Rakastan lapsiani mutta inhoan äitiyttä

Äitiydestä puhuminen negatiiviseen sävyyn on edelleen tabu. Tästä tosiasiasta huolimatta sosiologi Orna Donath halusi tutkia mielipiteitä äitiydestä, jotka eivät olleet myönteisiä. Hän julkaisi löytämänsä kirjassaan “Regretting Motherhood: A Sociopolitical Analysis” eli suomeksi “Äitiyden katumus: yhteiskuntapoliittinen analyysi” (teosta ei ole kuitenkaan tiettävästi suomennettu). Tämä tutkimus käänsi monia päitä tultuaan julki, erityisesti sellaisissa maissa kuten Saksassa tai Ranskassa jossa äitiyttä kunnioitetaan syvästi ja tuetaan institutionaalisesti suurella määrällä taloudellista tukea.

Tutkimus, joka kaivautuu syvemmälle äitiyden katumiseen, joutuu valitettavan usein jo etukäteen arvostelun kohteeksi huolimatta siitä miten tärkeä sen analyysi olisikaan. Kiistanalaisesta otsikosta huolimatta kerrotut kokemukset eivät näytä olevan kovinkaan kiistanalaisia. Joidenkin äitien kertomukset herättivät suurta hyväksyntää ja ymmärrystä. Kertomukset jotka selittävät heidän kokemuksensa, ja joissa monet naiset ovat nähneet itsensä.

Tässä tutkimuksessa analysoidaan miten jotkut äidit kokevat äitiyden tai osan siitä negatiivisena asiana. He kiinnittävät huomiota myös tämän uuden roolin aikaansaamiin odottamattomiin ja ei-toivottuihin vaikutuksiin. Äidit rakastavat ja pitävät huolta lapsistaan. Silti erilaisista syistä johtuen äitiydestä tai lapsen kasvattamisesta on tullut epätyydyttävä ja turhauttava kokemus monille heistä.

Kaikki näkemykset äitiydestä eivät ole samanlaisia

Ennen kuin arvostelemme naista hänen äitiyden kokemuksestaan, meidän pitäisi vähintäänkin osoittaa kiinnostusta jotta kuulisimme mitä sanottavaa hänellä on. Näyttää todellista halua kuunnella. He ovat tarinoidensa päähenkilöitä joissa he eivät halua tulla kuvatuksi sankarittarina tai superäiteinä. Sen sijaan he haluavat tulla nähdyksi naisina joilla on omat mielipiteensä elämästä.

Sellaiset tarinat kuten juhlitun ranskalaisen näyttelijän Anemonen, joka julisti televisiossa miten hän oli tunnistanut itsensä kiistanalaisesta tutkimuksesta. Hän rakastaa lapsiaan mutta tuntee että olisi ollut paljon onnellisempi jos ei olisi valinnut tulla äidiksi.

Vilpittömästi ja rehellisesti näyttelijä kertoi miten häntä oli aina kiehtonut ajatus itsenäisyydestä. Silti hän oli tavallaan antanut periksi äidiksi tulemisen paineelle. Siksi hän päätti hankkia lapsia “tietämättä oikeastaan miksi”.

Onnettomien äitien tarinat

Toiset nimettömät äidit kertovat miten he ovat kokeneet mitä syvimmän yksinäisyyden. Heistä on tuntunut siltä että heidän päätöksensä ei ollut oikea kun he ovat kokeneet lapsen kasvattamisen todellisuuden. Tästä tosiasiasta huolimatta tutkimukseen osallistuneet painottivat eroa lastensa ja itse kokemuksen (äitiyden) välillä. Useimmat heistä korostivat rakkauttaan lapsiaan sekä inhoaan lapsistaan huolehtimista kohtaan.

Naiset puhuivat yksinäisyydestä ja valtavasta stressin määrästä, joka johtui erilaisten roolien yhteensopimattomuudesta. Roolien, jotka olivat nainen, äiti ja työntekijä. He paljastivat myös intiimimpiä yksityiskohtia kuten tunteita siitä, että he ovat menettäneet osan vapaudestaan, eivät nauti seksuaalisuudestaan samalla tavalla sekä tuntevat olevansa muukalaisia omassa elämässään.

Naiset myös korostivat että jos he eivät olisi hankkineet lapsia, he tuntisivat tyhjyyttä ja sosiaalista leimautumista. Mutta vain koska he eivät tienneet silloin mitä he tietävät nyt, tultuaan jo äideiksi.

