Peilisolujen ja empatian kiehtova prosessi

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Peilisolut ja empatia ovat yksi kiehtovimmista prosesseista koko neurotieteessä. Nämä prosessit mahdollistavat sen, että huomaamme muiden ihmisten tunteet ja reagoimme empaattisesti.

Näillä mekanismeilla on myös sosiaalinen tausta, ja niiden käyttäminen vaikuttaa suuresti päivittäiseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa.

Kuvittele hetkeksi istuvasi teatterissa, jossa ryhmä näyttelijöitä esittää näytelmää, suorittaen tarkkoja kehon liikkeitä ja eleitä, laulaen jokaisen sanan täydellisesti ja heijastaen lukemattomia eri tunteita…

Näytelmässä ei olisi järkeä, jos meillä ei olisi biologista pohjaa kokea joukko tunteita empatian kautta. Ilman sitä elämän “teatterilla” ei olisi minkäänlaista merkitystä. Olisimme tyhjiä kokonaisuuksia, ryhmä hominideja, jotka eivät olisi kyenneet kehittämään edes kieltä.

Ei siis ole mikään ihme, että peilisolut ja empatia kiinnostavat jatkuvasti ihmisiä neurotieteen, psykologian, antropologian, pedagogian ja taiteen aloilla.

Olemme tehneet töitä vuosikymmeniä ymmärtääksemme hieman paremmin niiden sisäistä rakennetta, noita hämmästyttäviä mekanismeja. Emmekä edelleenkään tiedä kaikkea.

Peilisolut ja empatia, neurotieteen suurimmat löydökset

Monet tiedemiehet ja psykologit voisivat varmuudella sanoa, että peilisolut tulevat olemaan psykologian alalla yhtä suuri löytö kuin DNA oli biologiassa.

On totta, että suurempi tieto peilisoluista ja empatiasta auttaa meitä tuntemaan toisiamme hieman paremmin. Ei tulisi kuitenkaan virheellisesti sanoa, että ainoastaan nämä prosessit ovat niitä, jotka tekevät meistä ihmisiä.

Se, mitä olemme nykyään, on seurausta lukemattomista “voimansa yhdistäneistä” prosesseista. Empatia helpotti sosiaalista ja kulttuurista evoluutiota, mutta se ei ollut ainoa ratkaiseva tekijä.

Tällä neurotieteen osa-alueella on edelleen joitakin myyttejä, jotka tulisi unohtaa. Ei esimerkiksi ole totta, että naisilla olisi enemmän peilisoluja kuin miehillä. Kummallakin sukupuolella noin 20 % neuroneista ovat tällaisia.

Ei ole myöskään tehty lopullisia tutkimuksia siitä väitteestä, että autismikirjon häiriöistä kärsivien ihmisten peilisolut eivät toimisi kunnolla tai että heiltä puuttuisi kokonaan empatia. Itse asiassa todellinen ongelma heillä on kognitiivisessa puolessa, tuossa “mielen teoriassa”, jossa ihminen kykenee päättelyyn, tekemään symbolisen analyysin ja toimimaan havaitun ärsykkeen kanssa johdonmukaisesti.

Jotta ymmärtäisimme hieman paremmin näitä prosesseja, katsotaan tarkemmin, mitä tieteellä on kerrottavanaan peilisoluista ja empatiasta.

Liikkeemme ja niiden suhde peilisoluihin ja empatiaan

Tätä asiaa ei tunneta hyvin, ja on tärkeää pitää se mielessä. Empatiaa ei olisi olemassa ilman liikettä, ilman tekoja, eleitä, asentoja. Toisin kuin saatetaan ajatella, peilisolut eivät ole erityinen neuronien laji, vaan itse asiassa liikkeisiin liittyvän pyramidijärjestelmän soluja. Ne ovat kuitenkin ainutlaatuisia, sillä ne eivät aktivoidu ainoastaan omista liikkeistämme, vaan myös tarkkaillessamme toisten liikkeitä.

Tämän havainnon teki italialainen neurofysiologi ja Parman yliopiston professori Giacomo Rizzolatti 1990-luvulla. Hän oli suorittamassa tutkimusta apinoiden motorisista liikkeistä. Hänestä oli kiehtovaa nähdä joukko neuronirakenteita, jotka reagoivat saman tai eri lajin jäsenen tekemisiin.

Tämä pyramidineuronien eli peilisolujen verkko sijaitsee alemmassa etuaivopoimussa ja inferiorisessa parietaalisessa aivokuoressa. Se löytyy monilta eläinlajeilta, ei vain ihmisiltä. Myös apinat ja lemmikkieläimet, kuten koirat ja kissat, voivat “tuntea empatiaa” toistensa ja ihmisten kanssa.

Peilisolut ja niiden suhde evoluutioon

Totesimme aiemmin, että peilisolut ja empatia eivät ole taikakytkin, joka tietyllä hetkellä syttyi valaisemaan tietoisuuttamme ja mahdollisti kehittymisemme lajina.

