Systemaattinen siedättäminen vai altistaminen?

Systemaattinen siedättäminen ja altistaminen ovat tekniikoita, joita käytetään laajasti psykologian alalla. Yleensä niitä käytetään hyödyllisinä apuvälineinä, joiden tarkoituksena on saada ihminen joutumaan kosketuksiin ärsykkeen kanssa, joka aiheuttaa pelkoa tai ahdistusta, ja jonka avulla tämä vaste saadaan lopulta laskemaan.

Tästä syystä ne voivat olla erityisen hyödyllisiä tekniikoita erilaisten ahdistuneisuushäiriöiden (ne toimivat erityisen hyvin fobioiden hoidossa), mielialahäiriöiden sekä pakko-oireisten häiriöiden hoidossa.

Koska ahdistus on melkein jatkuva tunne kaikissa mielenterveyshäiriöissä, systemaattinen siedättäminen ja altistaminen ovat kaksi hyvin monipuolista tekniikkaa ahdistuneisuuden hoitamiseksi. Samalla yhden tekniikan esittämät rajoitukset voidaan kattaa toisella, kuten esimerkiksi hylkäämisen tai torjumisen ongelman edessä altistamisen ja vasteen ehkäisemisen avulla.

Tästä syystä sekä systemaattinen siedättäminen että altistaminen ovat molemmat osoittautuneet merkittäviksi tekniikoiksi pelon eliminoimiseksi itse pelon kautta.

Mitä systemaattinen siedättäminen ja altistaminen tarkoittavat?

Systemaattisen siedättämisen ja altistamisen tavoitteena on saada henkilö hylkäämään pelkonsa tätä aiheuttavaan ärsykkeeseen. Olipa kyseessä sitten puhuminen julkisesti, käärmeet tai ahdistusta synnyttävät tulevaisuuden odotukset, näiden tekniikoiden avulla pyritään siihen, että tämä ärsyke lakkaisi olemasta vaarallinen kyseiselle henkilölle.

Systemaattisen siedättämisen (eng. Systematic desensitization eli SD) tavoitteena on saada aikaan mielleyhtymä niiden ärsykkeiden välillä, jotka aikaisemmin aiheuttivat ahdistuksen vasteen; sekä henkilön niiden vasteiden kanssa, jotka eivät ole yhteensopivia tämän ahdistuksen kanssa. Tällä tapaa tämän terapian avulla pyritään saamaan aikaan niin kutsuttu “vastaehdollistaminen”, joka katkaisee yhteyden ärsykkeen välillä.

Altistamisella eli altistamisella ja vasteen ehkäisyllä (eng. Exposure and response prevention eli ERP) pyritään estämään nimensä mukaisesti henkilön välttely tai pakeneminen fobiaa tai ahdistuneisuutta aiheuttavia ärsykkeitä kohtaan. Tätä kautta ne käytökset, jotka toimivat aina kyseisen henkilön tapana luoda turvallisuuden tunnetta, katoavat. Tällä tapaa nämä käyttäytymismallit lopettavat ärsykkeestä johtuvan ahdistuksen ylläpitämisen ja lopulta katoavat.

Miten systemaattinen siedättäminen ja altistaminen eroavat toisistaan?

On varsin yleistä ajatella, että suurin ero systemaattisen siedättämisen ja altistamisen välillä on tapa, jolla sitä psykologisessa hoidossa ja terapiassa käytetään. Ja on totta, näiden tekniikoiden välillä on eroja.

Esimerkiksi systemaattisessa siedättämisessä, kuten olemme jo aikaisemmin maininneet, haetaan vastaehdollistamista, mukaan lukien rentouttamiseen liittyvät tekniikat. Jos henkilö osoittaa ahdistuneisuutta tiettyä ärsykettä kohtaan, hänen halutaan pysähtyvän ja rentoutuvan, minkä jälkeen hän kohtaa ärsykkeen uudelleen. Mutta toisin sanoen, eivätkö tällöin näille molemmille tekniikoille ominaiset prosessit ole samoja? Onko systemaattinen siedättäminen vain altistamista rentoutusharjoitusten avulla?