Näissä tarinoissa voit aistia katkeruuden ja epäluottamuksen tiettyjä sosiaalisia sektoreita kohtaan. Äitiyttä jollain tavalla vaaditaan, aivan kuin se olisi velvollisuus. Myöhemmin äidit kuitenkin tuntevat ettei heitä tueta työssään. Heistä tulee jonkinlaisia orjia kokemukselle jonka pitäisi olla “paras kokemus minkä nainen voi kokea”.

Pettymyksen mahdolliset syyt

Näitä kokemuksia on varmasti ollut läpi historian. Nykyään niistä on vain tullut näkyvämpiä. Jälkikasvun vaatiminen, biologisen kellon paine, valtavat sosiaaliset ja moraaliset paineet naisten seksuaalisuuden ympärillä sekä luodut, korkeat odotukset ovat aina aiheuttaneet turhautumista monissa naisissa. Naisissa, jotka ovat joko antautuneet paineen alla tai ovat itse päättäneet ryhtyä äideiksi.

Löydämme kuitenkin itsemme nykyään uusien todellisuuksien parista. Sellaisten kuten naisten sisällyttäminen työelämään. Tosiasia, jota useimmat ihmiset ylistävät ja puolustavat. Se on yksi syy jonka vuoksi naiset lykkäävät päätöstä lisääntyä, sekä prosessin denaturalisoitumista sosiaalisessa mediassa.

“Fit Moms” eli suomeksi “Hyväkuntoiset äidit”: Instagramin viimeisin trendi jossa leveillään esittelemällä raskautta “täydellisen vartalon kanssa”.

Jos äitiyttä ennen jumaloitiin lähes mystisenä tekona, nykyään ajatus on sekoitettu muihin käsitteisiin. Sellaisiin kuten superäidit. Superäiti antautuu täysin äitiydelle mutta pystyy silti saamaan takaisin entisen vartalonmuotonsa lähes välittömästi. Hän kykenee myös elämään samanlaista elämää kuin ennen lapsen saamista.

Näemme jatkuvasti naisia Instagramissa, aikakauslehdissä tai sosiaalisissa verkostoissa jotka esittelevät idealisoitua versiota raskaudesta, synnytyksestä, imettämisestä sekä synnytyksen jälkeisestä toipumisesta. Kyse ei ole siitä että naiset eivät voi näyttää onnellisuuttaan tämän prosessin aikana. Ongelma on siinä että he näyttävät vain prosessin hyvät puolet ilman ongelmia ja vaatimuksia.

Suurta määrää naisia vietellään tällaisella kuvalla raskaudesta. He eivät ymmärrä että heidän taloudelliset mahdollisuutensa sekä tukiryhmänsä eivät muistuta kuvaa, jota he idealisoivat.

Lopeta idealisointi ja todella auta

Nykyään on olemassa useita sosiaalisia liikkeitä jotka puhuvat todellisen perhesovittelun ja vapaan äitiyden puolesta. Sellaisia, jotka ovat paljon suojellumpia ja sosiaalisesti hyväksytympiä. Jokaisella naisella on oma tarinansa sekä omat psykologiset luonteenpiirteensä. Tämä johtaa subjektiiviseen ja ainutlaatuiseen äitiyden kokemukseen.

Jotkut saattavat katua äitiyttä vaikka rakastavat lapsiaan, toiset saattavat katua sitä ja tuntea täydellistä onnellisuutta. Jotkut (useimmissa tapauksissa) hautovat mielessään ristiriitaisia tunteita, ja jotkut saattavat tuntea olevansa ymmällään joistain lastensa kasvatukseen ja luonteen erityispiirteisiin liittyvistä tekijöistä.

Joka tapauksessa jokaisen heistä tulisi tuntea että yhteiskunta tukee ja kannattaa heitä. Yhteiskunta, joka todella integroi sosiaalisen mallin sekä työmallin, jotka molemmat edesauttavat tyydyttävän äitiyden kokemista.

Uupuneen naisen on kohtuullisen vaikeaa kantaa lapsen kasvattamisen painoa pitkällä aikavälillä. Varsinkin jos kodin ja institutionaalisen tuen tehtäviä ei ole jaettu. Niihin voisivat kuulua esimerkiksi päivähoito, osa-aikataulut ja oikeudenmukaiset palkat. Ei vain siksi, että kasvatamme sukupolvea, vaan koska nykyisen sukupolven äidit tarvitsevat tämän tuen. He tarvitsevat sitä voidakseen ohjata meidät kohti ei niin idealisoitua kuvaa äitiydestä. Sellaista jota yhteiskunta kunnioittaa ja kannattaa paljon enemmän.