Surun viisi tasoa

4 minuuttia

Viimeisin päivitys: 26 lokakuuta, 2022

Joskus saatamme kokea, kuinka selittämättömän syvä suru saa meistä yliotteen. Tuo suru on hiljainen vieras, joka saa meidät painamaan päämme alas ja kätkemään sydämemme. Emme välttämättä ole lainkaan selvillä sen syystä. Meidän on kuitenkin pakko todeta, että emme pysty astumaan tuollaisiin päiviin samalla innolla kuin yleensä.

Mikä aiheuttaa tällaiset tilanteet? Emme nyt puhu masennuksesta, joka on jotakin ihan muuta. Tarkoitamme päiviä, jolloin meidän mielialamme lämpötila putoaa nollaan. Tuollaisina päivinä mielemme vain vaeltelee pois rutiineista, ja toivomme näyttää kadonneen.

“Et voi estää surun lintuja lentämästä pääsi yli, mutta voit estää niitä tekemästä pesää hiuksiisi.”

-Kiinalainen sananlasku-

Yksi asia on selvä: suru on viesti, jota meidän on opittava ymmärtämään. Se ei kuitenkaan ole pysyvää. Nykypäivän yhteiskunnassa me emme anna itsellemme lupaa tuntea surua. Tälle tunteelle ei ole tilaa, ja kuitenkin se toimii aivojen räystäänä. Me koemme suoranaiseksi velvollisuudeksemme osoittaa välinpitämättömyyttä sitä kohtaan ja teeskennellä kuin kaikki olisi kohdallaan. On kuin olisimme ehdokkaina vuoden parhaan pääosan Oscar-palkinnon saajiksi opäonnistumiselle, turhautumiselle ja epämukavuudelle immuunin henkilön roolistamme.

Kukaan ei kuitenkaan pysty kantamaan tuota läpitunkematonta haarniskaa kovin kauaa. Vaikka meidän käsiemme ulottuvilla onkin kaikenlaista tietoa, kirjoja ja julkaisuja, me pidämme yhä kiinni siitä ajatuksesta, että suru on sairaalloista.

Nämä myytit täytyy rikkoa, sillä suru on meille myötäsyntyistä. Meidän tulisi ymmärtää sitä, eikä yrittää tukahduttaa sanomalla: “Ole vahva. Elämä vain on tällaista.” Surulla on omat kerrostumansa, joita käsittelemme seuraavaksi.

1. Suru varoitusmerkkinä

Suru näyttäytyy aina energian puutteena. Emme noin vain saavu alakulon ja hiljaisuuden tilaan, jotka asustavat masennuksen seurana. Kyseessä on kevyempi ja salakavalampi suremisen muoto. Tunnemme tarvetta vetäytyä omaan kuoreemme. Surua seuraavat apatia sekä selittämätön väsymys.

Tämä fyysinen reaktio on vastine aivojen varoitusjärjestelmälle. Se saa meidät vetäytymään ärsykkeistä ympäristössämme, niin että voimme luoda yhteyden itseemme. Se mahdollistaa, että voimme katsoa syvemmälle siihen mikä vaivaa, huolestuttaa tai saa meidät tolaltamme.

2. Suru voimavarojen säätelijänä

Bernard Thierry on biologi ja fyysikko, joka on tutkinut negatiivisia tunteita vuosien ajan. Hänen mukaansa suru saa meissä aikaan jonkinasteisen horrostilan.

Se kytkee meidät valmiustilaan ja jättää meidät seisomaan paikoillemme itsetutkiskelua varten voidaksemme pohtia tiettyä tapahtumaa. Aivot näin myös varmistavat, ettemme hukkaa kaikkea energiaamme tehtäviin, jotka eivät juuri sillä hetkellä ole etusijalla.

On ensiarvoisen tärkeää selvittää hätätila itseensä keskittymällä. Me emme kuitenkaan aina huomioi tätä energiansäästötarvetta. Osoitamme välinpitämättömyyttä ja jatkamme päivittäistä elämäämme aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

3. Suru itsehoidon muotona

On monia psykologeja, jotka eivät halua leimata surua negatiiviseksi tunteeksi. Meidän miltei pakonomaisessa tarpeessamme leimata jokainen käyttäytymismuoto ja psykologinen ilmiö, me joskus menetämme perspektiivin niiden todelliseen luonteeseen.

Suru ei ole huono asia. Se ei myöskään ole positiivista. Se on ainoastaan tunne, joka toimii varoitusmerkkinä. Se viestittää meille arvokkaita ja tarpeellisia asioita, kuten “Pysähdy hetkeksi, kuuntele itseäsi, pidä itsestäsi huolta, puhu itsellesi ja ymmärrä, mitä sinulle on tapahtumassa.”

Joten seuraavalla kerralla kun ystävä, perheenjäsen tai kumppanisi sanoo sinulle jotakin tähän suuntaan: “En tiedä, mikä minua vaivaa tänään. Olen niin surullinen”, vastusta kiusausta sanoa: “Älä huoli. Kyllä se siitä.”

Oikeanlainen vastaus on hyvin yksinkertainen: “Kerro, mitä tarvitset.” Tämän tyyppinen kommentti auttaa heitä pohtimaan ongelman juurta, niin että he voivat ymmärtää syvemmin, mitkä heidän omat todelliset tarpeensa ovat.

4. Suru kaipauksena

Suru maistuu omituiselle, koska se häilyy kaipauksen ja alakulon välillä. Se on jonkin puuttumista. Se saa meidät välittömästi epätoivon partaalle murentamalla meidät toisiaan vastaan taistelevilla tunteilla, tyhjyyden kokemuksella ja nimeämättömillä tarpeilla.

“On vaikea teeskennellä hilpeyttä, kun sydän on surullinen.”

-Tibullus-

Usein ihmiset sanovat, että suru on kaikkein jalostetuin herkkyyden muoto, joka meillä ihmisillä on. Se kutsuu ihmisiä suurempaan luovuuteen – taiteen, musiikin tai kirjoittamisen pariin – kanavoidaksemme noiden vastakkaisten tunteiden kirjoa.

On kuitenkin tärkeä tiedostaa, että vaikka suru voikin inspiroida taiteilijan sielua, kukaan meistä ei voi iäti pysyä tuon kaipauksen, alakulon ja tyhjyyden keskellä, missä vain henkinen kypsymättömyys asustaa.

5. Suru psykologisena kehitysstrategiana

Abraham Maslow‘n tarvehierarkian huipulla ovat itsensä kehittämisen tarpeet. Meidän on muistettava, että tämä miltei ideaalinen psykologinen kehityshuippu pitää sisällään sellaisia perusperiaatteita kuin esimerkiksi itsetunto ja tunne-elämän vahvuus.

Ihmiset, jotka eivät kykene ymmärtämään surujaan tai jotka murenevat niiden edessä, ovat niitä, jotka valitsevat irrottautumisen omista tunteistaan ja identiteetistään. He hylkäävät ne toisten käsiin.

Omien tunteidesi ymmärtäminen ja nouseminen oman maailmankaikkeutesi hallitsijaksi on perustavanlaatuinen panostus sinun omaan psykologiseen kasvuusi. On myös hyväksi lakata käyttämästä sanoja, jotka rinnastavat surun heikkouteen ja haavoittuvuuteen.

Jokaisen sellaisen henkilön sisällä, joka uskaltautuu tunnistamaan ja kohtaamaan surunsa, asuu todellinen sankari.

Kuvat: Amanda Clark