Surutyö auttaa parantamaan menetyksen jättämät haavat

Suru on alati läsnä elämässämme. Meidän on sanottava hyvästit paikoille, työtovereille, sukulaisille, ystäville ja kumppaneillemme. Ihmissuhteet hajoavat, paikat hylätään ja elämänvaiheet tulevat päätökseen. Surutyö alkaa. Se kuitenkin auttaa meitä paranemaan.

Jotkut kokemukset voivat olla hyvinkin kipeitä, mutta epäilemättä vaikein niistä on rakkaan ihmisen kuolema. Se on niin vaikeaa, ettemme edes pysty näkemään kuinka voisimme koskaan päästä irti tuon kivun kourista. Älä kuitenkaan ole liian vaativa itseäsi kohtaan, äläkä pidä kiirettä ratkaisujen ja vastauksien löytämisessä. Ei ole olemassa kirjoitettuja sääntöjä siitä, mitä meidän tulisi tehdä menettäessämme tärkeän, läheisen tunnesuhteen. Me ihmisinä tarvitsemme aikaa parantuaksemme tunnetasolla. Tämä on yksi suruprosessin tärkeimmistä tarkoituksista.

 “Jos haluat kyetä selviytymään elämästä, sinun on oltava halukas hyväksymään kuolema.”

–Sigmund Freud–

Missä on kärsimystä, siellä on surua

Jotkut ihmiset ympärillämme kertovat meille, mitä meidän tulisi tehdä. Sen seurauksena saatamme ottaa liiallisia paineita tai hämmentyä. He sanovat asioita, kuten: “Älä mene kotiin”, “Parasta olla menemättä sinne”, “Sinun täytyy hankkiutua eroon hänelle kuuluneista tavaroista”, “Älä kiduta itseäsi katselemalla valokuvia hänestä”.

Sinun kuitenkin täytyy tehdä omat päätöksesi. Älä välttele hetkiä ja tilanteita, jotka koet, että sinun on käytävä läpi. Pidemmällä tähtäimellä aiheutat itsellesi vain enemmän kärsimystä. Sano ja tee kaikki mitä tahansa sinun täytyykin. Sen sanominen, mitä sinun “ei pitäisi” sanoa, ei aiheuta yhtä paljon kipua kuin sen sanomatta jättäminen. Vaikka kipu tuntuisikin ylivoimaiselta, tee omat päätöksesi.

Jonkun ihmisen kuolemalla voi olla suurempi vaikutus kuin toisten ihmisten kuolemalla. Esimerkiksi silloin, kun ajattelemme kuoleman olleen mahdollisesti vältettävissä tai ajattelemme yksilön joutuneen kärsimään, mikäli emme ole tietoisia kaikista yksityiskohdista tai jos ihminen kuolee pitkällisen sairauden seurauksena. Joskus kyse voi olla siitä, kuinka vastaanotimme tuon uutisen. Monet ihmiset sanovat, että heidän on parempi olla muutaman päivän kuluttua uutisen saapumisesta kuin kuukausien päästä. Se on täysin normaali reaktio, joka on suunniteltu suojelemaan meitä. Alkuvaiheessa tapahtuva shokkitila on mielen puolustusmekanismi, joka suojelee meitä ylivoimaiselta kivulta.

“Kuin meri, auringon kultaaman elämän ympärillä, kuolema laulaa loputonta lauluaan päivin ja öin.”

–Rabindranath Tagore–

Menetyksen kohtaaminen

Joskus shokkivaihetta suruprosessimme alussa seuraavat pelko, ahdistus, paniikki, levottomuus, viha ja hämmennys. Ajattelumme on kaoottista, emmekä kykene keskittymään mihinkään. Emme vielä ole kyenneet sisäistämään, mitä on tapahtunut. Saatamme ehkä jopa ajatella, että tämä on vain todella pahaa unta. On totta, että mielemme ei toimi totutulla tavalla, mutta kokemus on täysin normaali. Sitä kutsutaan nimillä derealisaatio (irrottautumista ympäristöstä) ja depersonalisaatio (irrottautumista itsestä). Kyse on eräänlaisesta lääkkeestä, jota kehomme tuottaa, auttaakseen meitä selviytymään menetyksestä hallittavissa olevissa annoksissa.

Mitä sitten tulisi tehdä edesmenneen henkilön henkilökohtaisille tavaroille? Onko parasta säilyttää ne vai heittää ne pois? Kysymys ei kuulu, pitäisikö ne säilyttää vai ei. Sen sijaan, kysy: mitä niille tulisi tehdä? Henkilökohtaisen omaisuuden tarkoitus on sen tunnesiteen ylläpitäminen, joka on ollut meille hyvin merkityksellinen. Ne auttavat luomaan uudelleen yhteyden muistoihin, ja kokemukseen jonkinlaisen siteen olemassaolosta tuohon ihmiseen.

Mikäli esineet auttavat sinua tunteidesi ilmaisussa, silloin ne ovat myös tukena surutyön parantavalla matkalla. Mikäli kuitenkin niistä kiinni pitäminen tarkoittaa, ettet ole hyväksynyt tapahtunutta tai kiellät todellisuuden, et pääse eteenpäin.  Surutyö ei tarkoita tavaroiden pois heittämistä välittömästi. Anna itsellesi aikaa. Käytä aikaa ennen kuin teet päätöksen, mitä haluat tehdä niiden kanssa. Älä anna kenenkään tehdä tuota päätöstä puolestasi. Vaikka se tekisikin kipeää, tee se itse. Siitä on apua pitkällä tähtäimellä.

“Kuolema ei vie rakkaitamme. Päinvastoin: se säilyttää heidät ja tekee heistä kuolemattomia muistoissamme. Mutta elämä vie heiltä monia hetkiä, iäksi.”

-François Mauriac-

Kuinka kauan surutyö vie?

Älä rankaise itseäsi ajattelemalla, että sinun “kuuluisi” jo voida paremmin. Sinun aikasi kuuluu ainoastaan sinulle. Pahin surutyön vihollinen on se, ettet anna itsellesi aikaa tunteidesi käsittelemiseen. Jokaisen kärsimämme menetyksen kautta opimme näkemään sen, mikä on todellisuudessa meille tärkeää. Sen seurauksena, että järjestelemme tunteitamme ja prioriteettejamme, me kasvamme.  Vaikka mikään ei koskaan palaisikaan entiselleen, kehitämme uusia tapoja vaikeuksien voittamiseen ja ristiriitojen käsittelemiseen.

Suru on haava, joka on syntynyt ihmissuhteen poissaolon seurauksena. Tuo poissaolo saa meidät kyselemään itseltämme elämän tarkoitusta. Siksi jokainen kriisi tuo meidät kasvokkain monien kysymysten kanssa. Me ihmiset etsimme tarkoitusta. Mitä enemmän sitä tavoittelemme, sitä kauemmas se näyttää meiltä pakenevan. Merkitys ei ole vain pysäkki elämän tien varrella. Se on tapa, jolla kuljemme elämämme lävitse. Sen avulla löydämme myös tien menetyksen ja suruprosessin lävitse. Älä kiirehdi. Ainoa paikka, joka sinun tulee saavuttaa, on oma tarkoituksesi.

“Vaikka ihminen ei pystykään ymmärtämään historiaa, hän voi ainakin yrittää ymmärtää omaa elämäänsä.”

-Albert Camus-