Stanley Kubrick: neron elämä

Stanley Kubrick on yksi kaikkien aikojen puhutuimmista elokuvatekijöistä, eikä ainoastaan lahjakkuutensa ansiosta, vaan myös siksi, että ihmisillä on hänestä eräänlainen mytologinen mielikuva. Mikä pitää paikkansa ja mikä ei? Mikä hänen kuolemattomuutensa salaisuus on?
Stanley Kubrick: neron elämä
Leah Padalino

Kirjoittanut ja tarkastanut elokuvakriitikko Leah Padalino.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Stanley Kubrickin nimi tuo mieleen elokuvat, täydellisyyden, symmetrian ja syvyyden. Stanley Kubrick tunnetaan yhtenä 1900-luvun elokuvatekijöiden suurvaikuttajista. Vaikka kukaan ei kyseenalaistakaan hänen lahjakkuuttaan, tunnettiin Kubrick myös stressin, uupumuksen ja ahdistuksen aiheuttamisesta kuvausten aikana.

Lukuisat tarinat ja legendat ovat auttaneet tekemään Stanley Kubrickista mytologisen. Jotkut ihmiset yrittävät yhä pilkkoa hänen elokuviaan osiin ja löytää totuuteen mahdollisesti johtavia vihjeitä. Jotkut uskovat jopa, että hänen ristiriitainen, viimeinen elokuvansa Eyes Wide Shut (1999) liittyi hänen kuolemaansa.

Mielikuva Kubrickista kirottuna ja piinattuna nerona on kasvanut vuosien ajan. Tässä artikkelissa kerromme hänen elämästään ja hänen uskomattomasta tyylilajeja uhmaavasta työstään.

Stanley Kubrickin ensimmäiset vaiheet elokuva-alalla

Stanley Kubrick syntyi New Yorkin Bronxissa 26. heinäkuuta vuonna 1928. Kubrick oli ateisti, vaikka hän kasvoikin hyvin toimeentulevassa juutalaisessa perheessä. Hän osoitti lapsuudestaan lähtien kiinnostusta shakkiin, jazziin ja valokuvaukseen. Nämä kolme kiinnostuksen kohdetta vaikuttivat merkittävästi hänen ammatilliseen tulevaisuuteensa. Kubrickin mielestä shakki oli muutakin kuin vain viihteen muoto. Se antoi hänelle erityisen kyvyn ajatella ennen idean toteuttamista.

Kubrick näki tiettyjä samankaltaisuuksia elokuvien ohjaamisen ja shakin välillä. Shakki sai hänet tarkkailemaan ja analysoimaan ennen minkään siirron tekemistä. On aina olemassa parempi pelisiirto, eikä kaikkea voi jättää sattuman varaan.

Hän oli niin suuri shakkifani, että hän sisällytti monia suoria ja epäsuoria shakkiviittauksia elokuviinsa. Yksi esimerkki tästä on 2001: Avaruusseikkailu, jossa Frank pelaa shakkia HAL 9000 -tietokonetta vastaan.

“Istut pöydän ääressä ja yhtäkkiä sydämesi hyppää yhden lyönnin. Kätesi tärisee, kun otat nappulan käteen ja siirrät sitä. Mutta shakki opettaa sinulle, että sinun täytyy vain istua rauhassa ja pohtia onko se oikeasti hyvä idea ja onko olemassa muita, parempia ideoita.”

-Stanley Kubrick-

Varhaiset työt

Stanley Kubrick ei ollut hyvä oppilas. Hän itse asiassa lintsasi usein ja sai huonoja arvosanoja. Tiedämme kuitenkin, että hän oli äärimmäisen älykäs nuori ihminen. Hänen kiinnostuksensa valokuvausta kohtaan johti siihen, että hän alkoi työskennellä Look-lehdelle 16-vuotiaana.

Hänen ensimmäinen kokeilunsa elokuva-alalla tapahtui 50-luvulla dokumenttielokuvan Day of the flight (1951) kanssa. Myöhemmin hän päätti sitten jättää työnsä valokuvaajana ja alkaa työskennellä täysipäiväisesti ensimmäisen kokopitkän elokuvan, Fear and desire (1953), parissa. Elokuva ei menestynyt ja Kubrick itse päätti, että elokuva oli huonolaatuinen ja hankkiutui eroon kaikista kopioista.

