Etäisyys estää minua suutelemasta sinua, mutta ei rakastamasta sinua kaikin voimin

4.5.2017

En halua unohtaa kertoja jolloin olemme yhdessä yrittäneet laskea miten suuri etäisyys välillämme oli. En halua unohtaa kertoja jotka vietimme leikkien, vaikka olimme vanhempia jo tavatessamme ja olimme tarpeeksi hullaantuneita voittaaksemme sydämemme uudelleen joka päivä, ikuisesti. Muistan miten tykkäsin kiusata sinua. Muistan myös miten peitin sinut suudelmillani niin ettet voinut hengittää.

Tunnustan, että on aikoja jolloin en kestä että olet niin kaukana. Mutta ne ovat hetkiä joita en pyyhkisi pois, sillä ymmärrän että siinä suloisessa tuskassa etten kykene muuttamaan sinua, piilee myös se tosiasia että olen rakastunut.

Perhoset jotka muuttuvat kutitukseksi

Runoilijat puhuvat perhosista; he tietävät vain vähän meistä. Mielestäni ne ovat ennemminkin kutitusta, niinkun sellaiset joilla kiusoittelen sinua kun en tiedä mitään toista keinoa rauhoittaakseni sinua (ja näin meidän kesken myös silloin kun minusta tuntuu siltä). Ja sallit minun tehdä niin ja minä hymyilen koska noiden hetkien aikana minusta tuntuu kuin olisin ajan herra. Sinun aikasi koska pysyttelet hiljaa; huuliasi lukuun ottamatta jotka venyvät laiskasti ja ilkikurisesti hymyyn.

Olemme kulkeneet vaikeuksien läpi. On ollut aikoja joina näytti siltä kuin voisimme valloittaa maailman. Kuten me, olemme keksineet ja olemme uskoneet sen. Hyvä on, saat sanoa minulle että emme ole yhtä elegantteja mutta olet myös samaa mieltä kanssani että olemme ennemminkin rohkeita.

En halua unohtaa sekuntiakaan historiastamme

En halua unohtaa sekuntiakaan historiastamme, sillä muistojeni ansiosta kannan sinua mukanani nyt kun välimatka erottaa meidät. On totta että laulut, mielikuvat ja menetetyt lauseet jotka on kirjoitettu baarin hämärässä valossa aamunkoitteessa auttavat minua. Ilman muistoa en kykenisi sitomaan sitä kaikkea yhteen.

Yhtenä hetkenä tulet tuosta ovesta sisään. Ja minä lopetan puuhastelun muistini takakontissa kutsuakseni sinut luomaan uusia muistoja. ”Siltä varalta että sattuisimme unohtamaan”, elän jokaisen hetken kanssasi vaikka se tarkoittaisi myös sinun ikävöimistäsi.

Kysyn sen suudelman hintaa josta se romanttinen runoilija oli niin huolissaan. Peität silmäsi ja kirjoitan kehollesi, kirjain kirjaimelta, mitä en halua sinun unohtavan.

Tulee aika jolloin sinusta tuntuu että kirjoitan hitaasti mutta muista miten he kirjoittivat keskiajalla. Niillä sulilla jotka liikkuivat paperin ja musteen välillä, testaten sulkaa pitelevän ihmisen kykyä. Odota, anna minulle hetki pysähtyä tähän mielikuvaan sillä ajatus siitä saa minut nauramaan miten niin harvoin elokuvissa näytetään miten muste tahrasi papyruksen.

Jatkan, mutta en tee sitä niinkuin nuo ohjaajat. Laitan hyvän ja pahan käsikirjoitukseen, jumalallisen ja jumalattoman, ilon ja surun sillä kaikki mitä meillä on jäljellä on horisontti. Miksi? Koska tie on hyvin pitkä ja haluan kulkea sen kanssasi…