Sanat ovat yhtä tärkeitä kuin teot

Sanat ovat yhtä tärkeitä kuin teot
Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 23 tammikuuta, 2019

Jotkut kokeilut ovat osoittaneet, että eri sanat voivat aiheuttaa muutoksia aivoissa. Rakentavat sanat lisäävät stressihormonin tuotantoa. Toisaalta sinua rakentavat sanat edistävät hyvinvointihormoneiden vapautumista. Sanonnat kuten “sanat eivät koskaan tule vahingoittamaan minua” tai “ne ovat vain sanoja” ovat jatkuvasti sellaisten ihmisten toistamia, jotka eivät ole tietoisia kieliteoriassa 1900-luvulta eteenpäin tapahtuneesta kehityksestä. Nykyään tiedämme, että sanat ovat kommunikointikeinoja. Tai toisin sanoen sanat ovat yhtä tärkeitä kuin teot.

Totuus on se, että meidät on tehty sanoista, jotka ovat vain ajatustemme ilmentymiä. Ajatukset puolestaan ovat kulttuurin rakennuskiviä. Samaistumme itseemme, muihin ja kaikkiin maailman esineisiin kulttuurin, ajatusten ja sanojen avulla. Sanat ovat osa ihmisen perusolemusta ja niillä on ratkaiseva vaikutus elämäämme. Sen takia sanomme, että sanat ovat yhtä tärkeitä kuin teot.

“Valitse sanasi viisaasti, sillä ne tulevat vaikuttamaan onnellisuuteesi, suhteisiisi ja henkilökohtaiseen vaurauteesi.”

-Andrew B. Newberg-

Ainoat sanat, jotka eivät tule vaikuttamaan sinuun, ovat niitä jotka eivät liity sinuun. Sitä vastoin kaikilla sinuun suoraan liittyvillä sanoilla tai asioilla, joihin tunnet yhteyttä, on syvä vaikutus. Ne eivät vain katoa. Ne pysyvät kanssasi muokaten tunteitasi, tuntemuksiasi ja jopa tietoista mieltäsi. Voimme väittää verbaalisten ilmausten olevan yhtä tärkeitä tai tärkeämpiä kuin konkreettiset teot.

Kieli ja sen vaikutus aivoihin

Yksi merkittävimmistä löydöistä on se, että kaikki verbaaliset ilmaisut aiheuttavat reaktion aivoissa. Sekä positiiviset että negatiiviset sanat muokkaavat tavalla, jota tutkijat voivat tarkkailla. Psykiatrit Mark Waldman ja Andrew B. Newberg ovat suorittaneet yhden kattavimmista tutkimuksista tällä alalla. He ovat teoksen Words can change your brain: 12 conversation strategies to build trust, resolve conflict and increase intimacy kirjoittajia.

naisen hiukset ovat sanoja

Tämä kirja muun muassa osoittaa sen, että tutkijat näkivät mielenkiintoisia aivoreaktioita silloin kun ihmiset altistuivat sanoille “kyllä” ja “ei”. Kun lause alkaa sanalla “ei”, aivot vapauttavat enemmän kortisolia eli stressihormonia. Toisaalta jos lause alkaa sanalla “kyllä”, vapautuu enemmän dopamiinia. Dopamiini on hyvinvointihormoni.

Samalla tavalla Friedrich Schillerin yliopiston tutkijat osoittivat, että rakastavat ja positiiviset ilmaisut aktivoivat mediaalisen etuaivolohkon. Tämä alue liittyy omakuvaan ja tunneperäiseen päätöksentekokykyyn. Toisin sanoen lohduttavat ja rakastavat sanat parantavat omakuvaasi ja auttavat sinua tekemään parempia tunneperäisiä päätöksiä. Nämä tutkimukset toimivat todisteena sille väitteelle, että sanat ovat yhtä tärkeitä kuin teot.

Positiiviset ja negatiiviset sanat

Negatiiviset sanat lähettävät väkivaltaisia tai aggressiivisia viestejä ja satuttavat muita tavalla tai toisella. Tällaisilla sanoilla on paljon vahvempi ja pitkäkestoisempi vaikutus kuin positiivisilla. Niiden vaikutus on niin suuri, että joidenkin negatiivisten sanojen lukeminen muutaman sekunnin ajan voi lisätä ahdistusta. Sanat kuten “kuolema”, “tauti”, “suru”, “kipu”, “kurjuus” ja muut samankaltaiset voivat vaikuttaa sinuun syvästi.

ahdistuneen oloinen nainen

Jotkut tutkimukset sanovat, että yksi negatiivinen sana ei vastaa yhtä positiivista sanaa. Näin on varsinkin silloin kun joku käyttää negatiivista sanaa avoimesti toista kohtaan. Jotkut asiantuntijat väittävät, että negatiivisen sanan vaikutuksen torjumiseksi tarvitsee kuulla viisi positiivista sanaa. Se tarkoittaa sitä, että pelkkä anteeksipyyntö ei riitä. Sinun täytyy tehdä paljon enemmän.

Toisaalta tutkijat ovat huomanneet mielenkiintoisen ilmiön työmaailmassa. Tutkimukset ovat esimerkiksi osoittaneet, että jos kehut työntekijöitä säännöllisesti ja annat arvostusta heidän tekemästään työstään, heidän on taipumus työskennellä kovemmin. He ovat myös yhteistyökykyisempiä ja tuotteliaampia. Kuten huomaat, sanat ovat yhtä tärkeitä kuin teot tai palkinnot, jopa työmaailmassa.

Varo mitä sanot

Ihminen käyttää keskimäärin 70 000 sanaa päivässä. Koska puhuminen on niin normaalia, pidämme sitä itsestäänselvyytenä. Se on kuitenkin meidän perusolemuksemme ja tapamme samaistua itseemme ja muihin. Sanojen käyttäminen oikealla tavalla tarjoaa suuren mahdollisuuden elämän parantamiseksi tai pahentamiseksi.

On tärkeää olla varovainen sen suhteen kuinka käytät kieltä. Tämä on totta etenkin jännittyneissä tilanteissa, jotka liittyvät konflikteihin tai sisäisiin ongelmiin. Mutta emme tarkoita, että sinun pitäisi olla varovainen vain siinä mitä sanot muille. Sinun pitää myös kiinnittää huomiota siihen mitä sanot itsellesi. Toisinaan sinun tulee vain pysähtyä hetkeksi löytääksesi sanat, jotka parhaiten ilmaisevat tunteitasi ja ajatuksiasi.

Sanat ovat yhtä tärkeitä kuin teot

mies ja nainen pitävät käsistä kiinni

Sanojen mahdollinen voima on valtava. Kolumbialainen psykiatri Carlos Cuéllar suosittelee päivän aloittamista ja päättämistä kiitollisuuden ilmaisemiseen elossa olemisesta. Hän sanoo tämän yksinkertaisen teon voivan parantaa fyysistä ja henkistä terveyttäsi huomattavasti. Tehdään sanoista liittolaisiamme hyvinvointia tavoitellessamme ja vältymme ansaan joutumiselta.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Lomas, C. (2011). El poder de las palabras y las palabras del poder: enseñanza del lenguaje y educación democrática. Textos de didáctica de la lengua y la literatura, (58), 9-21.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.