Riippuvainen persoonallisuus: mikä on paras hoitomuoto?

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Alicia Escaño Hidalgo

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Riippuvaisen persoonallisuushäiriön hoitoon tarkoitetussa kognitiivisessa terapiassa potilaasta tulee jatkuvasti yhä riippumattomampi, ja hänen ristiriitainen suhtautuminen omaan itsenäisyyteensä ja kykyihinsä muovautuu vähitellen. Lue alta, mikä on riippuvainen persoonallisuus ja paras hoitomuoto siihen.

Mikä on riippuvainen persoonallisuus?

DSM-V:n (mielenterveyden häiriöiden diagnostinen ja tilastollinen käsikirja) mukaan riippuvaisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä ihminen kokee hallitsevaa ja liiallista tarvetta saada hoivaa. Tämä johtaa alistuneeseen käyttäytymiseen, liialliseen kiintymiseen ja eron pelkoon. Riippuvainen persoonallisuus syntyy varhaisaikuisuudessa ja se näkyy useissa eri tilanteissa. Siinä ilmenee tavallisesti ainakin viisi seuraavista oireista:

• Henkilön on vaikea tehdä päivittäisiä päätöksiä turvautumatta muiden antamiin neuvoihin ja niiden pohjalta saatuun mielenrauhaan.
• Hän haluaa muiden ottavan vastuun oman elämänsä tärkeimmistä puolista.
• Henkilöllä on vaikeuksia ilmaista olevansa eri mieltä muiden kanssa siitä pelosta, että hän menettää näiden tuen tai hyväksynnän.
• Hänellä on vaikeuksia panna alulle projekteja ja tehdä asioita itsekseen. Tämä johtuu luottamuksen puutteesta omaan arviointikykyyn tai taitoihin, ei motivaation tai energian puutteesta.
• Hän pyrkii saamaan niin kovasti muiden hyväksyntää ja tukea, että hän päätyy tekemään vapaaehtoisesti asioita, joita hän ei todellisuudessa haluaisi tehdä.
• Hän tuntee olonsa usein huonoksi ja avuttomaksi ollessaan yksin. Tämä johtuu siitä perusteettomasta pelosta, ettei hän kykene huolehtimaan itsestään.
• Kun läheinen ihmissuhde päättyy, hän etsii välittömästi uuden ihmisen saadakseen hoivaa ja tukea.
• Hän tuntee epärealistista huolta tai pelkoa hylätyksi tulemisesta ja siitä, että hän joutuisi huolehtimaan itsestään.

Riippuvainen persoonallisuus ja heikko minäkäsitys

Riippuvaisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivällä on heikko minäkäsitys, sillä hän ei usko kykenevänsä tekemään sitä mitä hän todella haluaisi tehdä. Hän uskoo, että toisten on vahvempina pelastettava hänet, ja pitää itseään myös riittämättömänä tai avuttomana.

Kun ihminen ajattelee näin itsestään, normaali reaktio on etsiä muita ihmisiä ottamaan vastuu omasta elämästä. Turvan ja huolenpidon etsiminen toisesta ihmisestä on täydellinen ratkaisu riittämättömyyden ja heikkouden tunteeseen vihamielisessä ja pelottavassa maailmassa.

Kognitiivinen terapia pyrkii vähentämään tämän reaktion voimakkuutta parantamalla potilaan minäkäsitystä. Tämän saavuttamiseksi siinä käytetään joitakin kognitiivisia menetelmiä, kuten ohjattua päättelyä ja Sokraattista menetelmää. Tämän lisäksi hyödynnetään behavioraalisia testejä ja muita tarkempia menetelmiä.

Kuinka riippuvainen persoonallisuus kehittyy?

Riippuvainen persoonallisuus kehittyy kuten monet muutkin persoonallisuushäiriöt: reaktiona lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin. Se mikä tämän häiriön alla piilee on äärimmäinen yksinäisyyden pelko. Tämä johtuu siitä uskomuksesta, ettei henkilö kykene puolustautumaan maailman “hyökkäyksiltä”.

Tällaiset ihmiset ovat usein niitä, jotka lapsuudessa kokivat tietynlaista läheisyyden puutetta. He kasvoivat tuntien sisäistä tyhjyyttä – tämä luo voimakasta kärsimystä, jota he yrittävät lieventää muiden ihmisten kautta (tavallisesti kumppaneiden). Sitä voi ilmetä myös adoptiolapsilla sekä pitkäaikaissairailla, joilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin turvautua toisten ihmisten apuun.

Kun ihminen oppii turvautumaan voimakkaasti vanhempiinsa, ja vanhemmat ovat ylisuojelleet häntä, henkilölle kehittyy todennäköisesti riippuvainen persoonallisuus.

Yleisesti ottaen tästä häiriöstä kärsivät ihmiset hakevat kumppania täydentämään itseään. Tämä vain voimistaa muihin ripustautumisen tarvetta ja vähentää motivaatiota toimia itse. Tällaisten ihmisten kumppaneilla on yleensä narsistisia taipumuksia ja tapana määräillä toisia omilla päätöksillään. He eivät koe tunnontuskia omien mielipiteidensä ilmaisemisesta, vaikka niitä ei edes pyydettäisi. Näin riippuvaisen henkilön ei tarvitse nähdä minkäänlaista “vaivaa” päivittäisessä elämässään; hänen kumppaninsa on vastuussa siitä mitä hän syö, kuinka hän sisustaa, kuinka monta lasta he hankkivat jne.