Siihen vaikutti itse asiassa sarja loputtomia ihmeitä, kuten silmän ja käden koordinaatio, joka kehitti tietoisuuttamme symboleista. Myös niskan ja kallon rakenteen laadullinen paraneminen mahdollisti selvästi artikuloidun kielen muodostumisen.

Näiden kaikkien hämmästyttävien prosessien joukossa ovat peilisolujen prosessit. Ne liittyvät kykyymme ymmärtää ja tulkita tiettyjä eleitä ja yhdistää ne joukkoon tarkoituksia ja sanoja. Tällä tavoin ne edistivät ryhmän sosiaalista yhteneväisyyttä.

Empatia, ihmissuhteiden kannalta oleellinen kognitiivinen prosessi

Peilisolut mahdollistavat myötäelämisen ympärillämme olevien ihmisten kanssa. Ne ovat se silta, joka yhdistää ja liittää ihmiset yhteen. Tämä puolestaan mahdollistaa kolme perusprosessia:

• Kyvyn tietää ja ymmärtää, mitä edessämme oleva henkilö tuntee ja kokee (kognitiivinen osatekijä).
• Toisen henkilön tuntemusten “tuntemisen” (emotionaalinen osatekijä).
• Reaktion, joka vaatii suurempaa sivistystä ja herkkyyttä: voimme reagoida myötätuntoisesti. Tämä muokkaa sosiaalista käytöstä sellaiseksi, että kykenemme edistymään ryhmänä.

Toisaalta on olemassa eräs mielenkiintoinen ajatus, jonka esitti Yalen yliopiston psykologi Paul Bloom. Monet hänen artikkeleistaan ovat kiistanalaisia, sillä monet niistä ehdottavat, että empatiasta ei tällä hetkellä ole meille mitään hyötyä. Tämän silmiinpistävän toteamuksen takana piilee ilmiselvä todellisuus. Olemme tulleet siihen pisteeseen, jossa me kaikki kykenemme tuntemaan, näkemään ja havaitsemaan toisten tuntemuksia. Jopa televisiossa. Mutta olemme tottuneet siihen niin paljon, että pysymme sille välinpitämättöminä.

Olemme normalisoineet toisten kärsimyksen. Olemme niin uppoutuneita omaan pieneen maailmaamme, ettemme pyri rikkomaan ja irtaantumaan omasta kuplastamme. Näin ollen professori Singer kehottaa meitä olemaan “tehokkaita ja aktiivisia altruisteja”.

Peilisolut ja empatia ovat kiinteä osa aivojemme ohjelmointia. Ne ovat kuin tietokoneen käyttöjärjestelmä: käyttöjärjestelmä tulee tietokoneen mukana, mutta meidän on opittava käyttämään sitä tehokkaasti, hyödyntäen sen koko potentiaalia.

Peilisolut ja empatia: kuinka tätä kaikkea sovelletaan käytännössä?

Meidän on siis opittava katsomaan toisia ja jättämään omat ennakkoluulomme taakse. Ja tarkoituksena ei ole itse asiassa itsensä rajoittaminen vain “tuntemaan mitä muut tuntevat”. Meidän on tajuttava heidän todellisuutensa säilyttäen samalla omamme. Näin voimme auttaa ja tukea heitä tehokkaasti.

Pelkkä tunteminen ilman toimintaa on hyödytöntä. Jos me lajina olemme päässeet tähän pisteeseen, se johtuu juurikin siitä syystä, että olemme olleet proaktiivisia, että olemme pitäneet huolta ryhmän jokaisesta jäsenestä ymmärtämällä sen, että edistymme paremmin ryhmänä kuin yksin.

Muista näin ollen, että peilisolujen ja empatian todellinen tarkoitus on edistää seurallisuutta, toimeentuloa ja yhteyttä ympäristön kanssa.

Lähdeluettelo

Martín-Loeches, M. (2008): La mente del “Homo sapiens” El cerebro y la evolución humana. Madrid.Aguilar.Moya-Albiol, L.

Herrero, N.; Bernal, M. C. (2010): “Bases neuronales de la empatía”. Rev Neurol; 50: 89-100.

Rivera, A. (2009): Arqueología del lenguaje. La conducta simbólica en el Paleolítico. Akal Madrid.

Damasio, A. (2010): Y el cerebro creó al hombre. Barcelona. Destino.Hoffman, M. L. (1992): “La contribución de la empatía a la justicia y al juicio moral”. En Eisenberg, N y J. Strayer (ed.). La empatía y su desarrollo. Bilbao: Desclée de Brouwer, pp.151-172

Coward, F. y Gamble, C. (2008): “Big brains, small worlds: material culture and the evolution of the mind”. Phil. Trans. R. Soc. B 363, pp. 1969-197 9.