Sinä olet sekä taivas että helvetti

Sinä olet sekä taivas että helvetti

Viimeisin päivitys: 26 marraskuuta, 2016

Keitä olemme ihmisinä on paljon enemmän kuin mitä näytämme maailmalle, ja se on paljon enemmän kuin mitä itse ajattelemme itsestämme. Meidän valomme ja varjomme ovat osa sitä kokonaisuutta, johon me kuulumme.

Mitä meidän varjomme ovat? Varjomme ovat henkilökohtainen helvettimme jota me emme halua tunnistaa itsessämme, jota itsepintaisesti salaamme; käyttäytyminen, ajatukset ja tunteet jotka ovat riittämättömiä, joita emme voi hyväksyä ja jotka ovat meille kelpaamattomia. Kaikki mitä kulttuurissamme opimme ettemme voi olla, me piilotamme. Sitä myös kritisoimme ja tuomitsemme muissa.

Pyrimme näyttämään vain yhden osan itsestämme. Se on vain energian hukkaa joka lopulta kääntyy meitä vastaan.

Kukaan ei valaistu kuvittelemalla valokuvioita, vaan ennemmin olemalla tietoinen pimeydestään.”

– Carl Jung –

Tytön varjo

Maailma ei koostu vain valosta

Uskomme että vahvuutemme piilee siinä, että tuomme esiin sen ystävällisimmän ja iloisimman puolen itsestämme. Siinä, että näytämme jatkuvan hymymme ja olemme aina saatavilla toisille ihmisille.

Mutta kaikki tilanteet eivät voi olla tällaisia. Monissa olosuhteissa on välttämätöntä ilmaista surullisuutemme, raivomme, epämukavuutemme, vihaisuutemme ja kaikki ne puolet jotka mielletään sosiaalisesti “negatiivisiksi”.

Tukahduttamalla nämä mielentilat, jotka ilmaantuvat luonnollisesti ja spontaanisti reaktiona erilaisiin elämänkokemuksiin, kiellämme oman itsemme ilmaisun. Tämä aiheuttaa sen, että nämä puolet muuttuvat intensiivisemmäksi ja lopulta näyttäytyvät suhteettomalla tai väärällä tavalla.

Esimerkki: kun olemme keränneet sisäämme paljon epämukavuutta ja lopulta tapahtuu tilanne jossa räjähdämme, puramme kaiken juuri siinä hetkessä paikalla olevaan henkilöön. Kun tämä tapahtuu, seuraamukset ovat epämiellyttäviä, ja syyllisyys täyttää meidät, sillä olemme käyttäytyneet niin sopimattomalla tavalla.

Varjojen hyväksyminen

Kun koemme syyllisyyttä jonka sopimaton käyttäytymisemme on luonut, meillä on usein taipumus sulkea pois käytös joka aiheutti tämän tilanteen, jotta välttäisimme sen ilmaantumista toiste.

Mitä emme ymmärrä on se, että samalla yllytämme itseämme ilmaisemaan itseämme sopimattomasti kaikissa tilanteissa.

Jos voimme tulla tietoisiksi tästä prosessista, voimme ottaa askeleen eteenpäin hyväksymällä varjomme. Varjomme on osa meitä ja kieltämällä sen liikumme poispäin totuudesta.

Valon olemassaololle on välttämätöntä tunnistaa että on varjoja, niin että on olemassa tasapaino, sisäinen heilurimme joka ei saa heilahtaa yli kummastakaan päästä tunteidemme, ajatustemme tai käytöksen suhteen.

Vain antamalla itseni olla oma itseni, vaivattomasti ja luonnollisesti, voin tuntea olevani kokonainen. Hyväksyntä herättää omatuntomme ja avaa meidät itsemme rakastamisen ja löytämisen kokemukselle.

Varjomme kanssa

Vastakohtien yhdistäminen

Näin meidän maailmamme muodostuu: yhdistämällä vastakohtia, kaiken ja ei-minkään dualistisuus, elämä ja kuolema.

Hyväksymällä että meidät on tehty näistä vastakohdista, tunnistamme kaiken jota yritämme välttää ja torjua osana kokonaisuutta. Tulemme enemmän ihmisiksi, saavuttaen syvemmän ymmärryksen ihmisiä kohtaan jotka torjuvat meidät.

Tulemme tuomitsemisesta ymmärrykseen, sekä itseämme että ympäröiviä ihmisiä kohtaan. Ja tämä aiheuttaa harmonian heräämisen ja vastakohtien tasapainon.

Ei ole olemassa hyvää tai pahaa. On vain eri puolien integraatio, tämän suhteen tasapaino.

Kun olemme konfliktissa jonkun puolemme kanssa, esimerkiksi säännön “Olen vastuuntuntoinen ihminen, minulla ei ole varaa olla mitään muuta” me pidämme huolta, että asia on aina näin. Tämä päätyy lopulta olemaan uuvuttavaa ja saattaa tulla aika jolloin väistämättä liikumme toiseen ääripäähän.

Kun parannamme konfliktin toisessa ääripäässä, voimme liikkua kohti yhdistymistä ja tasapainoa, niin että emme ole epäsuhdassa.

“Jos kärsit, kärsit itsesi vuoksi; jos olet onnellinen, olet sitä itsesi vuoksi; jos olet iloinen, olet sitä itsesi vuoksi. Kukaan muu ei ole vastuussa siitä mitä tunnet, vain sinä eikä kukaan muut. Sinä olet helvetti ja taivas myös.”

-Osho-


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.