Totuus on se, että mikä lopulta erottaa nämä tekniikat toisistaan, on oppimisprosessi. Kuten jo aikaisemmin mainitsimme, systemaattisen siedättämisen tapauksessa tapahtuu niin kutsuttu vastaehdollistaminen, kun taas altistamisen ja vasteen ehkäisyn eli ERP-tekniikan tapauksessa tapahtuu niin kutsuttu kuoletusprosessi.

Van Egerenin mallista löytyy ratkaisu

Van Egeren (1970) on esitellyt neljä ilmiötä, jotka perustuvat kahteen eri ulottuvuuteen: vastavuoroiseen estämiseen sekä lyhytaikaiseen tai pitkäaikaiseen.

Näissä neljässä muodossa ahdistuneisuuden tasot vähenevät sitä synnyttävän ärsykkeen edessä, mutta niille ominaiset oppimisprosessit ovat erilaisia. Itse asiassa kahdesta näistä muodosta löytyy oppimisprosesseja (pitkäaikainen), kun taas toiset kaksi muodostuvat psykofysiologisista prosesseista (lyhytaikaiset).

Vastavuoroisella estämisellä tarkoitetaan jonkin sellaisen elementin käyttöä, joka ei sovi yhteen ahdistuksen tunteen kanssa. Näistä esimerkkeinä voimme antaa rentoutumistekniikat tai hallitun hengityksen. Näitä tekniikoita taas käytetään systemaattisessa siedättämisessä, mutta ei ERP-tekniikassa.

Näin ollen Van Egeren on puoltanut, että ärsykkeet voivat lakata olemasta ahdistuneisuutta tai fobiaa aiheuttavia ärsykkeitä seuraavien prosessien kautta:

• Tottumukset: Kun vastavuoroista estämistä ei tapahdu, toisin sanoen, kun rentoutumiseen liittyvää strategiaa ei ole toteutettu, on mahdollista, että henkilö lyhyellä aikavälillä tottuu ahdistuneisuutta aiheuttavaan ärsykkeeseen. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että jos ärsyke ilmaantuu uudelleen, ahdistuneisuusreaktiota ei tapahtuisi samalla tapaa. Tottumus tapahtuu lyhyellä aikavälillä, ja siksi se on psykofysiologinen prosessi, ei oppimiseen liittyvä prosessi.
• Vastavuoroinen estäminen: Lyhyellä aikavälillä myös vastavuoroista estämistä voidaan käyttää ahdistuneisuuden tason laskemiseksi. Kuitenkin, kuten yllä mainitussa tapauksessa, tämä prosessi ei tarkoita sitä, että kun henkilö kohtaa uudelleen saman ärsykkeen, hän ei enää tuntisi pelkoa tai ahdistusta sitä kohtaan.
• Kuolettaminen: Kuolettaminen on prosessi, joka tapahtuu pitkällä aikavälillä ja silloin, kun vastavuoroista estämistä ei ole. Tässä tapauksessa henkilö altistetaan ahdistusta aiheuttavalle ärsykkeelle niin, että hän ei pysty suorittamaan normaalia käyttäytymistään itsensä suojelemiseksi saatikka vastavuoroista estämistä. Tämä puolestaan on ERP-tekniikkaan pohjautuva oppimisprosessi; ärsykkeelle altistamista, kunnes sen aiheuttama pelko tai ahdistuneisuus sammuu.
• Vastaehdollistaminen: Tällä prosessilla puolestaan on myös pitkäaikaisia ​​vaikutuksia jos se toimii asianmukaisesti. Kyseessä on, kuten aikaisemmin jo mainitsimme, systemaattiseen siedättämiseen kuuluva oppimisprosessi.

Onko systemaattinen siedättäminen klassista ehdollistamista ja altistaminen puolestaan välineellistä?