Samoihin aikoihin Kubrick tapasi saksalaisen naisen, jonka kanssa hän päätyi naimisiin. Hänen nimensä oli Christiane Harlan ja hän oli Kubrickin kolmas ja viimeinen vaimo.

Useiden mustien elokuvien jälkeen Kubrick sai tunnustusta elokuvastaan Kunnian polut (1957). Kyseessä oli sodanvastainen elokuva, jonka tähtinäyttelijä Kirk Douglas oli kriitikoiden ylistämä.

Kubrick oli alusta pitäen tunnettu perfektionismistaan ja täydellisestä hallinnastaan elokuvien suhteen. Hänen täytyi hallita jokaista kohtaa prosessissa: tuotantoa, ohjausta, jakelua ja niin edelleen.

Jotkut ihmiset sanovat, että tämä pakkomielteinen tyyli liittyi hänen rakkauteensa shakkia kohtaan. Hänestä tuli nopeasti surullisenkuuluisa siitä, että hän oli pakkomielteinen, autoritaarinen ja perfektionisti.

Stanley Kubrick varmisti itse, että lehdistöä muistutettiin hänen vain haluavan elokuviensa olevan sellaisia kuin hän oli kuvitellut niiden olevan. Hän sanoi, että hän vain halusi kaiken sujuvan hyvin ja että sen ei pitäisi olla negatiivista.

Tunnustus ja tunnetuimmat elokuvat

Kunnian polut -elokuvan jälkeen Kubrick jatkoi ylistettyjen elokuvien tekemistä seuraavien 60 vuoden ajan. Spartacus (1960) oli hänen ensimmäinen suuren budjetin elokuvansa. Lolita (1962) oli ristiriitainen sovitus Nabokovin samannimisestä romaanista. Hän teki Tohtori Outolempi -elokuvan vuonna 1964, joka oli poikkeuksellinen Peter Sellersin tähdittämä elokuva. 2001: Avaruusseikkailu valmistui vuonna 1968.

Kasvavasta kuuluisuudestaan huolimatta Kubrickin haastatteluja oli vaikea saada ja hän esiintyi yleisölle harvoin. Hän lähti Yhdysvalloista asettuakseen asumaan englantilaiselle maatilalle ja sai huonon maineen kylmänä, ihmisiä karttavana ja autoritaarisena naistenvihaajana.

Täydellisyyden tavoittelu

Kubrickin perfektionismi johti siihen, että hän jätti avaruusolennot pois 2001: Avaruusseikkailu -elokuvasta. Koska hän ei pystynyt tekemään niistä aidonnäköisiä, ei niitä koskaan esiintynyt valkokankaalla. Kubrick jätti sen katsojan mielikuvituksen varaan.

Toimittaja Michael Herr julkaisi Kubrickin omaelämäkerran vuonna 2000. Hän purkaa siinä osiin elokuvantekijän ympärillä olevia mytologioita ja legendoja. Hän kuvailee Kubrickin olevan melko kummallinen mies.

Kubrick tiesi tarkkaan mitä hän halusi elokuviaan tehdessä. Hän kohtasikin joidenkin elokuviensa sensurointia, kuten Kellopeliappelsiinin (1971) kohdalla. Hän myös rikkoi muotteja kuvaamalla yhden elokuvistaan, Barry Lyndon (1975), luonnonvalossa.

Kubrick uskoi, että jos 1700-luvun miesten elämää haluttiin kuvata, täytyi hänen itse siirtyä kyseiselle aikakaudelle. Siitä syystä hän päätti kuvata Barry Lyndonin kynttilänvalossa ja kyllästää sitä itse sen aikakauden koristeilla. Hänen huolellisuutensa sai hänet tutkimaan uusia menetelmiä ja uusia tapoja tehdä elokuvia.

Vuonna 1980 tämä elokuvanero kauhistutti kaikkia elokuvalla Hohto, joka oli Stephen Kingin samannimiseen kirjaan perustuva elokuva. Kuvaaminen ei ollut helppoa. Hänen konfliktinsa päänäyttelijätär Shelley Duvallin kanssa ruokki mielikuvaa hänestä kylmänä ja tinkimättömänä ohjaajana. Kuvaaminen oli myös vaikeaa Malcolm McDowellille, Kellopeliappelsiinin päänäyttelijälle. Hän mursi joitakin kylkiluitaan ja kärsi sarveiskalvon vauriosta kuvausten aikana.

