Terapian päättyminen – kuinka kohdata se, sekä tulevaisuus ilman terapiaa

· 20.2.2018

Jokainen kuolemantapaus, kaikki jäähyväiset tai asioiden päätökset elämässämme täyttävät meidät epävarmuudella ja tulevaisuuden pelolla. Tämä on totta eritoten silloin, kun me olemme olleet syvässä suhteessa johonkin henkilöön tai tilanteeseen. Emme voi enää luottaa hänen antamaansa tukeen. Saavuttaessamme terapian lopun, meissä alkaa useimmiten ilmaantua pelkoa.

Tämän tyyppisissä tapauksissa, kun olemme saavuttaneet terapian alunperin asettamat tavoitteet, me alamme olla lähellä terapian loppua. Tämän ohella me alamme pelätä uusia pahenemisvaiheita, emmekä me kykene kohtaamaan maailmaa ilman sitä turvaa, jonka psykologinen tuki on meille tarjonnut.

Nämä pelot ovat todella yleisiä, ja taataksemme menestyksellisen lopun terapialle potilaan on käsiteltävä näitä pelkoja jo ennen sen päättymistä. On olemassa erilaisia tekniikoita ja päämääriä, ja ne kaikki on luotu pelkojen käsittelemistä varten. Nämä ovat päätavoitteet:

  • Potilaan auttaminen, jotta hän ottaisi kunnian terapian aikana tapahtuneista muutoksista.
  • ”Turvamekanismien” luominen, jotka voivat helpottaa mahdollisten pahenemisvaiheiden tai kriisien kohtaamista.
  • Terapian aikaisesta elämästä siirtyminen, ja sen helpottaminen, kohti elämään ilman terapiaa.

Vaikka tämä voi vaikuttaa yksinkertaiselta, jokainen potilas ja jokainen terapeuttinen prosessi on erilainen. Jokaista tapausta on analysoitava yksilöllisesti. Tässä artikkelissa me käsittelemme, yleisellä tavalla, kuinka auttaa potilaita kohtaamaan terapian päättyminen onnistuneesti.

paljon lintuja

Potilas itse tulee olemaan oma paras terapeuttinsa

Kun potilaalla on tapaaminen psykologinsa kanssa, hän menee terapiaansa yleensä sillä oletuksella, että psykologi on se joka ratkaisee hänen ongelmiaan. Tämä tapahtuu usein siitä syystä, että me olemme tottuneet lääketieteelliseen skenaarioon. Lääkäri määrää ulkopuolisen ratkaisun, joka ei yleensä merkitse mitään merkittäviä muutoksia elämässämme. Ei ainakaan sen enempää kuin tarve ottaa pilleri aina silloin tällöin.

Mutta monet meistä eivät ymmärrä kuitenkaan sitä, että hyvät psykologit eivät toimi tällä tavalla. Psykologisessa terapiassa päätavoitteena on, että potilaasta tulee oma terapeuttinsa. Potilas aloittaa usein alempiarvoisella ja odottavalla asenteella psykologiaan kohtaan. Toivo on kuitenkin siinä, että lopussa potilas kykenee hallitsemaan ja tehokkaasti käyttämään psykologin tarjoamia työkaluja.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että henkilö joka on kärsinyt jostain psykologisesta ongelmasta ja kun häntä on hoidettu onnistuneesti, että hän kykenisi hoitamaan muita tai antamaan neuvoja. Hänestä on tullut asiantuntija itseään ja omia ongelmiaan kohtaan. Hoidon lopettamisen jälkeen hän kykenee soveltamaan kaikkea terapiassa oppimaansa hänen omaan elämäänsä ilman, että hän tarvitsisi jatkuvaa psykologista valvontaa tai seuraa.

Pohdi sitä, mitä olet oppinut

On todella tärkeää, että psykologit välittävät viestinsä todella selvästi potilailleen. Potilaiden täytyy tietää, että he itse ovat osanottajia ja he ovat oman elämänsä muutosten kapteeneja.

Me psykologit olemme vain auttaneet heitä saavuttamaan heidän hyvinvointinsa yrittämällä parantaa heidän kykyjään tiettyjen työkalujen turvin. Potilaiden on itse laitettava nämä työkalut käytäntöön ja korjattava niiden tulokset. He itse ovat ovat päässeet siihen, missä he nyt ovat.

Kun kohtaamme terapian lopun, on usein positiivista pyytää potilaita pohtimaan sitä kaikkea, mitä he ovat oppineet. Joskus on hyvä keino kirjoittaa kirje menneisyyden itselle – sille henkilölle, joka aikoinaan haki psykologista apua kohdatakseen ongelman, jonka yli he ovat nyt päässeet tai jota he osaavat nyt käsitellä. Tämä auttaa heitä saavuttamaan ja sisäistämään erilaisen näkökulman siitä, mitä he ovat kykeneväisiä tekemään. Ja tämä varustaa heitä kohtaamaan mikä tahansa mahdollinen ongelman uusiutuminen.

nainen kävelee rautatiellä

”Turvamekanismit”, jotka ovat olennaisia tulevia pahenemisvaiheita varten

”Turvamekanismit” ovat voimavaroja, joita potilaalla on oltava käytössään, jotta hän olisi kykeneväinen kohtaamaan mahdolliset pahenemisvaiheet. Nämä mekanismit sisältävät hänen ongelmiensa selventämisen heti terapian alussa, sekä ”lankeemusten” normalisoinnin yhtenä koko prosessin vaiheena.