Jotkut ihmiset pyrkivät erottamaan systemaattisen siedättämisen ja altistamisen toisistaan väittäen, että ensimmäinen on klassista ehdollistamista, siinä missä toinen taas on välineellistä ehdollistamista.

Kun sanomme että systemaatinen siedättäminen on klassista ehdollistamista, puhumme siitä, että kyseinen tekniikka käsittelee ehdollisia ärsykkeitä. Esimerkki tästä tekniikasta voisi olla auto, joka on ehdollisen vasteen (eng. Conditioned response eli CR) ahdistus mahdollisen onnettomuuden sattuessa. Tässä tapauksessa käyttäytymistä ylläpitäviä vahvistuksia tai rangaistuksia ei ole olemassa.

Altistaminen voi kuitenkin samalla tapaa ottaa vastuuta ehdollisista ärsykkeistä, eikä vain välineellisistä ärsykkeistä. Se on hyödyllinen tekniikka välineelliselle ehdollistamiselle, sillä altistamisen tarkoituksena on välttää mitä tahansa käyttäytymistä, joka vahvistaa ahdistusta.

Esimerkiksi, kun henkilö jolla on linja-autoihin liittyvä fobia välttää tätä liikkumistapaa, tämä puolestaan vahvistaa linja-auton aiheuttamaa ahdistusta. Altistamisessa pyritään siihen, että henkilö ei pakenisi tai välttäisi linja-autoa; tekniikan avulla pyritään siihen, että kyseinen henkilö uskaltaisi nousta linja-autoon estäen näin päinvastaista käyttäytymistä.

Altistaminen voi tällä tapaa ottaa haltuunsa sekä CR:n että CE:n (eng. Conditioned exposure). Edelliseen esimerkkiin pohjautuen henkilö voidaan altistaa autolle ilman minkäänlaista vastavuoroista estämistä tai rentoutumista, jotta hän voi nähdä itse, että pelättyä onnettomuutta ei tapahdu.

Kumpaa tekniikkaa meidän tulisi sitten hyödyntää?

Altistamista käytetään laajasti erilaisten ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa. Tällä hetkellä se on ensisijainen käyttäytymiseen suuntautuva interventio pakkomielteiden ja pakkotoimintojen hoidossa pakko-oireisen häiriön yhteydessä. Sitä on käytetty myös tiettyjen fobioiden, kuten agorafobian eli torikammon sekä sosiaalisen fobian, hoidossa.

Systemaattinen siedättäminen on sitä vastoin selvästi puoltanut fobioiden tai häiriöiden hoitoa, joissa ahdistus on tärkeä tekijä. Näistä hyviä esimerkkejä ovat muun muassa syömishäiriöt, seksuaaliset toimintahäiriöt, unettomuus ja alkoholismi. Lisäksi tätä tekniikkaa suositellaan myös pelon ja jännityksen vähentämiseen, jota jotkut astmasta kärsivät potilaat kokevat kohtauksen yhteydessä.

Systemaattinen siedättäminen on hyödyllinen tekniikka myös silloin, kun elävissä tilanteissa tehty altistaminen tai EPR-tekniikka ovat ongelmallisia: Esimerkiksi tilanne, jossa ihminen, jonka ahdistuneisuuden tasot estävät häntä altistumasta ärsykkeelle (ja jolloin rentoutustekniikat voivat osoittautua sopiviksi) tai altistaminen sellaiselle tilanteelle, jota on vaikea soveltaa, kuten lentopelko.

Jotkut asiantuntijat sitä vastoin ymmärtävät, että systemaattinen siedättäminen edustaa myös kuoletusprosessia eikä vastaehdollistamisen prosessia. Tämä viittaa siihen, että kaikki ne tekniikat, jotka saavat subjektit alttiiksi pelätyille ärsykkeille ilman kielteisiä seurauksia, olisivat yhtä tehokkaita kuin systemaattisen siedättämisen luomat tekniikat pelkovasteiden eliminoimiseen.