Vanhemmuus ja hylkäämisen leima

11.11.2017 en Tunteet 243 Jaetut
Isä ja tytär selät vastakkain

Hylkäämisen leima, jonka lapsen kokemus vanhempien taholta tapahtuvasta torjunnasta jättää, luo suunnattoman tunne-elämän vajauksen. Tämä suunnattoman suuri ”musta aukko” sisällämme päätyy eristämään, masentamaan ja aiheuttamaan tunne-elämän rikkoutumisen kaikilla elämämme eri tasoilla.

Kiintymyssuhdeteoriaa vahvistavia tutkimuksia on tehty jo vuosikymmenten ajan. Tämän teorian mukaan terveet kiintymyssuhteet takaavat täyttymyksen tasapainoisten ihmissuhteiden, hyvän itsetunnon, sekä turvallisuudentunteen ja luottamuksen syntymisen kautta. Toisaalta turvattomat kiintymyssuhteet saattavat meidät turvattomuuden, huonon itsetunnon ja toisiin ihmisiin kohdistuvan epäluottamuksen tielle.

Negatiiviset kiintymyssuhteet vanhempien ja lasten välillä luovat tuhoisia käyttäytymismalleja sekä syvää tuskaa. Introspektioharjoitusten avulla sekä etäännyttämällä itsemme hylkäämiskokemuksesta, pystymme ymmärtämään sitä paremmin. Niiden avulla voimme myös työstää hylkäämisen kokemustamme ja saavuttaa suuremman psyykkisen vapauden. Tämän seurauksena pystymme organisoimaan persoonallisuutemme hyödyllisemmällä tavalla. Tällä tarkoitamme sitä tapaa, jolla kohtelemme itseämme ja ympäristöämme.

Tässä artikkelissa pyrimme luomaan lisää valoa tähän aiheeseen, jotta pystyisimme suuntaamaan tunne-elämän todellisuutemme uudelleen.

Isä ja itkevä tyttö

Vanhemmuuden määrittelemisen vaikeus ja hylkäämisen leima

Nykyisin on helpompi puhua perhesuhteista kuin aiemmin. Siinä on kuitenkin omat vaikeutensa, mikäli yksilön on pitänyt selviytyä ilman vanhemman läsnäoloa tämän hyljättyä perheen. Olipa syy tähän mikä tahansa, yksilö joutuu painiskelemaan käsitteen kanssa, jota hän ei kykene selittämään.

Useimmiten kyseisestä vanhemmasta kysymyksiä esitettäessä ihmiset pystyvät vain epäröimään, pudottamaan katseensa maahan ja vastaamaan hyvin suurpiirteisesti tekosyihin nojaten. Tämä viestittää hyvin selvästi sen vaikeuden, jonka tuon tunne-elämän tyhjiön määrittäminen ja hylkäämisen jättämien arpien käsitteleminen luo.

Tässä yhteydessä on todettava, että on olemassa monenlaisia hylkäämiskokemuksia. Itse asiassa voisimme luetella yhtä monta hylkäämisen muotoa kuin maailmassa on hylkäämisiä. Alla on lueteltu muutamia yleisimpiä:

  • Henkisesti poissaoleva, mutta fyysisesti läsnä oleva vanhempi. Mikäli kiinnitämme huomiomme ympäristömme sosiaalis-psyykkiseen todellisuuteen, ymmärrämme kuinka yleistä tämän tyyppinen kasvatus on vuosikymmenten aikana ollut.
  • Vanhempi, joka hylkäsi meidät ennen lapsuuttamme, sen aikana tai sen jälkeen. Kipu fyysisesti ja psyykkisesti vastuullisen aikuisen hylkäämisen kohteeksi joutumisesta, heidän tekemänsä valinnan tuloksena, kylvää merkittäviä siemeniä kavuprosessiimme. On vaikea kohdata todellisuutta, jonka kanssa tällaisessa tapauksessa on opeteltava elämään. Kuinka kykenemme omaksumaan ajatuksen, että ihminen, jonka on tarkoitettu elävän meidän kanssamme, valitsee jonkinasteisen etääntymisen meistä?
  • Vanhempi, joka hylkäsi meidät fyysisesti tai psyykkisesti nuoruus- tai aikuisiässä. Tällainen hylkääminen leimautuu todennäköisesti petokseksi. Sitä tulee sen tähden käsitellä hyvin tietoisesti puhumalla.
  • Lähes täydellinen vanhemman puuttuminen. Tällaisessa tapauksessa on monia mahdollisuuksia:
    • Varhaisiässä kuollut vanhempi, jolla ei ollut mahdollisuus elää vanhemman roolia todeksi elämässäsi.
    • Vanhempi, jonka opimme tuntemaan, mutta joka kuoli. Tässä tilanteessa kaipaus ja idealisointi luovat tuon luonteenomaisen tyhjiön.

Naisen tyhjä sydän

Tuhotun ja tuhoisan kiintymyssuhteen kanssa eläminen

Lapsen psykologinen prosessi, sekä hänen tunne-elämänsä että mielensä tasolla, ei riipu ainoastaan hänestä itsestään vaan koko hänen ympäristöstään. Poissaolevan vanhemman varjo piinaa perheen elämää tavalla tai toisella. Ei ole helppoa hyväksyä sitä, että esimerkiksi isämme, joka äitimme rinnalla on ihanteellinen roolimallimme, ei jää osaksi elämäämme. Siksi hänen poissaolonsa vaikuttaa vahvasti tunne-elämämme kehitykseen.

Toisaalta, riippuen jokaisen yksilön roolista perheen hierarkiassa, on mahdollista että muut perheenjäsenet ottavat kannettavakseen tuon vanhemman roolin myötätunnosta tai tarpeen pakottamana. Voi myös olla, että yksilöt kokevat painetta tiettyjen tilanteiden hoitamiseen.

