Logo image
Logo image

Työttömyys ja sen psykologiset vaikutukset

3 minuuttia
Työttömyys ja sen psykologiset vaikutukset
Viimeisin päivitys: 27 syyskuuta, 2016

 

Työttömyydellä on myös paljon rumemmat kasvot kuin ne, jotka yleisesti nähdään: näkymättömyys ja stigma, jota työttömyydestä kärsivät usein kokevat. Tätä vieläpä kärjistää lukuisien mielenterveydenhuollon ammattilaisten yhteinen hiljaisuus. Työttömyyden vaikutukset ovat selvästi nähtävissä jatkuvasti nousujohteessa olevissa pyynnöissä psykiatriseen hoitoon.

Vaikka kyseessä on edelleen varsin vaikea tie, ovat monet ihmiset rynnänneet selvittämään tätä tilannetta, koska sitä ei pystytä korjaamaan nopeasti tai riittävässä määrin, jos ongelman suuruudesta ei ole todellista käsitystä. Tämä on kokonaisuudessaan enemmän kuin vain pessimististä uhrien hakemista. Pitkittynyt työttömyys ja huonot työolosuhteet voivat olla todella vahingollisia yksilön terveydelle.

BMC Public Health Journal -lehden tutkimus osoitti, että pitkä työttömyyden jakso voi johtaa mielenterveydellisiin ongelmiin, ja että vaaralliset työolosuhteet voivat johtaa fyysisiin vaivoihin ja korkeisiin stressitasoihin (yksi pääasiallinen masennuksen aiheuttaja). Ranskalainen lääkäri Michel Debout julkaisi taannoin työnsä “Traumatisme du chomage” (Työttömyyden trauma), kirjan joka selittää miten toimia työttömyyden aiheuttamia ei-toivottuja vaikutuksia vastaan.

Jos olet työtön, niin auttaa varmasti tietää turhautumisen tunteidesi olevan paljon yleisempiä kuin miltä vaikuttaa, sekä että ammattilaisen avun hakeminen ei ole ainoastaan “hullujen ihmisten hommaa.”

Pidä tämä kaikki mielessä, jotta tulet olemaan tietoisempi ja hyväksyvämpi omia tunteitasi kohtaan ja saat uutta perspektiiviä nykyiseen tilanteeseesi työttömänä.

Työttömyys voi kaivaa maata todellisuutesi alta, mutta ei unelmiesi alta

Nykyään monet nykyajan nuorista aikuisista jakaa todellisuuden, jossa he tekevät töitä johon ovat ylipäteviä. Ihmisten täytyy esimerkiksi löytää työsuhde, johon he ovat ylipäteviä ainoastaan selviytyäkseen, mikä puolestaan estää heitä kehittämästä ja hiomasta ammattiinsa liittyviä taitojaan. Kun näin tapahtuu, on hyvä omaksua seuraava näkökulma: anna itsesi tehdä töitä, jotka takaavat selviytymisesi, mutta eivät tuhoa omia unelmiasi.

Some figure

Vaikka se vaatiikin hieman enemmän vaivaa, niin et voi unohtaa omia arvojasi ja tavoitteitasi, jos haluat saavuttaa henkilökohtaisen täyttymyksen, vaikka sinun sitten pitäisi yhdistää nuo tavoitteet sellaisen työpaikan kanssa, johon olet ylipätevä. Tämä vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, mutta tämän näkökulman kadottaminen tulee sumentamaan näkemystäsi ja harhauttamaan sinut huomaamasta onko laivasi matkalla satamaan vai ajelehtiiko se vain vailla päämäärää.

Älä pode syyllisyyttä

Syyttely on yksi tehokkaimmista strategioista hallinnan saavuttamiseksi, jota alhaisen moraalin omaavat ihmiset käyttävät tyrkyttääkseen tahtoaan muille ja leikkiäkseen heidän tunteillaan. Tämän kaltaista manipulointia tapahtuu sekä yksityisesti että julkisesti.

Kunniallisilla, velvollisuudentuntoisilla ja vastuullisilla ihmisillä on taipumus kantaa mukanaan paljonkin syyllisyyttä niistä tilanteista, joita he kokevat. He kokevat olevansa uhreja, mutta he potevat myös syyllisyyttä, ja toisinaan tämän kaiken aiheuttama monitulkintaisuus on täysin sietämätöntä. Vastuun ottaminen omasta tilanteestaan on käytännöllistä ja hyödyllistä, mutta kaiken vastuun kantaminen, kun se ei ole omaasi, on katastrofaalista.

Ryhdy osaksi ryhmää

Voit taistella omin voimin, mutta kun samassa tilanteessa on niin monia, voi olla avuksi olla vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Voit löytää tukea niistä ihmisistä, joiden kanssa jaat samankaltaisen aikataulun ja mielenkiinnon kohteita. 

Yhteyden luominen muiden työttömien ihmisten kanssa, jotka työskentelevät jatkuvasti itsensä parantamiseksi, voi parantaa sinun mahdollisuuksiasi menestyä, sekä myös muuttaa omaa itsetuntoasi ja motivaatiotasi parempaan. Et haaskaa heidän aikaansa, eivätkä he haaskaa sinun aikaasi.

Some figure

Onko ikä ehdollistanut sinut?

Me olemme itsemme pahimpia vihollisia niiden ennakkoluulojen ja leimojen suhteen, jotka meitä rajoittavat. Jos katsot menneeseen nähdäksesi kaiken mitä olet tähän mennessä oppinut, on sinulla energiaa jatkaa matkaa. Jos mietit sitä miten paljon sinulla vielä on matkaa jäljellä ja kuinka mahdottomalta oma tavoitteesi tuntuu, sinä ikään kuin halvaannut.

Toisinaan pelko saa meidät löytämään tekosyitä ollaksemme sitomatta itseämme, koska pelkäämme epäonnistumista, johtuen kaikesta kokemastamme sosiaalisesta paineesta ja tuomitsemisesta. Jos jatkat tulevaisuudesta murehtimista ja siitä mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat, pysyt liikkumattomassa tilassa. Et edisty etkä taannu, joten sinun täytyy päättää haluatko pysyä tässä seisahtuneisuuden tilassa, kunnes putoat jyrkänteen reunalta.

Kultainen sääntö: älä valtaa itseäsi, vaan omistaudu itsellesi

Omista itsesi yritykselle muuttaa oma kiireellinen tilanteesi ilman, että pidät liian usein taukoa. Hajauta taukosi ja aikasi pohdiskelulle ja muodosta niistä mahdollisimman lyhyitä.

Älä jätä itsellesi liiaksi tilaa kiemurrella vastuusta, koska tällä on tapana palata puraisemaan meitä kivuliaasti odotuksen ja emotionaalisen jännityksen hetkellä. Vaikka et voi työskennellä, niin jatka kuitenkin itsesi harjoittamista, jottet ole tilanteen muuttuessa ainoastaan pätevä, vaan myös tietoinen siitä mitä päivittäinen ja kilpailukykyinen rutiini vaatii, sekä olet valmistautunut siihen.

Some figure

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.