Minkä tahansa teraputtisen prosessin alussa psykologin tulisi tutkia kaikkien ongelmien taustoja ja seurauksia, joiden takia potilas on hakeutunut terapiaan. Tämän analyysin pitäisi sisältää tilanteet tai ihmiset, jotka saavat aikaan ongelmien ilmentymisen. Tämän analyysin pitäisi myös sisältää ne tunteet, jotka tuovat tätä ilmi.

Tämä tieto on todella tärkeää voidaksemme suorittaa yksilöllisen ja menestyksekkään hoidon. Nämä tiedot ovat todella tärkeitä myös terapian päättyessä. Se voi sisältää elintärkeitä vihjeitä, joilla on tekemistä mahdollisten uusiutumisten suhteen. Ottakaamme huomioon se tosiasia, että uusiutumiset tapahtuvat aina merkittävissä konteksteissa. Avaimet noihin konteksteihin ovat yhtä tärkeitä kuin henkilökohtaiset avaimet, kun on kyse kyvystä hoitaa ja ennustaa käytöstä. Ja jos me tunnistamme tilanteet, joissa ongelmat saattavat ilmaantua, me voimme olla vahvempia kohdatessamme ne.

Valmistautuminen mahdollisia uusiutumisia varten

Ei ole tärkeää pelkästään se, että potilas kykenee ennustamaan mahdolliset uusiutumiset, vaan terapia tarjoaa myös tarpeelliset keinot selviytyä. Kun analysoimme ongelmaa yksilöllisellä tasolla, potilas voi usein aavistaa milloin uusiutumiset saattavat ilmaantua. Hän myös tietää mitä resursseja hän voi käyttää missäkin tilanteessa.

Tällä tavalla psykologit voivat opettaa potilaalleen ”turvamekanismit” jotka taas auttavat häntä pääsemään yli mistä tahansa mutkista matkassa. Psykologin on tehtävä potilaalleen selväksi, että tällä on hallinta omaan ongelmaansa

naisella ilmapalloja

Toinen vaikuttava tekijä on ne ajatukset, jotka ilmaantuvat ongelman esiintyessä. Tarkastelkaamme erästä yksinkertaista esimerkkiä selittääksemme tämän asian selvemmin:

Se, että me skippaamme yhden päivän laihdutuskuuristamme ei tarkoita sitä, että heitämme hukkaan kaikki ponnistuksemme jonka olemme tehneet sen eteen sekä sen edistyksen, jonka olemme saaneet aikaan. On täysin kiinni meistä, päätämmekö jatkaa, vai päätämmekö palata takaisin vanhoihin tapoihimme. Voimme tehdä saman terapian aikana mahdollisista uusiutumisista. Voimme itse päättää aiommeko antaa periksi, vai aiommeko nähdä uusiutumisen vain pienenä kompastuskivenä.

Kuinka valmistella itseämme elämään pitkän terapian jälkeen

Viimeiseksi, eräs muu asia joka saattaa haitata terapeuttisen prosessin lopettamista, on terapian pituus. Mitä pidempi terapia on, sitä suurempaa levottomuutta, pelkoa, ja vaikeuksia potilas yleensä tuntee. Näissä tapauksissa ei ole niinkään kyse mahdollisten uusiutumisten pelosta, vaan tällä pelolla on enemmänkin tekemistä sen kanssa, kuinka kohdata elämä ilman psykologista valvontaa. Ilman henkilöä, joka oikaisee, valvoo, ja vahvistaa edistystä. Tämä voi johtua psykologin ja potilaan välille muodostuneesta suhteesta, hellyyden tunteesta, ystävyydestä tai riippuvuudestaJos tämä on asian laita, ja terapeuttinen prosessi pitkittyy, siinä tapauksessa psykologin on pidettävä hieman etäisyyttä potilaaseen. Psykologi ei ole ystävä, eikä hän aina ole potilaan rinnalla.

Tämä koko prosessi voi hankaloitua, kun potilaalla ei ole hyvää sosiaalista tukiverkostoa. Joskus psykologi voi ottaa osaa potilaan elämään, vaikka hänen ei kuuluisi tehdä niin. Tässä tapauksessa, yhtenä terapeuttisena tavoitteena ennen terapian päättämistä, potilaan tulisi rikastuttaa omaa sosiaalista verkostoaan niin paljon kuin mahdollista. Jos hänellä ei ole sosiaalista verkostoa, hänen on saatava aikaan sellainen, jotta hän voi kertoa ongelmistaan myös muille.

Lopussa, mitä me haluamme saada aikaan potilaan ja psykologin välillä terapian päättyessä on se, että heidän välillään on yhteisymmärrystä. Sekä potilaan että psykologin on oltava samaa mieltä siitä, mitä istunnoissa on saavutettu. Potilaan on myös tiedettävä, että hän kykenee kohtaamaan elämän terapian ulkopuolella, onnistuneesti.