Iänikuinen kysymys siitä, mitä käsitämme isyydellä – tai vanhemmuudella yleensä – nousee myös pintaan. Se on yleinen dilemma, jolla on monimutkaisia viittauksia. Olisi luonnollista, että lapsen psyykkinen vanhempi olisi myös hänen biologinen vanhempansa, mutta kuten ymmärrämme näin ei aina kuitenkaan ole.

Tyttö ja suru

Hylkäämisen leima ilmenee muun muassa siten, että omaksumme erilaisia ominaispiirteitä, tehtäviä, velvollisuuksia ja rooleja. Ne eivät välttämättä vastaa sitä kehitystasoa, jossa olemme, eivätkä olosuhteita, joissa hylkääminen tapahtui.

Hylkäämisen leima eri kehitysvaiheissa

  • Mikäli vanhempi on poissa tavalla tai toisella varhaislapsuudestamme (0 – 6 vuoden iässä), on vaikea saavuttaa tarvitsemaamme tunne-elämän moninaisuutta tässä tärkeässä vaiheessa, jossa kehityksemme perusta rakentuu.
  • Mikäli hylkääminen tapahtuu lapsuuden toisessa vaiheessa (6 – 12 vuoden iässä), vaikeutena on terveiden kiintymyssuhteiden perustan vahvistaminen. Hylkäämisen kokemus heikentää tuota perustaa (se ei kuitenkaan täysin tuhoa sitä). Teini-iässä tuen, roolimallien ja selkeiden rajojen tarpeet ovat äärimmäisen tärkeitä. Siksi keskeytyessään vakaan identiteetin rakentumisen prosessi helposti romuttuu.
  • Lapsuus- ja nuoruusikä ovat kehitystasoja, joissa persoonallisuus ei ole vielä täysin rakentunut. Hylkäämiskokemusta seuraava ahdistuneisuus, suru ja kipu leimaavat olemustamme ja suhdettamme maailmaan.
    • Puhumme sellaisen sisäisen tyytymättömyyden alkuperästä, jota luonnollisessa kehityksessä ei pääsisi syntymään. Hylkääminen on erityisen traumaattinen kokemus, joka leimaa meidät identiteettimme ytimeen saakka ja vaikuttaa meidän suhteisiimme toisiin ihmisiin.
  • Kun hylkääminen tapahtuu nuoruus- tai jopa aikuisiässä, tarvittava prosessi saa toisenlaisia värisävyjä. Syynä on, että vanhemman poissaolo ja hylkääminen luo sekä sisäisiä että ihmissuhteisiin heijastuvia ristiriitoja.
    • On yleistä, että epävarmuus, epäluottamus ja petetyksi tulemisen pelko ottavat yksilön valtaansa. Syynä on, että tällainen hylkääminen aikuisiässä nopeasti prosessoidaan petoksena. Meidän on tällaisessa tilanteessa käytävä lävitse paljon tietoisempi tunteiden analyysi ja meillä on tarve verbalisoida tämä prosessi.

Kun verbalisoimme prosessin, hylkäämisen sävyt näyttäytyvät entistäkin raaempina. Syynä tähän on, ettemme enää puuduta todellisuutta, vaan todennäköisesti katsomme sitä vieläkin tummempien lasien lävitse. Meidän haarniskamme vain kovettuu, ja siitä tulee samalla herkemmin särkyvä. Uudelleen rakentamisesta tulee sen tähden vieläkin monimutkaisempaa.

Tunnemme salaisuudet, tunnistamme todellisuuden ja tiedämme, kuinka lukea rivien välistä. Silti emme ole koskaan varautuneet päästämään irti mielikuvasta, jossa esimerkiksi isämme on opastaja, suojelija ja sankari.

Tyttö ja pimeät salaisuudet

Vapauta kipu pystyäksesi elämään

Huomioi, että emme painota menetyksen ”selättämistä”, vaan sen kanssa elämistä. Voit päästä yli avainten tai lempimaskottisi hukkaamisesta, mutta vanhemman menetyksen ylitse pääsy on mahdottomuus.

On tärkeä ymmärtää tämä. Mikäli yritämme vain vakuuttaa itsellemme, ettei vanhemman menettäminen vaikuta meihin, rakennamme pilvilinnoja. On täysin epärealistista uskoa, että jokin tunne-elämälle niin tärkeä asia voisi olla vaikuttamatta meihin.

Hylkäämisen leiman prosessointi ja käsittely tällä tavoin edellyttää anteeksiantoa sekä yksilö- että perhetasolla. Sitä ei ole aina helppoa saavuttaa. Mikäli ympäristömme jatkuvasti rankaisee isähahmoamme tai havaitsemme äitimme, sisarustemme tai isovanhempiemme syvän kivun, todennäköisesti heijastamme saman kivun myös itseemme.

Tämä tietoisuus on itsessään jo edistystä, koska meillä on yleensä taipumus erotella toisten kipu omastamme. Tästä heijastamastamme perheen tunteiden yhdistelmästä muodostuu sellainen cocktail, joka tekee meistä ikuisesti haavoittuvaisia.

Mikäli me kuitenkin päätämme hajottaa muurit kärsimyksen luoman yhteyden tieltä ja käsittelemme kunkin tilanteen yksilöllisesti, saavutamme suuremman ymmärryksen tapahtuneesta. Tämä auttaa meitä lopettamaan kipumme ja tunteidemme hautaamisen. Se myös mahdollistaa askeltemme kevenemisen edetessämme tällä tunne-elämämme matkalla.

UUTISIA VERKOSSA