näkemään kosmoksen heijastettuna hänen omassa mielessään. Tämä runollinen vertailu on paljastavaa ja totta. Sinä hetkenä kun alamme pohtimaan itseämme, otamme lajina suuren askeleen eteenpäin.

“Tietoinen mieli on useiden, ja usein monien aivojen osien hyvin artikuloidun työn tulosta.” 

-Antonio Damasio-

Toisaalta, emme voi kieltää että ihmisen aivoissa on melkein yhtä paljon mysteereitä kuin itse maailmankaikkeudessa. Käsittämätön pimeys täynnä tähtiä, ja kuinka se ympäröi meitä joka yö, saa aikaan melkein samanlaisen huimaavan tunteen, kun katsomme sisälle itseemme. Antonio Damasion mukaan nykyään me tiedämme paljon enemmän aivoista kuin tiedämme maailmankaikkeudesta.

Damasio on suurenmoinen tieteilijä ja poikkeuksellinen opettaja. Hän on utelias ja intohimoinen. Hän on neurofilosofi, joka kykenee tarjoamaan vastauksen kysymyksiin, joita me kaikki kysymme jossain vaiheessa. Kaikki se mitä olemme ja tunnemme, ja kaikki mitä olemme yhteiskuntana ja sivilisaationa luoneet, asuu tässä uskomattomassa elimessä, jota kutsumme aivoiksi.

Some figure

Antonio Damasion sitaatit, jotka auttavat meitä tuntemaan itseämme paremmin

Ihmiset eroavat muista eläimistä periaatteessa yhdestä syystä: hienostuneesta älykkyydestä. On muutamia älykkyyden osapuolia, jotka erottavat meidät muista lajeista. Yksi näistä on se, että meillä on uskomaton kyky muistaa. Toinen on kielen käyttö. Tämän lisäksi Damasio puhuu eräästä toisesta tärkeästä ihmisten piirteestä: tunteista.

Kaikki se mitä me olemme ja mitä olemme saavuttaneet, on peräisin tunteistamme. Tunteemme motivoivat meitä löytämään ratkaisuja ongelmiimme. Ne työntävät meitä löytämään vaihtoehtoja ja uusia polkuja, kun törmäämme esteisiin. Seuraava välttämätön Damasion teorioiden puoli on se selkeä ero, jonka hän asettaa tunteiden ja emootioiden, tai tuntemusten, välille.

Päinvastoin kuin saatat ajatella, nämä eivät ole samoja asioita. Tulet näkemään, että tämä tulee esille monissa Antonio Damasion sitaateissa. Tämä käsite, ja hänen sitaattinsa, ovat peräisin hänen mielenkiintoisista kirjoistaan, kuten Descartesin virhe ja Tapahtumisen tunne: Miten tietoisuus syntyy.

1. Tunteet ovat henkisiä kokemuksia

“Tunteet avaavat ovet tiettyyn automaattisten emootioiden harkittuun hallintaan.”

Kun kohtaamme vaaran tai henkilön, joka saa meidät tuntemaan olomme epämukavaksi, meidän kehomme reagoi tunteella. Sykkeemme kiihtyy, koemme kylmiä väreitä, vatsaamme ilmestyy perhosia…

Eli se henkinen kuva, joka meillä on tuosta pelosta, ja siihen liittyvät ajatukset muodostavat tuon tunteen. Tämä on epäilemättä yksi tunnetuimmista Antonio Damasion sitaateista. Emootiot, tuntemukset, kulkevat tunteiden edellä, ne ovat kemiallisia ja orgaanisia muutoksia. Mutta tämä tunteet puolestaan ovat niitä, jotka ohjaavat meitä tekemään valintoja. Yllä mainitussa esimerkissä saatamme päättää paeta siltä henkilöltä, joka saa meidät pelkäämään.

Some figure

2. Ihmisen omatunto

“Mitä varten omatunto oikein on? Vastaus on yksinkertainen. Omatunto laajentaa organismin mielen ulottuvuutta, ja tällä edistää organismin elämää, jonka mieli on saavuttanut laajemman ulottuvuuden.”

