Kuinka paljon menetätkään pelon vuoksi

2.3.2016 en Tunteet 4 Jaetut

Joskus pelko valtaa meidät ja syöksee meidät syvyyksiin. Ja niin, ollessamme sen vankina, kaikki ympärillämme alkaa näyttää erilaiselta, ikään kuin usvaiselta. Aivan kuin katsoisimme maailmaa huurtuneiden linssien läpi ja näkökenttämme olisi sumentunut.

Pelko jättää meihin jälkensä ja kahlitsee meidät omiin olettamuksiimme, jossittelun loputtomaan kierteeseen. Se saa meidät vellomaan menneessä ja miettimään mitä olisimme voineet tehdä toisin ja asettaa esteitä polullemme.

Kuinka monta kertaa pelko onkaan estänyt meitä jatkamasta eteenpäin? Paljonko olemmekaan menettäneet vain menettämisen pelon vuoksi?

Ja joskus yritykset pyyhkiä nämä jäljet johtavat vain pahempaan sotkuun. Tekemämme ratkaisut ja valitsemamme strategiat päätyvät loppujen lopuksi vain ruokkimaan ja vahvistamaan pelkojamme.

Esimerkiksi silloin, kun joku on suuttunut sinulle tai jollekulle muulle ja pyydät häntä rauhoittumaan, ja se saa hänet aina vain vihaisemmaksi. Tai silloin, kun yrität olla ajattelematta jotain mieltä painavaa asiaa, ja seurauksena se pyörii mielessäsi entistä sinnikkäämmin.

Näköämme sumentavat häiriötekijät tekevät meidät sokeiksi omille kokemuksillemme, ja päädymme haparoimaan sumun seassa kompastellen hämmennyksen ja epävarmuuden välillä.

Nainen ja pelko

Toisinaan kuitenkin yritämme taistella pelkoa vastaan… Jatkamme taistelua kerta toisensa jälkeen ja tuhansin eri tavoin joutuen aina silti kukistetuiksi. Sillä meidän ei niinkään tule oppia taistelemaan pelkoa vastaan, vaan ymmärtämään sitä, jotta voimme paremmin hahmottaa mitä sekä meille että ympäristöllemme tapahtuu.

Pelko on tarpeen, jotta pystymme tunnistamaan viestin sen takana.

Joskus pelkkä pelko itsessään vangitsee meidät sisäänsä, jättäen meidät pimeyteen seuranamme vain omat oletuksemme ja odotuksemme tulevaisuutta kohtaan. Kuvittelemme mielessämme epävarman ja pelottavan tulevaisuuden, joka tuntuu liiankin todelliselta noina ahdistuksen hetkinä. Tällaisen ajattelun seurauksena alamme menettää elämässämme olevia asioita, ihmisiä ja kokemuksia – menettämisen pelon vuoksi.

Todennäköisesti olet joskus muuttanut mieltäsi ja pyörtänyt päätöksesi juuri menettämisen pelon vuoksi ja pysynyt mukavuusalueellasi riskien ottamisen sijaan. Samasta syystä olet saattanut valita hiljaisuuden suun avaamisen sijaan. Olet nähnyt niin paljon vaivaa jottet menettäisi jotakuta tai jotakin, että se on lopulta johtanut juuri päinvastaiseen lopputulokseen.

Älä koskaan jätä mitä tekemättä ainoastaan menettämisen pelon takia. Älä minkään tai kenenkään vuoksi – edes itsesi.

Suurin kompastuskivi ja vaara on lakata yrittämästä vain, koska pelkäät menettäväsi jotain.

Mies kävelee pois naisen luota

Pidä mielessä, että pelko kumpuaa usein tuntemattomasta, siitä kun emme tunne pystyvämme säilyttämään kontrollia tilanteesta tai itsestämme.

Pelko saa meidät häviämään, ja häviö ja menettäminen saavat meidät pelkäämään. Pelko on merkki siitä, että sisällämme tapahtuu jotain, mutta sen ei kuitenkaan tulisi särkeä meitä.

Pelko on mielikuvituksemme muokkaama heijastus tulevaisuudesta. Pelkäämme tulevia tilanteita todennäköisesti johtuen aiemmista huonoista kokemuksista ja tilanteista, jotka eivät ole edenneet odotustemme mukaisesti. Menettämisen pelko kohdistuu tulevaisuuteen, jota ei vielä ole olemassa. Se imee voimaa mielestämme ja estää meitä toteuttamasta unelmiamme, ja pelon vuoksi jätämme hyödyntämättä lukemattomia mahdollisuuksia.   

Menettämisen pelko johtaa elämään täynnä menetyksiä. Kadotamme itsemme velloessamme tulevaisuuden mahdollisissa murheissa emmekä keskity tähän hetkeen. Pelossa eläminen ei ole oikeaa elämää. 

Joten mene siis, ja elä!

Nainen on päässyt pelosta eroon

En voi luvata, ettet kohtaisi elämässäsi lukuisia menetyksiä. Kukaan ei voi luvata sellaista. Opit kuitenkin elämään menetyksistä huolimatta ja taistelemaan omien tavoitteidesi ja unelmiesi eteen. Ennen kaikkea, opit elämään ilman itsepetosta.

Kuinka paljon olet vielä valmis menettämään?

UUTISIA VERKOSSA