Tulen rakastamaan välimatkasta huolimatta

Tulen rakastamaan välimatkasta huolimatta

Viimeisin päivitys: 08 syyskuuta, 2017

Välimatka on vaikeaa mille tahansa suhteelle. Se testaa suhteen kestävyyttä; tuleeko suhde lopulta kestämään vai ei? Mutta miksi jotkut ihmiset kieltäytyvät yrittämästä kaukosuhteita? Ja miksi jotkut ihmiset menestyvät niissä mainiosti?

Kun olosuhteet asettavat suhteelle välimatkaa, monet parit eroavat. He tekevät päätöksen samantien, eivätkä edes harkitse kaukosuhteen mahdollisuutta esteiden ylittämiseksi. Toiset puolestaan heittäytyvät kaukosuhteiden seikkailuun voittaakseen suhteen eteen asettuneita esteitä, jotka ovat kaikkea muuta kuin pieniä.

Kaukosuhteet vaikuttavat vaikeilta

Välimatka tuntuu aina vaikealta, mikäli sinulla ei olla suhteen selviytymisen kannalta vaadittavaa yhteyttä. Itse asiassa jokainen suhde tarvitsisi onnistuakseen samaisen yhteyden. Jos ajattelet asiaa tarkemmin, suhde tulee ennen pitkään murentumaan ilman oikeanlaista yhteyttä. Ehkä suhde kärsii siitä liiallisesti tai ehkä kaikki loppuu ennen kuin edes alkaa. Mutta… mikset antaisi kaukosuhteelle kuitenkin mahdollisuutta?

On monia ihmisiä, jotka päätyvät kaukosuhteisiin työnsä takia. Nämä suhteet saattavat joko toimia tai sitten eivät. Suhteen toimivuuteen ei ole olemassa yhtä tekijää; pikemminkin tekijöitä on varsinainen joukko. Kaukosuhteet toimivat usein ihmisillä jotka haluavat olla suhteessa, mutta samalla tarvitsevat itsenäisyytensä. He myös ajattelevat henkisen yhteyden olevan tärkeää ja osaavat ylläpitää sitä, vaikka fyysinen yhteys olisikin rajoitettua.

kaukosuhteet

Etäisyys on este, joka vaikuttaa suurelta etenkin silloin, jos suhde ei ole aikaisemmin kohdannut sitä. Ihmiset, jotka selviytyvät ensimmäisestä vaiheesta, pyrkivät sopeutumaan tilanteeseen tavalla tai toisella ja luovat mekanismeja helpottamaan asiaa: yöpuhelut, kirjeet, suuret annokset kärsivällisyyttä, jne.

Jos etäisyydellä ei kuitenkaan ole loppua näkyvissä, kolmas vaihe tulee muuttamaan esteet huomattavasti vaikeammiksi. Jo syntyneet haavat alkavat menettää toivoaan parantumisensa suhteen, ja lopulta molemmat osapuolet alkavat hiljalleen antaa periksi. Siksi on tärkeää asettaa jokin päiväys sille, milloin etäisyys ei tule enää olemaan ongelma.

Välimatkan ei tulisi olla este

Kuinka ihmiset onnistuvat kaukosuhteissa? Onko välimatka todella este? Todellisuudessa me voimme vaikuttaa paljon luomiimme esteisiin. Myös välimatka on vain yksi suhteen vaiheista, joka on voitettavissa ja jopa nautittavissa. Jos koskaan löydät itsesi vastaavanlaisesta tilanteesta, muista että on olemassa asioita, jotka auttavat sinua pääsemään siitä yli:

  • Pysy yhteydessä: ilman yhteyttä, teistä tulee todellisia muukalaisia toisillenne. Hyödyntäkää kaikkea tekniikkaa, jonka avulla voitte kommunikoida päivittäin. Keskustelkaa toisillenne ja jakakaa pelkojanne, epäilyitänne ja unelmianne. Lyhyesti, pidä yhteyttä yllä sinulle merkittävän ihmisen kanssa.
  • Luottamus: välimatka voi ajoittain aiheuttaa mustasukkaisuutta, sillä et koskaan tiedä mitä kumppanisi oikeastaan tekee. Siksi on tärkeää luottaa toiseen, ja keskustella suhteenne tilasta. Kuten huomaat, kommunikointi nousee merkittävään asemaan kaukosuhteen onnistumisessa.
  • Ole joustava: vain koska kumppanisi on kaukana, se ei tarkoita etteikö hän tarvitsisi tilaa. Joten älä suutu, jos soitat hänelle enemmän kuin he sinulle, tai jos hän ei pidä yhteyttä sinuun niin usein kuin sinä häneen. Ajoittain velvoitteet voivat viedä aikamme ja vaikeuttaa yhteyden ylläpitämistä. Jos haluat välttää naurettavia riitoja, ole joustava.
pariskunta makaa maassa

Jos todella haluat, sinä voit

Romanttiset ihmissuhteet eivät aina ole niin ruusuisia. Kuten kaikilla muillakin suhteilla, myös romanttisilla suhteilla on ylä-ja alamäkensä. Suurin kysymys lienee, oletko valmis antamaan kaiken suhteessasi ja panostaa sen työstämiseen.

Jos molemmat haluavat samaa, välimatka ei tule ottamaan suhteestanne ylivaltaa. Tietenkin se voi olla hankalaa, mutta eihän kukaan koskaan sanonut että haluamiemme asioiden saaminen olisi helppoa? Kaikella mitä haluat on hintansa ja ponnistelunsa. Mitä meistä tulisikaan, jos kaikki olisi aina vain helppoa?

ihoton pariskunta halailee

Tärkeimmät asiat elämässä vaativat kaikkein suurimpia ponnisteluja. Älä kieltäydy kaukosuhteesta vain, koska pelkäät sen epäonnistuvan. Kuka tietää? Rakkaudessa kaikki on mahdollista.

 

Oletko sinä koskaan ollut kaukosuhteessa? Luuletko niiden olevan liian hankalia hallittavaksi? Jokaisella on omat näkemyksensä ja kokemuksensa kaukosuhteista. Mutta voimme kaikki olla yhtä mieltä siitä, että todellisella rakkaudella ja molempien osapuolien panostuksella yksikään este ei ole liian suuri rakkauden tiellä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.