Logo image
Logo image

Usko itseesi: älä salli sinua leimattavan

4 minuuttia
Usko itseesi: älä salli sinua leimattavan
Viimeisin päivitys: 20 joulukuuta, 2016

 

Kun uskot itseesi, mahdollistaa se sinun kehittyä ja kasvaa, koska jos uskot voivasi tehdä jotain vaarannat sinä paljon enemmän kuin silloin, kun ajattelet olevasi kykenemätön saavuttamaan jotakin.

Itsevarmuutta vailla olevat ihmiset ovat jatkuvasti jumissa omalla mukavuusalueellaan ja tutustuvat harvoin uusiin asioihin. Inspiroiduin kirjoittamaan tämän artikkelin kuultuani sivukorvalla keskustelun jota käytiin matkustaessani metrolla.

Nuori nainen, joka oli luultavasti noin 25-vuotias ja vaikutti olevan luonteeltaan sisäänpäin suuntautunut ja hiljainen, puhui noin 50-vuotiaan naisen kanssa, joka vaikutti olevan hänen äitinsä.

Päätellen siitä mitä kuulin, oli nuori tyttö ollut työttömänä jo vuosia ja ala, jolta hänellä oli eniten kokemusta sattui olemaan juuri se, joka on heikentynyt eniten taloudellisten vaikeuksien aikana. Hän mainitsi, että koska työmarkkinat olivat niin suuri haaste, pitäisi hänen löytää toisen tyyppistä työtä, mitä tahansa työtä, olipa se sitten tarjoilijana, kassaneitinä, jne.

Minua yllätti hänen äitinsä toraisa sävy. Hän jatkoi keskustelua kertomalla tytölle, että ei tämä olisi millään muotoa hyvä kassaneiti tai tarjoilija, koska nuo työt sopivat tytöille, jotka ovat spontaaneja ja ulospäin suuntautuneita. Tyttö vastasi tähän hänen olevan oikeassa ja tyytyi siihen.

Ilme tytön kasvoilla muuttui täysin ja hän muuttui innostuneesta suorastaan lannistuneeksi. Yllättäen ja käden käänteessä se mahdollisuus, joka olisi saattanut avata hänelle ovia työmaailmassa, oli tuhottu täysin.

Minä kysyin itseltäni: “Miksi hän kuuntelee moista?” Edes meidän perheemme mielipiteiden ei pitäisi vaikuttaa meihin näin syvästi. Ainoastaan ihmiset, joilla on voittajan asenne tulevat ja voivat saavuttaa sen mitä haluavat.

Ihmiset, joilla on voittajan asenne, ovat juuri heitä jotka eivät salli kenenkään sekaantua omiin suunnitelmiinsa – ja kun joku ulkopuolinen epäilee heidän omaa arvoaan ja sen tuntemusta, he “vain jatkavat uimista.” He eivät koskaan peruuta omia suunnitelmiaan tai ideoitaan johtuen muiden ihmisten mielipiteistä.

Itseni löytäminen tästä tilanteesta sai minut tuntemaan oloni avuttomaksi. Tämä metrossa minua vastapäätä istuva nuori nainen vaikutti älykkäältä ja hyvännäköiseltä, mutta häntä aliarvioitiin johtuen hänen sisäänpäin suuntautuneesta luonteestaan. Ja mikä pahinta, jättämällä uskomatta itseensä hän sulki omia mahdollisuuksien oviaan. 

Jokaisella persoonallisuudella on omat hyvät puolensa ja huonot puolensa, yksikään persoonallisuus ei ole sen parempi kuin muut. Meidän pitää hyväksyä itsemme juuri sellaisina kuin olemme, jotta kaikki sisimmässämme kytevä potentiaali voi paljastaa itsensä ja kukoistaa.

Itseesi uskominen on oleellisen tärkeää ottaaksesi askeleen eteenpäin riskeerataksesi tiettyjä asioita ja ryhtyäksesi aloittamaan uusia taipaleita. Me emme tule koskaan löytämään ja tuntemaan kaikkea sitä potentiaalia, jonka lopulta voisimme kehittää, mikäli emme uskalla lähteä tutkimaan uusia polkuja.

Nuori nainen metrossa ei uskonut itseensä ja hän salli itsensä tulla leimatuksi. Hän alkoi uskoa, että hänen persoonallisuutensa ei sopinut yhteen sen kanssa, mitä hän halusi saavuttaa.

Älä koskaan salli kommentin, kuten “et sinä pysty siihen” estää sinua toteuttamasta omia suunnitelmiasi; älä edes silloin kun kielteiset mielipiteet tulevat perheenjäsenten taholta.

Näiden negatiivisten mielipiteiden pitäisi sen sijaan palvella motivaation ja taistelutahdon lähteenä, koska jos et koskaan yritä, et tule koskaan tietämään olisitko onnistunut vai et. Muuta hokemasi “Minä en pysty siihen” mantraan “Minä uskon itseeni ja minä aion kokeilla sitä.”

Itseesi uskominen on kaikkein paras ystävällisyyden ja kiltteyden osoittamisen teko, jonka voit ikipäivänä itsellesi suoda, koska jos et usko itseesi ja omiin kykyihisi, niin ei usko kukaan muukaan.

Rakkaudella ja hyväksynnällä on voima muuttaa

Kun ihminen hyväksyy itsensä ja uskoo omaan potentiaaliinsa, niin hän muuttuu, ja kaikki mikä ennen vaikutti vaikealta vaikuttaa muuttuvan helpommaksi.

Juju onkin siinä, että monet epävarmat ihmiset ottavat monella tasolla valtavan harppauksen siinä vaiheessa, kun he löytävät kumppanin joka saa heidät tuntemaan olonsa rakastetuksi ja hyväksytyksi. Rakkaus ja hyväksyntä tuovat aina ihmisistä parhaat puolet esiin. 

Sen löytäminen toisaalta, kuten kumppanista, ystävyydestä tai perheestä, voi tarjota jollekin sen sysäyksen jota he tarvitsevat kasvaakseen. Mutta pystyt helposti luomaan saman vaikutuksen myös sisältä ulospäin.

Sinä voit rakastaa itseäsi ja hyväksyä itsesi aivan kaikesta huolimatta, ja olla sallimatta muiden ihmisten negatiivisuuden koskaan vaikuttaa sinuun. 

Suurin osa niistä rajoitteista, joita uskomme meillä olevan, piilevät todellisuudessa omassa negatiivisessa ajattelutavassamme. Jos me ymmärtäisimme kaiken mihin ihmisolentoina pystymme, näkemällä vähän vaivaa ja maustamalla sen ripauksella itsevarmuutta, me ällistyisimme täysin.

Nuoren naisen, josta olen teille kertonut, olisi pitänyt vastata äidilleen jotain tämän suuntaista: “Tuo on sinun mielipiteesi, mutta minä uskon, että olisin täydellisen hyvä tarjoilija tai kassaneiti, koska sisäänpäin suuntautuneisuus ei itsessään ole kielteistä ja minulla on monia muita hyviä piirteitä, joita uskon varmasti arvostettavan työpaikalla.”

Jos sallit muiden sanella sinulle mitä voit ja et voi tehdä, ei oma potentiaalisi tule koskaan kasvamaan. Luota ja usko itseesi, arvosta itseäsi ja jatka eteenpäin.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.