Syvimpiä haavoja ei tehdä terävillä veitsillä

Syvimmät haavat eivät tule terävistä veitsistä. Ne tehdään sanoilla, valheilla, poissaololla ja petollisuudella. Ne ovat haavoja joita ei voi nähdä iholla, mutta jotka sattuvat ja vuotavat, sillä ne on tehty surun kyynelistä, sellaisista jotka tulvivat ulos yksinäisessä ja hiljaisessa katkeruudessa.

He joita on satutettu, kelluvat hetken, ovat tuuliajolla. Myöhemmin, kun aika on ommellut umpeen ne haavat, he tajuavat jotakin. He huomaavat että he ovat muuttuneet; he tuntevat itsensä vieläkin haavoittuvaisiksi, ja joskus he tekevät pahimman mahdollisen virheen: he luovat rautaisen seinän suojellakseen itseään. He rakentavat tämän epäluottamuksen nauloista, joskus raivon vasaralla, ja lisäävät kaunan piikkilanka-aidan. Nämä ovat puolustusmekanismeja sitä vastaan, ettei heitä enää satutettaisi.

Kukaan ei kuitenkaan voi elää koko elämäänsä vain puolustaen itseään. Emme voi tulla yksinäisten satamien pysyviksi asukkaiksi, onnen maasta poismuuttajiksi. Kärsimyksen hallinta on rankka ja tunnollinen työ, joka vaatii palaamista kosketuksiin oman varjomme kanssa palauttaaksemme itsetuntomme, kuten Jung sanoisi.

Tämän liiton suosiminen on jotakin mitä kukaan ei voi saavuttaa yksin. Se on herkän yksinäisyyden teko jonka läpikäymme kuin siirtymisriittinä. Vain he jotka kykenevät kohtaamaan demoninsa rohkeudella ja päättäväisyydellä, tulevat ulos tästä myrkyllisten piikkien metsästä voittajina. On silti myös totta, että henkilö joka nousee tästä vihamielisestä tilanteesta ei koskaan enää ole sama ihminen.

Hän on vahvempi.

Balsamia satutetulle mielelle

Vahingoittuneen sielun balsami on tasapaino. Se tarkoittaa askelten ottamista kohti hyväksyntää, vapautuaksesi kaikesta joka painaa sinua alaspäin, joka satuttaa sinua. Se on sen piikin muuttamista, herkän ihon muuttamista vahvemmaksi, kauniimmaksi, sellaiseksi joka pukee väsyneen sydämesi niin ettei sen tule kylmä. Tämä mielessä pitäen, muista että on olemassa monia maanalaisia juuria jotka jatkavat kipusi ruokkimista. Haarautumia, jotka parantamisen sijasta ruokkivat haavaasi.

Herkkyytemme vihaaminen on esimerkiksi yksi niistä. On niitä jotka kieltävät sen, jotka reagoivat tähän näennäiseen heikkouteen. Elämme yhteiskunnassa joka kieltää meitä olemasta haavoittuvaisia.

Balsami satutetulle mielelle on kuitenkin omien heikoimpien osiemme hyväksyminen. Sen tietäminen, että sinuun on sattunut, mutta tietäen samalla että ansaitset rauhaa ja onnellisuutta. Tärkein asia on itsesi rakastaminen hyväksyen vaikeimmat osat ilman raskaita tuntemuksia. Älä muutu oman tai muiden välittämisen luopioksi.

Toinen asia joka ruokkii haavoittunutta mieltämme on katkeruus. Usko tai älä, tämä tunne “myrkyttää” aivojamme siihen asti että se muuttaa ajattelumallejamme. Pitkittynyt katkeruus muuttaa näkemystämme elämästä ja ihmisistä. Kukaan ei voi löytää minkäänlaista balsamia tälläisen henkilökohtaisen häkin sisältä.

Nuo syvät ja näkymättömät haavat elävät olemuksemme syvimmissä osissa ikuisesti. Meillä on kuitenkin kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on olla tämän kivun vankina katkeraan loppuun asti. Toinen vaihtoehto on poistaa kaikki suojakilvet ja hyväksyä ja tuntea oma haavoittuvaisuutemme. Vain tällä tavalla voima, oppiminen ja vapauttava askel kohti tulevaisuutta ilmestyy.

Me kaikki olemme hieman rikki, mutta olemme kaikki rohkeita

Me kaikki raahaamme mukanamme rikkinäisiä osiamme. Niiden loppuunsaattamattomien palapelien hukkuneita palasia. Traumaattinen lapsuus, kivulias ihmissuhde, rakkaan menettäminen… Päivästä päivään, me kuljemme yhdestä asiasta toiseen huomaamatta näkymättömiä haavojamme. Henkilökohtainen kamppailumme on muovannut meistä jokaisesta sellaisen kuin olemme tänään. Tämän läpikäyminen rohkeudella ja arvokkuudella tekee meistä jalompia. Omien silmiemme edessä se tekee meistä paljon kauniimpia olentoja.

Meillä on kyky löytää itsemme jälleen. Sisällämme olevat rikkinäiset kulmaukset voivat työntää meidät kauaksi siitä sisäisestä luurangosta jossa identiteettimme säilytettiin. Arvomme, käsityksemme itsestämme. Olemme kuin rohjoisia sieluja jotka etsivät itseään peilistä, tai jotka vakuuttavat itselleen etteivät he enää ansaitse rakkautta.

Haavojesi parantaminen rohkeudella

Japanilainen ilmaus “Arigato zaishö” tarkoittaa kirjaimellisesti “Kiitos illuusio”. Pitkän ajan kuluessa se on kuitenkin saanut mielenkiintoisen sivumerkityksen henkilökohtaisen kasvun saralla. Se näyttää meille hienovaraisen kyvyn, jolla ihmiset voivat muuttaa kärsimyksen, raskaat tuntemukset ja katkeruuden oppitunniksi.

Avataan silmämme ottaaksemme sisällemme uutta toivoa. Sillä näiden haavojen kiduttavaan kipuun keskittyminen vie meidät pois mahdollisuudesta kasvattaa tietämystä ja tarkkanäköisyyttä.

Saavuttaaksemme tämän, meidän on pidettävä tunteemme aisoissa, niin etteivät ne muutu vasaraksi joka hakkaa uudelleen ja uudelleen samaa naulaa. Sillä pikkuhiljaa reikä kasvaa suuremmaksi.

Keskeytä nuo toistuvat ajatukset kärsimyksestä, raskaista tunteista, syyttelystä. Se on ensimmäinen askel. Samalla on hyvä keskittyä huomiseen.

Kun löydämme itsemme siitä pimeästä makuuhuoneesta jossa meillä on seuranamme vain raskaat tunteet ja katkeruus, tulevaisuuden näköalamme palavat loppuun, ne lakkaavat olemasta. Meidän pitää totutella valoon, pikkuhiljaa. Mennä valoon, löytämään uutta toivoa, uusia projekteja.

On mahdollista hautautua kivun peittoon jonka näkymättömät haavat ovat luoneet, vaikka loppuelämäksemme. Me olemme tästä huolimatta siemeniä. Voimme silti itää ja kasvaa vaikeimmissakin tilanteissa ja huutaa kovaan ääneen: “Arigato zaishö!”

Kuvat Miho Hirano