Tunnehetket: tunteiden oikeaoppinen hallitseminen

Tunnehetket: tunteiden oikeaoppinen hallitseminen
Sergio De Dios González

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi Sergio De Dios González.

Kirjoittanut María Hoyos

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Tunnetaitokasvatuksella on merkittävä rooli siinä, millainen henkilö ihmisestä tulee. Tunteiden oikeaoppinen hallitseminen tekee meistä älykkäämpiä. Mutta ensin jonkun täytyy opettaa meille kuinka. Yksi parhaista apuvälineistä on lastenkirja nimeltä Tunnehetket: ilman tunteitasi et olisi sinä.

Kirja on tarkoitettu lapsille (ja heidän vanhemmilleen) opettamaan heitä määrittelemään omat tunteensa ja niiden syyt ja seuraukset. Sen lisäksi he oppivat tuntemaan itsensä paremmin, mutta heistä tulee myös nopeampia olemaan empaattisia muita kohtaan. Ajatuksena on, että tieto siitä mitä muut ihmiset tuntevat ei tee sinusta ainoastaan myötätuntoista, vaan myös älykkään.

“Itsesi tunteminen on kaiken viisauden alku.”

-Aristoteles-

Mitä tunneäly on?

Tunneäly määritellään kykynä tunnistaa ja hallita omat tunteet. Se tarkoittaa myös sen kyvyn hyödyntämistä, jolla kanavoimme energiamme positiiviseen suuntaan. Se on taito, jota esiintyy kaikilla sosiaalisen elämän alueilla. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa alue, jossa sillä on mielenkiintoinen rooli. Se käsittelee myös esimerkiksi sisäistä vuoropuheluamme ja ajatuksia, joille annamme tilaa.

tunteiden oikeaoppinen hallitseminen auttaa elämässä

Tunneäly ei kuitenkaan ole osa perinteistä psykologiaa ja se on hyvin uusi käsite. Se ei ole osa tavanomaisia älykkyystestejä. Samaan aikaan monet ihmiset näkevät sen syynä siihen, että älykkyystestit ovat tarpeettomia. Älykkyystesteissä on kyse erilaisesta älykkyydestä, sellaisesta, joka on analyyttisempää ja loogisempaa. Mutta sellaisen älykkyyden kehittäminen ei tee sinusta parempaa tunteiden käsittelijää.

Sen takia apuvälineet, jotka voivat auttaa ihmisiä kiinnostumaan tunneälystä, ovat niin mahtavia. Tunnehetket -kirja on yksi parhaista apuvälineistä.

Mikä Tunnehetket on?

Se on sanakirjan muodossa oleva kirja, jossa on 42 merkintää, yksi jokaiselle tunteelle:

RakkausHellyysVihaRaivoÄrtyneisyysJännitys
HelpotusRauhallisuusOnnellisuusIloSurullisuusMyötätunto
KatumusSyyllisyysHäpeäEpävarmuusUjousSekavuus
PelkoHämmästyneisyysInhoVihamielisyysHyväksyntäVäärinymmärrys
ToivottomuusYksinäisyysNostalgiaMelankoliaTylsyysInnostus
InnokkuusEuforiaLannistuminenPettymysTurhautuneisuusIhailu
KateusHaluTyytyväisyysYlpeysMielihyväKiitollisuus

Jokaisella merkinnällä on sanakirjassa kuvallinen esittely, joka kertoo lyhyesti mikä tuo tunne on. On myös toinen tärkeä kohta, joka jokaiseen merkintään lisätään: syyt, seuraukset tai muut tunteen näkökohdat sen jälkeisen tunteen mukaan.

Kirja on osa Ilman tunteitasi et olisi sinä -projektia. Sen tavoitteena on tarkastella lasten ja jopa aikuisten tunnemaailmaa. Tunnehetket on vain yksi osa tätä projektia. Siihen kuuluvat myös kiitollisuuspäiväkirja, aktiviteetteja, lukijan opas, tunnetyöpajoja sekä ideat Tunnehetket -kirjan kuvien käyttämiseksi.

Useimmat projektin lähteistä on saatavilla vain espanjaksi Palabras Aladas -nettisivuilla.

Kuinka Tunnehetket -kirjaa käytetään?

Se on täydellinen kirja 6-vuotiaille lapsille ja sitä vanhemmille. Tässä iässä he alkavat tuntea monimutkaisia tunteita. Siitä ei ole hyötyä nuoremmille lapsille, sillä sen sisältö on heille liian monimutkaista. Mutta jos sinulla on aikaa ja voimavaroja, on se tietysti muokattavissa, mikäli haluat alkaa käyttää sitä aikaisemmin.

Tunnehetket -kirjaa markkinoidaan opetusvälineenä vanhemmille ja kasvattajille. Se on hyvä omistaa, sillä se vahvistaa vanhempien ja lasten välistä sidettä tunteiden ymmärryksen ja keskustelun välityksellä. Opettajat voivat myös käyttää sitä koulussa, sillä sen lisämateriaali voi tuoda esiin kysymyksiä, keskustelua ja ajatuksenvaihtoa luokkahuoneessa.

Miksi se on niin tärkeä työväline?

Olitpa sitten vanhempi tai kasvattaja tai vain aikuinen, joka viettää aikaa lasten kanssa, on Tunnehetket loistava apuväline. Sitä voidaan käyttää kotona vaikka iltalukemisena. Voit lukea sitä heidän kanssaan (mikä on hyväksi siteenne kannalta) tai antaa heidän lukea sitä yksin (mikä stimuloi heidän sisäistä älykkyyttään).

tunteiden oikeaoppinen hallitseminen auttaa lapsia jokapäiväisessä elämässä

Koulussa käytettävän lisämateriaalin lista on loputon. Tällä nettisivustolla on ilmaisia menetelmiä, jotka on järjestelty opetustason mukaan (lastentarha, peruskoulu, yläkoulu ja lukio). Ne ovat värikkäiden piirustusten kuvittamia sivustoja, jotka kertovat kaikista eri tunteista. Sivustolla on myös helppoja kysymyksiä, tunteiden visualisointia ja niiden tunnistamista piirrosten avulla.

Julkaisijalla on jopa työpaja, jossa pieniä lapsia autetaan tunnistamaan tunteensa ja ilmaisemaan niitä oikein sanoin. Tämä on kylläkin tällä hetkellä vain espanjaksi.

Lopuksi haluamme painottaa, että henkinen älykkyys on kyky, jota käytämme kehittääksemme itseämme ja ihmissuhteitamme. Siitä syystä Tunnehetket voi olla suureksi avuksi. Se osoittaa kuinka arvokkaita tunteet ovat ja tuo tämän tiedon pienten lasten tietoisuuteen.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.