Spencer Kagan ja yhteistoiminnallisen oppimisen soveltaminen

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi Bernardo Peña Herrera

Kirjoittanut Raquel Lemos Rodríguez

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Spencer Kagan on tunnettu kirjailija, joka on tutkinut yhteistoiminnallisen oppimisen soveltamista. Tällainen tiimityö on erilaista siihen tapaan verrattuna, jolla opettajat tänä päivänä siirtävät tietoa suurimassa osassa kouluja ja oppilaitoksia. Itse asiassa se on uusi ryhmässä oppimisen menetelmä, joka auttaa oppilaita kehittämään tärkeitä henkilökohtaisen kasvun taitoja.

Kattavien tutkimusten tekemisen jälkeen Kagan teki ehdotuksen yleisesti tunnetun yhteistoiminnallisen oppimisen suhteen. Hän järjesti yhteistoiminnallisia menetelmiä joustavammalla ja tehokkaammalla tavalla. Se auttaa ihmisiä oppimaan monimutkaisia ja yleisiä aiheita dynaamisten prosessien avulla. Kagan julkaisi artikkelin Kagan Online Magazine -nettilehdessä, jossa hän selitti tämän menetelmän olevan kuin peli, joka sai ihmiset oppimaan samalla kun heitä viihdytettiin. Tutkitaan tätä hieman tarkemmin.

Yhteistoiminallisen oppimisen periaatteet

Kun Spencer Kagan suunnitteli yhteistoiminnallisen oppimisehdotuksensa rakenteet, hän ajatteli neljää perusperiaatetta, jotka meidän pitäisi pitää aina mielessä, mikäli haluamme ottaa sen käyttöön. Itse asiassa ne ovat tällaisen oppimistyypin perustavanlaatuisia elementtejä.

1. Positiivinen keskinäinen riippuvuus: Tämä saavutetaan täyttämällä velvollisuus yksilöllisesti nimettyjen tehtävien suorittamisen suhteen. Koko ryhmän pitää myös olla samaa mieltä vastauksista ja menetelmistä, joita he haluavat käyttää tietyn tavoitteen saavuttamiseksi.
2. Yksilön vastuu: Jokaisen ryhmän jäsenen teot vaikuttavat suoraan ryhmään kokonaisuudessa. Tämä vaikutus voi tietenkin olla positiivinen tai negatiivinen. Jokainen jäsen on vastuussa oman tehtävänsä suorittamisesta koko ryhmän tuloksen kannalta.
3. Yhtäläinen osallistuminen: Kaikilla ryhmän jäsenillä pitäisi olla yhtäläinen mahdollisuus osallistua aktiviteettiin. Tässä periaatteessa on todella tärkeää, että työtehtävät jaetaan tasaisesti. Yhdellä jäsenellä ei pitäisi olla enemmän töitä kuin muilla.
4. Rinnakkainen vuorovaikutus: Kaikkien osallistujien pitää kommunikoida toistensa kanssa. Heidän tulee siis jakaa mielipiteensä, kertoa tunteistaan työhön liittyen ja tehdä yhteisiä päätöksiä. Jos vuorovaikutus puuttuu, voi ryhmä hajota, mikä voi puolestaan estää tavoitteen saavuttamista.

Näin ollen yhteistoiminnallinen oppiminen saa oppilaat:

• Kehittämään tiimityötaitoja.
• Parantamaan ongelmanratkaisukykyjä.
• Parantamaan kykyä puolustaa tiettyä näkökulmaa.
• Oppimaan kuuntelemaan muita ja kunnioittamaan heidän ideoitaan sekä ilmaisemaan myös omiaan.

Yhteistoiminnallisen oppimisen hyödyt

Yhteistoiminnallinen oppiminen mahdollistaa eri pelien (rakenteiden) käytön, jotta ne toimivat luokkahuoneessa yhdessä tiettyjen periaatteiden ja selvien tavoitteiden kanssa. Kaikkia niitä voidaan käyttää eri tunneilla, kuten matematiikan tai kielten tunneilla. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteistoiminnallinen oppiminen voi toimia jopa sellaisten aineiden kohdalla, joissa vähiten odotit sen toimivan.

Yhteistoiminnalliseen oppimiseen liittyvä erittäin tärkeä fakta on se, että sitä voidaan käyttää opettamaan erilaisia oppilaita. Useimmat koulut ja oppilaitokset käyttävät perinteistä koulutusjärjestelmää, joka on suunnattu vain yhdenlaisille oppilaille. Entä luovemmat oppilaat? Tai oppilaat, joiden on vaikea muistaa tiettyjä tietoja? Spencer Kaganin luomat rakenteet ovat tällaisissa tapauksissa hyödyllisiä, sillä ne sallivat oppimisen olevan hieman kokonaisempaa.

Yhteistoiminnallisen oppimisen käyttöönottamisen tarve

Jotkut opettajat saattavat ajatella, että yhteistoiminnalliseen oppimiseen perustuva opettaminen voi olla ärsyttävää. Todellisuudessa siihen liittyy kuitenkin vähemmän valmisteluja ja tulokset ovat tehokkaampia. Vaikka monilla oppilaitoksilla onkin jo määrätynlainen opetusmenetelmä, uskomme, että on tärkeää esitellä joitakin Kaganin rakenteita ja rohkaista oppilaitoksia kokeilemaan niitä. Sillä tavalla he pystyvät näkemään itse, tuottaako se hyviä tuloksia vai ei.

Kuten sanoimme aikaisemmin, “perinteinen” koulutus on koulujen yleisin tapa sen tehottomuudesta huolimatta. Perinteinen koulutus ei kannusta oppilaita oppimaan, se tylsistyttää heidät. Se saa oppilaan kysymään itseltään kesken tunnin: “Miksi opiskelemme tätä? Mikä tämän tarkoitus on?”. Lisäksi se edistää epätervettä kilpailua oppilaiden välillä.

Yksi asia on varma: olemalla koko luokan paras vain muistamalla kaiken ulkoa saadakseen opettajan huomion estää Kaganin selittämien taitojen kehittymisen. Lyhyesti sanottuna, kouluttajien pitäisi pitää mielessä, että oppilaiden täytyy pystyä työskentelemään, edistymään, oppimaan ja toimimaan niin tuottavalla tavalla kuin vain voivat, ja siitä syystä heidän pitäisi käyttää niitä menetelmiä, jotka sopivat heille parhaiten.