Kognitiivinen terapia riippuvaisen persoonallisuushäiriön hoidossa

Riippuvaiseen persoonallisuushäiriöön käytetty kognitiivinen terapia pyrkii ensin analysoimaan sitä, mikä on näiden potilaiden pääasiallinen kognitiivinen vinoutuma. Heidän ajattelutapansa on täysin vastakkainen koko itsenäisyyden käsitteen kanssa. Muista riippuvaisilla henkilöillä on usein seuraavia uskomuksia:

• “En pärjää, jos kukaan ei huolehdi minusta.”
• “En pärjää elämässä niillä voimavaroilla, joita minulla on tai joita voin hankkia.”
• “Itsenäisyys merkitsee elämistä täysin omillaan.”

Heillä esiintyy myös ristiriitaisia näkemyksiä omia kykyjään kohtaan. Jos heitä pyydetään tekemään jotakin, he yleensä ajattelevat olevansa kykenemättömiä siihen. He uskovat, että heidän kumppaninsa pystyy tekemään sen paljon paremmin kuin he itse, tai he sanovat itselleen, että heistä ei ole mitään hyötyä ja he aina vain mokaavat.

Potilaiden riippumattomuuden edistäminen

Tämä vääristynyt ajattelutapa omaa itsenäisyyttä kohtaan tulisi muuttaa. Terapeutin on autettava potilasta ottamaan vähitellen eroa kaikista niistä ihmisistä, joista he ovat riippuvaisia. Heidän on otettava eroa myös terapeutista.

On myös tärkeää, ettei termejä kuten “riippuvaisuus” ja “itsenäisyys” käytettäisi terapian alussa. Syy tähän on se, ettei potilas yleensä tiedosta sen olevan osa hänen ongelmaansa. Paljon parempi on, jos potilas itse tiedostaa tämän terapian edetessä. Näin hän paljon todennäköisemmin myös lopulta verbalisoi tämän löydöksensä. Tämä auttaa saamaan hänet toipumisen tielle.

Terapian alussa tietty määrä riippuvaisuutta on välttämätöntä. Syy tähän on se, että alussa terapeutin on tehtävä yli puolet työstä, mutta tämä tulee muuttumaan terapiaistuntojen edetessä.

Sokraattinen menetelmä

Sokraattinen menetelmä on hyvin tärkeä, sillä se takaa potilaan aktiivisen roolin terapiassa. Terapeutin on turha yrittää selittää potilaalle, miksi tämä tuntee niin kuin tuntee tai kuinka tämän tulisi toimia ja reagoida. Jos terapeutti tekee näin, hän vain pelkästään vahvistaa sitä riippuvuutta, jota he yrittävät yhdessä hoitaa.

Potilas on se osapuoli, jonka on vähitellen annettava työstettävää terapiaistuntoihin. Hän päättää mitä aiheita käsitellään ja mistä puhutaan. Eri kysymysten kautta hän tekee omat johtopäätöksensä.

Terapeutin on varottava houkutusta toimia potilaan pelastajana. Terapia tällaisten potilaiden kanssa on joskus hidasta ja turhauttavaa. Varsin usein terapeutti tuntee houkutusta “pelastaa” potilaan ja kertoa tälle mitä tämän tulisi tehdä. Mutta tästä olisi vain enemmän haittaa kuin hyötyä.

Aseta ammatilliset rajat

On erittäin tärkeää asettaa ammatilliset rajat. Ei ole epätavanomaista, että riippuvainen persoonallisuus rakastuu terapeuttiinsa. On tehtävä heti alusta asti selväksi, että terapian puitteiden asettamia rajoja ei tule ylittää.

On tavallinen menetelmä laittaa potilas kirjoittamaan muistiin päiväkirjaan keskustelunaiheita, joita hän haluaa ottaa esiin terapiaistuntojen aikana. Toinen hyödyllinen menetelmä on se, että potilas pitää kirjaa niistä todisteista, joita hän saa omista kyvyistään ja saavutuksistaan.

Tätä jälkimmäistä varten potilaan on hyödyllistä altistaa itsensä tilanteille, joita hän on aiemmin vältellyt – tilanteille, joita hän ei usko voivansa sietää. Potilaan kannattaa kehittää päätöksentekohierarkia. Siinä hän kirjoittaa muistiin kaikki ne päätökset, jotka hänen on tehtävä.

Rehmin itsekontrolliterapia

Rehmin itsekontrolliterapia on osoittautunut tehokkaaksi terapiamuodoksi riippuvaisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivillä ihmisillä. Tämä terapia kouluttaa potilasta tutkailemaan itseään, tekemään itsearviointeja ja asettamaan realistisia tavoitteita sekä saamaan vahvistusta onnistumisistaan.

Tämä on hyvin tärkeää, sillä liian riippuvaisilla ihmisillä on tapana asettaa aivan liian korkeita standardeja itselleen ja myös aliarvioida kykyjään saavuttaa niitä. Itsekontrolliterapia voi hyödyttää potilasta huomattavasti tällä osa-alueella.