Antonio Damasio tekee tämän todella selväksi: omatunto on olemassa useimpien elävien olentojen kohdalla. Sinä hetkenä kun (kädellisen, delfiinin, koiran tai jopa matelijan) aivot luovat käsityksen itsestä, ilmestyy omatunto. Tämä kokonaisuus ei sijaitse vain jossain aivojen nurkassa. Se on yksinkertaisesti prosessi, joka tapahtuu.

On jotain, joka erottaa meidät muista lajeista. Tämä on se tosiasia, että evoluutio on laajentanut omatuntoamme paljon enemmän. Voimme löytää tästä luovuuden, muistin ja loogisen järkeilyn.

3. Tunteet ohjaavat elämää

“Emootio oli kaiken alku. Tunne ei siis ole passiivinen prosessi.” 

Tämä on eräs toinen tärkeä sitaatti Damasiolta, jos haluamme ymmärtää hänen työtään paremmin. Hänen hypoteesinsa on peräisin seuraavasta periaatteesta: emootio on kemiallisten ja neuronaalisten reaktioiden asetelma, joka muodostaa erillisen kuvion. Kun kohtaamme tietyn ärsykkeen, myös tietty reaktio tapahtuu. Näin on siitä syystä, että aivot ovat evoluution myötä opittujen käyttäytymismallien tulosta.

Emotionaalisen reaktion jälkeen tulee henkinen prosessi, tunne. Tämän avulla me säätelemme tunnetta ja kanavoimme sen kohti tiettyä käytöstä. Suuntaamme sen kohti enemmän tai vähemmän tehokasta reaktiota kohtaan. Voisimme sanoa, että emootiot ovat periaatteessa elämän kipinä. Ne johtavat meidät toimimaan.

Some figure

4. Myötätunnon tärkeys

“Meidän on opittava ruokkimaan hyviä tunteita, jotka sallivat ihmisten menestyä.”

Damasio on aina osoittanut olevansa herkkä ihmiskunnan sosiaaliselle kriisille. Kuulemme hänen tavallisesti puhuvan väkivallasta, epätasa-arvosta ja konflikteista. Hän uskoo, että olemme menettäneet tunteet myötätunnosta. Hän ajattelee, että olemme antaneet itsemme olla negatiivisten tunteiden, kuten vihan ja kaunan mukaansa tempaamia.

Meidän on kyettävä luomaan ympäristöjä, jotka rohkaisevat positiivisiin tunteisiin. Vain siten me voimme kukoistaa, vain sitten voimme ymmärtää toisiamme paremmin.

“Olen täysin sitä vastaan, että tekoäly voisi luoda ihmismielen uudestaan, sillä sillä ei ole kykyä tuntea tunteita.”

Antonio Damasio ilmaisee usein skeptisyyttä tekoälyä ja sen tulevaisuutta kohtaan. Viimeisimmässä kirjassaan ’’The Strange Order Of Things’’ hän selittää, että tällainen kokonaisuus ei ole koskaan verrattavissa ihmisen omatunnon kanssa. Meidän on muistettava, että ihmisen aivot ovat hienostuneen evoluutioprosessin tulosta.

Näiltä koodeihin ja silikoniin perustuvilta tietokoneprosesseilta puuttuu kokemusta, tunteita, pelkoja, haavoittuvaisuutta, ja tietenkin omatunto. Siksi keinoälyllä ei voi koskaan olla tunteita. Ne voivat auttaa meitä monella eri tapaa, mutta ne eivät koskaan tule olemaan älykkäitä olentoja.

Some figure

Kuten voimme nähdä näistä Damasion sitaateista, ihmiset ovat aivojen kehityksen tulosta, joille ominaista ovat itsetietoisuus, kieli, ja ennen kaikkea emootiot eli tuntemukset. Vaikka tämä miljardeista neuroneista tehty elin saattaakin vaikuttaa arvoituksiin käärityltä mysteeriltä, tieteilijät kuten Damasio auttavat meitä ymmärtämään enemmän sekä sitä että itseämme, joka päivä.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.