Pienille valheille menetetään suuriakin ihmisiä

Kukaan ei pidä valheista, ovatpa ne sitten kuinka pieniä tahansa. Meistä ei tunnu hyvältä, kun meidän puolestamme päätetään mitä meidän pitäisi tai ei pitäisi tietää.

Kerrassaan mikään ei ole yhtä sydäntäsärkevää kuin valheet ja tekopyhyys, koska molemmat saavat meidät tuntemaan olomme pieneksi ja haavoittuvaiseksi. Ne saavat meidät olemaan luottamatta maailmaan ja rakentamaan jäisen suojan sydämemme ympärille. Pienet valheet saavat meidät kyseenalaistamaan tuhansia totuuksia ja satoja tunteita, joiden me kuvittelimme olevan vilpittömiä.

Minä haluan kuulla totuuden, määrittelen itse satuttaako se vai ei

Kun niinkin tärkeä tunne kuin luottamus särkyy, jotakin kuolee sisimmässämme. On todellakin surullista, kun hyviä suhteita ja ystävyyksiä tuhoutuu johtuen jostakin, joka olisi voitu välttää.

Itse asiassa kun me huomaamme tai paljastamme juonen, me yleensä olemme sitä mieltä, että olipa todellisuus kuinka karu tahansa niin olisimme kestäneet paljon paremmin sen kuin luottamuksemme pettämisen. Ja tämä on yleensä varsin totta.

Valhe aiheuttaa paljastuessaan aina enemmän tuskaa kuin totuus. Lisäksi meidän ei pidä unohtaa, että on todella todennäköistä että totuus tulee aikanaan ilmi, koska kuten kaikki tiedämme, totuus voittaa aina.

Meidän pitäisi lisätä tähän väliin, että me emme voi vaatia rehellisyyttä ja sitten loukkaantua totuuden kuulemisesta, jos se lausutaan kunnioituksella. Tämä on tärkeää pitää mielessä, koska hyvin usein ihmiset leimataan “huonoiksi/pahoiksi” johtuen siitä totuudesta, jonka he jakavat maailmalle.

Vilpittömyys on kaiken luottamuksen perusta

Meistä jokaisella on tarkka ja ehdoton usko, että kunkin ihmisen laatu riippuu heidän kyvystään olla rehellisiä sekä taidostaan osoittaa tämä selvästi maailmalle ja muille ihmisille.

Samalla tavoin me oletamme, että kaiken vilpittömän hellyyden perusta on juurikin täysi ja ehdoton hyväksyntä, ilman “muttia“, ilman ehtoja ja ilman tekosyitä. Tällä tarkoitetaan meidän kokevan, että periaatteessa meidän ei tarvitse valehdella niille, joita rakastamme ja jotka rakastavat meitä, tai salata heiltä mitään.

Mutta ehkä mitä enemmän kiintymystä suhteessa on, sitä enemmän siinä on myös odotuksia. Yksinkertaisesti siihen uskominen, että me tulemme pettämään toisten meihin asettamat toiveet, saa meidät toisinaan uskomaan pienten valheiden olevan oikeutettuja.

Mutta kuten sanottua, näin ei ole. Niin vaikeaa kuin tämä voikin olla sisäistää, pitäisi meidän pysähtyä ajattelemaan miten me tuotamme muille suuremman pettymyksen mikäli me emme ole vilpittömiä ja teemme niin siitä huolimatta, että asetamme vaaraan sen ihanteen joka muilla meistä on.

Me teemme kaikki virheitä ja me saatammekin ajatella, että se mitä ei näy on vain yksi virhe lisää. On kuitenkin meidän kunkin oma vastuu harkita kaikkia mahdollisuuksia ja olla suvaitsevaisia muita kohtaan, aivan kuten me toivomme heidän olevan meitä kohtaan.

Tältä pohjalta on meistä itsestämme kiinni pystymmekö me antamaan anteeksi vai emme ja miten me voimme ottaa tilanteen haltuun. Lisäksi, älä unohda, että muilla ei ole oikeutusta vahingoittaa meitä vain siksi, että anteeksianto on olemassa ja sitä harjoitetaan.

Loppujen lopuksi on kyse suhteiden vilpittömästä hellyydestä, joka pystyy kestämään minkä tahansa totuuden ja todellisuuden, joka niiden kohdalle osuu. Loppujen lopuksi valheet kuitenkin tuhoavat ja turmelevat luottamusta, jonka rakentaminen kustantaa satoja kokemuksia, mutta rikkominen voi viedä vain silmänräpäyksen.