Sopeutumishäiriö on kiistanalainen diagnoosi
Sopeutumishäiriö on eräänlainen “ei kenenkään maa”. Se on kliininen kokonaisuus, joka vaatii suurta taitoa sen diagnosoimiseksi, koska normaalin ja patologisen välillä on erittäin hieno raja. Niin hieno, että ihmiset, jotka kohtaavat tai ovat kohdanneet erittäin stressaavia ja pitkittyneitä tilanteita, voivat hyvinkin saada tämän diagnoosin.
Mutta mikä sopeutumishäiriö oikein on? Katsotaanpa.
“Se, mikä antaa meille mahdollisuuden selviytyä lajina, ei ole äly tai voima, vaan kykymme sopeutua.”
-Natalia Gómez del Pozuelo-
Sopeutumishäiriö
Tämä tila koostuu mielialaoireiden kehittymisestä koetun paineen seurauksena. Stressin lähteen tulee olla tunnistettavissa. Esimerkiksi tunteellinen ero, syöpä tai irtisanominen. Lisäksi diagnoosin tekemiseksi näiden oireiden tulee ilmaantua mainittujen stressitekijöiden jälkeisten kolmen kuukauden aikana (APA, 2015) ja kestää enintään kuusi kuukautta.
Kuten minkä tahansa kliinisen kokonaisuuden, tämän häiriön aiheuttaman epämukavuuden on oltava riittävän voimakasta vaikuttaakseen erilaisiin tärkeisiin elämänalueisiin. Esimerkiksi parisuhteeseen, perheeseen tai työhön. Lisäksi siitä kärsivä tuntee voimakasta epämukavuutta (Maailman terveysjärjestö, 2021).
Sopeutumishäiriöstä kärsivät kokevat äärimmäistä huolestumista. He saattavat sanoa asioita, kuten “nyt kun kumppanini on jättänyt minut, mitä aion tehdä?” tai “olen menettänyt työpaikkani, olen siis epäonnistunut”. Lisäksi heidän on vaikea “sopeutua” stressin lähteeseen ja sen seurauksena he kärsivät. Oireet eivät kuitenkaan ole läheskään yhtä vakavia kuin muissa tiloissa, kuten masennuksessa tai yleistyneessä ahdistuneisuushäiriössä.
“Sopeutumishäiriö on sopeutumaton reaktio tunnistettavaan psykososiaaliseen stressitekijään tai useisiin stressitekijöihin.”
-Maailman terveysjärjestö-
Kiista sopeutumishäiriöstä
Onko tarpeellista leimata tietyssä tilanteessa ylivoimaiseksi muodostuva stressi mielenterveyshäiriöksi? Muista, että tämä epämukavuusreaktio kestää enintään puoli vuotta. Tässä suhteessa Belloch (2020) huomauttaa, että viiva, joka erottaa “normaalin” “patologisesta” on erittäin kapea.
American Psychiatric Association väittää, että diagnoosi voidaan tehdä vain, jos kärsimystä esiintyy stressaavan tapahtuman jälkeen. Mutta varmasti suurin osa työpaikan tai puolison menettäneistä ihmisistä kärsii? Siksi ne (ja monet muut stressaavat tilanteet) saattaisivat laukaista sopeutumishäiriön.
“Historiallisesti sopeutumishäiriöitä määrittelevien kriteerien yksinkertaisuus ja löysyys on aiheuttanut kiistaa niiden kliinisestä hyödyllisyydestä.”
-Amparo Belloch-
Onko häiriö kliinisesti merkittävä?
Sosiaalisen ahdistuneisuushäiriön tapauksessa tiedämme, kuinka sitä tulee käsitellä, mitkä sen syyt voivat olla ja mikä olisi sille optimaalinen hoito. Näin ei kuitenkaan ole sopeutumishäiriön kohdalla. Onko diagnoosi siis todella hyödyllinen?
Mikä on sopeutumishäiriön kohdalla erittäin hämärää on se, että diagnoosi tehdään stressitekijän perusteella (Belloch, 2020). Stressitekijällä ei ole kykyä aiheuttaa toista, “vakavampaa” mielenterveyshäiriötä (eli se ei ole hengenvaarallinen, kuten mm. traumaperäinen stressihäiriö). Kyseessä on “pieni” stressitekijä. Se kuitenkin johtaa häiriön kehittymiseen.
Lisäksi, jos oireiden täytyy “ilmestyä ja kadota” (Belloch, 2020) tietyn ajanjakson aikana (kolmen ja kuuden kuukauden sisällä), sen voidaan sanoa olevan normaali reaktio tuskalliseen tapahtumaan.