Kubrick alkoi hidastaa tahtia 80-luvulla Hohto-elokuvan debyytin jälkeen. Kesti seitsemän vuotta ennen kuin hän teki seuraavan elokuvansa, Full Metal Jacket (Suomessa tunnettu myös nimellä Metallivaippa), jossa oli joitakin samoja teemoja kuin Kunnian polut -elokuvassa.

Kubrick kuvaamassa

Kuuhun laskeutumisesta silmien peittämiseen

Kubrickin elokuvat ovat täynnä symboliikkaa. Nämä symbolit kertovat usein oleellista tietoa katsojalle. Kun 2001: Avaruusseikkailu julkaistiin, kävivät erikoistehosteet ja elokuvat yleisesti ottaen läpi valtavan muutoksen. Kuinka monta sen vuosikymmenen elokuvaa muistetaan niiden realistisista ja uskomattomista tehosteista? Muista, että tämä kaikki tapahtui ennen kuin ihminen käveli kuun pinnalla.

Näin sai alkunsa legenda, jonka mukaan Kubrick oikeastaan kuvasi ensimmäisen kuuhun laskeutumisen ja että koko juttu oli vain huijausta. Monet ihmiset uskovat, että hän lisäsi monia tiedostamattomia viestejä sitä seuraaviin elokuviinsa, jotka vahvistivat tätä teoriaa. Yksi esimerkki on Hohto-elokuvan kohtaus, jossa Dannylla on yllään avaruusraketin kuvalla varustettu t-paita, jossa lukee “Apollo 11, USA”.

Huhu sai vauhtia, kun teoriaan liittyen julkaistiin valheinen dokumentti nimeltä Operation Avalanche. Jotkut ihmiset uskoivat, että dokumentti piti paikkansa, joten legenda jatkoi leviämistä.

Vuonna 2016 Kubrickin tytär Vivian päätti itse hälventää huhut Twitterissä. Hän myös muistutti kaikkia siitä, että hänen isällään oli ollut ongelmia Yhdysvaltojen hallituksen kanssa ristiriitaisiin elokuviinsa liittyen. Miksi Kubrick auttaisi samoja ihmisiä, jotka yrittivät sensuroida hänen työtään?

Stanley Kubrick mietteliäänä

Vivianin ponnisteluista huolimatta salaliittoteoriat jatkuivat. Internetissä on lukuisia teorioita siitä, kuinka Kubrick kuului salaiseen yhteiskuntaan. Jotkut ihmiset uskovat, että hänen viimeinen elokuvansa, Eyes Wide Shut, oli hänen tapansa poistaa maailmaa hallitsevien salaisten yhteiskuntien naamiot. He uskovat, että tämä elokuva oli kuin ohjaajan kuolemantuomio. Vaikka Kubrick olikin poliittisesti melko ristiriitainen sekä skeptinen demokratiaa kohtaan, emme voi mitenkään tietää pitävätkö nämä teoriat paikkansa.

Stanley Kubrickin kuolema

Kubrick kuoli sydänkohtaukseen 70-vuotiaana 7. maaliskuuta 1999 ennen Eyes Wide Shut -elokuvan ensi-iltaa. Hänet haudattiin yksityisissä hautajaisissa takapihalleen hänen lempipuunsa alle ilman mitään uskonnollista seremoniaa.

Pitivätpä nämä uskomattomat huhut Kubrickista paikkansa tai eivät, ei ole epäilystäkään siitä, että hän oli lahjakas elokuvantekijä. Hän oli tuottoisa ja hänen perintönsä elää. Joitakin elokuvia Kubrickilla ei koskaan ollut mahdollisuutta saattaa loppuun, kuten Napoleon ja jopa pornoelokuva nimeltä Blue Movie.

Vaikka hän ei koskaan voittanut parhaan ohjaajan Oscar-palkintoa, voitti hän parhaiden tehosteiden Oscarin elokuvasta 2001: Avaruusseikkailu. Ristiriitainen, vertaansa vailla oleva, neuroottinen ja nerokas… Stanley Kubrickin lahja maailmalle on yksi kiinnostavimmista elokuvista kautta aikojen.

“Jos se voidaan kirjoittaa tai sitä voidaan ajatella, voidaan se kuvata.”

-Stanley Kubrick-


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.