Tästä syystä sopeutumishäiriöltä saattaa hyvinkin puuttua “häiriön” määritelmä ja se voi olla yksinkertaisesti normaalia evoluutiota selviytyä järkyttävästä tapahtumasta, joka aiheuttaa kipua ja kärsimystä.
“Voimme havaita, että ne ovat evoluution tai resoluution kuvia tai ohimeneviä olosuhteita, jotka ratkeavat spontaanisti.”
-Amparo Belloch-
Sopeutumishäiriötä määrittävä elementti
Sopeutumishäiriössä voi kehittyä mielialaoireita, kuten sellaisia, jotka ovat ominaisia masennukselle. Nämä ovat ahdistuksen tai jopa käyttäytymishäiriöiden oireita. Toisin sanoen masennushäiriön, ahdistuneisuushäiriöiden ja käyttäytymishäiriöiden tyypillisiä oireita. Sopeutumishäiriö on kuitenkin kaukana näiden tilojen diagnosoinnista näillä diagnostisilla merkinnöillä. Se on eräänlainen “monioireinen sekamelska”.
On olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että sopeutumishäiriön ja vakavan masennushäiriön välillä ei ole eroja. Näyttää siltä, että oireiden vakavuus ja toiminnan heikkeneminen ovat molemmissa tapauksissa samanlaisia (Belloch, 2020).
Mutta toiminnallinen palautuminen on nopeampaa sopeutumishäiriössä kuin vakavassa masennushäiriössä. Sellaisten elementtien puuttuminen, jotka määrittelevät sopeutumishäiriön “puhtaasti” kliiniseksi kokonaisuudeksi, joka on hyvin määritelty ja rajattu, muodostaa perustan tämän tilan hyödyllisyyttä koskeville kiistoille.
Onko olemassa riittävästi tieteellistä näyttöä?
Sopeutumishäiriön alatyyppejä on monta. APA:n (2015) mukaan siihen liittyy:
- Masennuksen tunteita
- Ahdistuneisuuden oireita
- Ahdistuneisuuden ja masennuksen oireita yhdessä
- Käyttäytymishäiriöitä
- Käyttäytymishäiriöitä ja ahdistuneisuus-masennusoireita
- Ei määritelty
Tämä tarkoittaa, että sopeutumishäiriö on kliininen kokonaisuus, jolla on eniten alatyyppejä (Belloch, 2020). Mutta niiltä puuttuu niiden käytön edellyttämä merkitys tai spesifisyys. Tästä syystä Maailman terveysjärjestö haluaa poistaa sopeutumishäiriön alatyypit.
“Pitkän aikavälin tutkimukset osoittavat, että yleisin oireprofiili on ahdistuneisuus-masennus.”
-Amparo Belloch-
Kuten huomaat, aihe on kiistanalainen. Sopeutumishäiriön diagnoosi voi olla hyödyllinen joissakin tapauksissa, koska se voi antaa vihjeitä siitä, kuinka potilaan tila voi kehittyä toiseksi, määritellymmäksi ja vakavammaksi, kliiniseksi kokonaisuudeksi, kuten masennukseksi.
Toisaalta se on huonosti määriteltyjen oireiden sekamelska, joka voi johtaa virheellisiin diagnooseihin. Itse asiassa se voi jopa “patologisoida” normaaleja, vaikkakin sopeutumattomia reaktioita erittäin tuskalliseen tilanteeseen, kuten työpaikan tai kumppanin menettämiseen.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
-
Belloch, A. (2023). Manual De Psicopatologia. Vol. II (2.a ed.). MCGRAW HILL EDDUCATION.
-
CIE-11. (s. f.). https://icd.who.int/es
-
Carrobles, J. A. S. (2014). Manual de psicopatología y trastornos psicológicos (2a). Ediciones Pirámide.
-
First, M. B. (2015). DSM-5. Manual de Diagnóstico Diferencial. Editorial Médica Panamericana.
-
Herrero Gómez, V., & Cano Vindel, A. (2010). Un caso de trastorno adaptativo con ansiedad: evaluación, tratamiento y seguimiento. Anuario de Psicologia Clinica y de la Salud/Annuary of Clinical and Health Psychology, 6, 53-59.
-
Domínguez-Rodríguez, I., Prieto-Cabras, V., & Barraca-Mairal, J. (2017). Un estudio de caso de trastorno adaptativo con ansiedad por situación de sobrecarga laboral. Clínica y Salud, 28(3), 139-146.